Viljan hinnat on taas laskussa, eikä merkittävää nousua hinnoissa ole näkyvissä, sen sijaan lannoitteiden hinnat tietenkin taas nousevat joka kuukausi, samoin muidenkaan tuotantopanoksien hinnoissa ei laskua ole odotettavissa. Varsin heikkoa on siis kannattavuus viljanviljelyssä, panoksiin saa menemään tolkuttomasti rahaa, kaikenlaisia dopingaineita viljelijöille innokkaasti kaupataan, samoin tolkuttoman kalliita koneita tyrkytetään, uusinta hienointa teknologiaa kannustetaan ottamaan käyttöön, eli halpaa viljaa pitäisi tuottaa tolkuttoman kalliilla teknologialla. Kuitenkaan viljelyn kannattavuus ei tekniikasta ole kiinni, vanhoillakin koneilla pystyy saamaan aikaan vaikka kuinka isoja satoja, ei se koneista ole kiinni, vaan ratin ja istuimen välissä olevasta tyypistä, tosin olen huomannut, että varsinkin nuoremman polven viljelijät tuntuvat olevan kovastikin teknologiauskovaisia, eli kuvitellaan että kun on viimeisintä huutoa olevat koneet ja laitteet, kaikkine sähköisine lisäapuhärpäkkeineen, niin sadotkin on sitten on sen mukaisia.
Ei, en todellakaan vastusta teknologian kehitystä, päinvastoin, on hienoa että kehitetään uusia menetelmiä, ja varmasti suurtiloilla ja urakoitsijoilla on ihan jopa perusteltua ottaa käyttöön esim. täsmäviljelytekniikkaa, heillehän voivat laskelmat osoittaa, että niiden hinnan saa kohtuullisessa ajassa kuoletettua, mutta ei suuri viljelijämassa saa näiden hintoja nykyisellä kannattavuustasolla oman viljelijäuransa aikana kuoletettua.
Ja mitä tulee lannoitteisiin, niin eikö niissäkin kannattaisi etsiä halvempia vaihtoehtoja Yaran kalliiden lannoitteiden tilalle? Maatalouspropaganda tietysti yrittää väittää että Yaran lannoitteet ovat parempia kuin itälannoitteet, mutta puolueeton todistusaineisto puuttuu.
Siispä nykyisellä kannattavuustasolla viljanviljely on enemmän aateellista kuin taloudellista toimintaa, aika hullua hommaa kaiken kaikkiaan, sääriskitkin kun tuntuvat realisoituvan voimakkaasti, puhumattakaan poliittisista ja tukiriskeistä, joita tähän hommaan liitttyy.
Niinpä, kun vielä otetaan mukaan ensi vuodesta lähtien laskeva tukitaso viljanviljelyssä, vähintään 50-100 €/ ha, niin tuo tukiriskikin toteutuu ja aina vain hullummalta homma tuntuu, mutta eiköhän kuitenkin taas syksyllä moni höyrypää riennä pää märkänä tekemään maauskon sekoittamalla päällä konekauppoja kalliista viljelykoneista.
Viimeksi muokattu: 20.07.14 - klo:20:05 kirjoittanut Tupajumi