Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 03.11.13 - klo:07:04
-
Kuntasektori kuralla
Terveydenhuolto ei toimi.
Ja pitää muistaa että meitä on vain rapiat 5 miljoonaa, tosin jääräpäisesti osin harvakseltaan.
Monissa Eurooppalaisissa kaupungeissa yksistään enemmän väestöä.
Juontaako kaikki ajalta jolloin kepulaiset söivät demarien kädestä ja nuolivat vielä perseenkin.
Täällä kepuluuseri älähtää, miksi Kokoomus ei sitten tee mitään.
No nykyhetkihän juuri osoittaa miten koville ottaa väistämättömimmätkin leikkaukset ja yhdistymiset.
Meneekö Suomella vieläkin liian hyvin.
Pitkässä juoksussa koko Suomea ei ole varaa pitää asuttuna, tai ainakaan Mannerheimin tien palveluilla varustettuna.
Jokainenhan saa tietysti asua missä lystää, kunhan ei huuda muiden lompakkoa apuun.
Ja oma lukunsa on 142-tuen väliaikaisuus. Kovin hampaattomasti kepu/mtk asioitaan hoitelee, tilanteen tietäen ja tunnustaen.
Asia tulee viimeistään silloin ajankohtaiseksi, kun korvattua 141-tukea aletaan toteuttamaan ja etsitään perusteita tukieron kurissa pitämiseksi.
Toivottavasti mtk/kepu ymmärtää asian oikean laidan, ettei lapsi mene pesuveden mukana alas viemäristä.
Kannattaa muutoin etelän kepuluusereiden selvittää ennen seuraavia eduskuntavaaleja, mikä on kepun kanta. Saako tukiero revetä lisää , entistä kohtuuttomammaksi, ettei taas kerran etelän kepulaisille näytettäisi persettä.
-
Eihän se kepu taida olla kovin hampaaton, sillä kokoomus ja EU tekee niin kuin kepu ja MTK määrää. Ainakin niin sinä ole kirjoitellut.
-
niinpä. jos yksi puolue ja pieni järjestö pystyvät tuohon mihin väitetään niin, eikö joku toinen vastaava homma voisi tehdä sen korjaavan asian eikä vaan itkeä killittää kurjaa asemaansa?
-
142-juttuun on jo ratkaisu: etelän korkeaa tilatukea leikataan ja sillä maksetaan kotieläintuki, jolloin sekä tilatuki että kotieläintuet ovat koko maassa samalla tasolla.

tällä asiallahan tuo Veetu on vaahdonnu koko syksyn.
-
Kuntasektori kuralla
.
Kuten myös piha ja vatsa.
-
Kuntien määrällä ei ole mitään tekemistä asuttuna pitämisen kanssa, Ranskassa on 36 000 kuntaa ja siellä vasta mietitään, onko tarvetta karsia vai ei, kuntien päällä siellä on vielä semmonen departementti-hallinto, joka on joku väliportaan hallinto, en tiedä sitä onko se sama kuin meidän läänin hallinto, mutta jotain sen tapaista :o
Asutus ei ole valtiolle sen kummempi kustannus, enempi tulee kustannuksia siitä, kun asutus siirretään paikasta A paikkaan B, ei sekään ole ilmaista, mutta hyödyttää kyllä niitä jotka omistavat ne maat siinä paikan B ympärillä :(
Mitä tulee tohon tukieroon, niin se ei ole maatalouden ongelmien perussyy, se on pikemmin seuraus niistä ongelmista mitä me olemme itse tähän maahan luoneet :o
-
Eemeli tunnustaa jo nyt että Koskinen munaa AB-alueen tuet ja vaatii samoja leikkauksia C-alueelle.
Salolainen ja Koskinen on samaa tasoa maatalousasioissa. Korkeaojakin alkaa näyttää huippumieheltä Koskiseen verrattuna.
-
Kuntasektori kuralla
Terveydenhuolto ei toimi.
Ja pitää muistaa että meitä on vain rapiat 5 miljoonaa, tosin jääräpäisesti osin harvakseltaan.
Monissa Eurooppalaisissa kaupungeissa yksistään enemmän väestöä.
Juontaako kaikki ajalta jolloin kepulaiset söivät demarien kädestä ja nuolivat vielä perseenkin.
Täällä kepuluuseri älähtää, miksi Kokoomus ei sitten tee mitään.
No nykyhetkihän juuri osoittaa miten koville ottaa väistämättömimmätkin leikkaukset ja yhdistymiset.
Meneekö Suomella vieläkin liian hyvin.
Pitkässä juoksussa koko Suomea ei ole varaa pitää asuttuna, tai ainakaan Mannerheimin tien palveluilla varustettuna.
Jokainenhan saa tietysti asua missä lystää, kunhan ei huuda muiden lompakkoa apuun.
Ja oma lukunsa on 142-tuen väliaikaisuus. Kovin hampaattomasti kepu/mtk asioitaan hoitelee, tilanteen tietäen ja tunnustaen.
Asia tulee viimeistään silloin ajankohtaiseksi, kun korvattua 141-tukea aletaan toteuttamaan ja etsitään perusteita tukieron kurissa pitämiseksi.
Toivottavasti mtk/kepu ymmärtää asian oikean laidan, ettei lapsi mene pesuveden mukana alas viemäristä.
Kannattaa muutoin etelän kepuluusereiden selvittää ennen seuraavia eduskuntavaaleja, mikä on kepun kanta. Saako tukiero revetä lisää , entistä kohtuuttomammaksi, ettei taas kerran etelän kepulaisille näytettäisi persettä.
justiinhan eemel itki kun karjalaisille tilat lohkastiin, närpeskeput osaa kuitenkin taas pitää puolensa kun torniolaiset lähtee lehmineen alaspäin :o :o :o :o
-
Ilman Maalaisliittoa ja Kepua Suomi ei olisi pysynyt edes porvarillisena maana sodan jälkeen ja saitin kokoomuslaiset eläisivät vieläkin hiirenhiljaa kolhooseissa . :P ;D ;D

Pitää paikkansa . Neuvostiliiton romahdettua pääsivät "Hallitukseenkin" Jäljet näkyy .
-
Otsikkoon viitaten Eemelin & co antipatiat taitaa olla sieltä kotoisin. Analyyttinen ajattelukyky on kangistunut puoluesokeuteen. Kun haluttu syyllinen on selvillä, pitää kaikki vastoinkäymiset osata selittää näiden viaksi ;D ;D ;D ;D
Tyhmyyttä on monenlaista.
-
ja nuolivat vielä perseenkin. etelän kepulaisille näytettäisi persettä.
Sul on ihqut jutut! Millon tuut taas meil käymään? Hih! :-* :-* :-* :-*
-
Nukkukos Eemeli rokuliin kun vasta 7.04 tuli toi purkaus etellisenä yönähän se oli 2.30.

Tuo juttu on kirjoitettu 3.11.13 ;D
-
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074022426/PohjoisSuomessa+haluttaisiin+pudottaa+etelan+viljelijat+maatalouden+tukikelkasta
-
Vajaan ymmärryksen tuki""
Sattuiko TJ olemaan telkkarin ääressä perjantaina 5.9 klo 18.30? Kakkoselta tuli OBS,yksi aihe oli "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa".Sen verran kiinnosti että jäin katsomaan.Äänessä oli pohjanmaalainen (ruåtsinkielinen)sikafarmari,jonka mielestä E-Suomeen voidaan maksaa lisää tukea vasta sitten kun C-alueelle luvatut tuet on maksettu täysimääräisinä;141 oli määräaikainen siirtymäkauden tuki jonka tulisi päättyä.Hänestä C-alue oli kärsinyt vääryttä,kun etelän vehnäntuki ja ympäristötuki olivat suuremmat ja investointituki oli 6 kertainen sikäläiseen verrattuna.Sikafarmari B.L oli kovin ärtynyt,mutta varma asiastaan.Suomen maatalous viranomaisia hän ei kiitellyt,mutta kertoi saaneensa RuÅtsin maatalousministeriltä/ministeriöstä aina kuuntelijan,ymmärtäjän ja täyden tuen näkemyksilleen-mikäs sen mukavampaa!
Ohjelmassa haastateltiin myös RKP:n kansanedustajaa joka ei ollut sikafarmari B.L:n aktiivisuudesta ollenkaan ihastunut,muistaakseni hän piti sitä sopimattomana.
Jotain hyvin tuttua sikafarmari B.L:n toiminnassa on: parempaa tietoa,suhteita merkittäviin henkilöihin,järjestelmällinen salaliitto joka hyödyttää toisen tukialueen tuottajia,ym...
Paras löytyi OBS:in sivuilta,ohjelmaosuuden kuvaus oli Suomeksi "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa",Ruåtsiksi sama oli "österbottniska bönder kackar i eget bo".Loistava käännös!
Mitä opimme tästä:hurrihuumori saattaa aiheuttaa suomipojalle ahdistusta ja sydämentykytstä.
*******
(Kirjoituksessa mainittu B. L. on sikäläinen tunnettu kepuvaikuttaja
************************************************************************************
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/cgi-bin/weblehti.exe...
(Syksy 2003)
Keskustassako erimielisyyksiä ?
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalla on koko kesän aikana ollut kova työ yrittäessään vakuuttaa EU:n maatalouskomissaaria siitä että Suomi saisi jatkossakin maksaa maataloudelle tukea ns. artiklan 141 mukaan.
On ilmennyt, että jotkut keskustan ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet ovat kirjoittaneet komissaari Fischlerille kirjeen, jossa he ilmoittavat mielipiteekseen että artikla 141 on Suomessa tarpeeton. Heidän mielestään komission käsitys, miten tukia on jaettava on se oikea ( ja siten Suomen hallituksen linja on väärä). Eduskuntavaalien edellä eräällä keskustan suomenkielisellä kansanedustajalla oli ruotsinkielisten sanomalehtien palstoilla samanlaisia mielipiteitä. Siitä voi saada sen käsityksen, että keskustan maatalouspolitiikka on erilainen rannikkoseudulla kuin muualla maassa.
Ministeri Korkeaoja ja hänen sihteerinsä ovat vakuuttaneet, että keskustan kanta maataloustukien jaosta on sama kuin koko hallituksen. Keskustan puoluesihteeri on ollut haluton kommentoimaan koko asiaa.
Onko keskustan kenttäväki tietoinen tästä kampanjasta - jota jotkut sen ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet käyvät omaa ministeriään vastaan ?
Stefan Manns n
Olav Nordberg
Närpiö
-
Ilman Maalaisliittoa ja Kepua Suomi ei olisi pysynyt edes porvarillisena maana sodan jälkeen ja saitin kokoomuslaiset eläisivät vieläkin hiirenhiljaa kolhooseissa . :P ;D ;D
Pitää paikkansa . Neuvostiliiton romahdettua pääsivät "Hallitukseenkin" Jäljet näkyy .
Kyllä Suomen alamäki alkoi 60- luvun lopulla kun demarit pääsivät niskan päälle, nyt nää entiset porvaripuolueet vuorollaan myötäilevät sitä, kuinkahan käy nytten jos tää demujen suosio jää nykyiselleen..
-
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074022426/PohjoisSuomessa+haluttaisiin+pudottaa+etelan+viljelijat+maatalouden+tukikelkasta
Onneksi kepulaiset ja MTK:n toiminnanjohtajat kuitenkin puolustivat meitä, niin ei pudottu.
-
Vajaan ymmärryksen tuki""
Sattuiko TJ olemaan telkkarin ääressä perjantaina 5.9 klo 18.30? Kakkoselta tuli OBS,yksi aihe oli "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa".Sen verran kiinnosti että jäin katsomaan.Äänessä oli pohjanmaalainen (ruåtsinkielinen)sikafarmari,jonka mielestä E-Suomeen voidaan maksaa lisää tukea vasta sitten kun C-alueelle luvatut tuet on maksettu täysimääräisinä;141 oli määräaikainen siirtymäkauden tuki jonka tulisi päättyä.Hänestä C-alue oli kärsinyt vääryttä,kun etelän vehnäntuki ja ympäristötuki olivat suuremmat ja investointituki oli 6 kertainen sikäläiseen verrattuna.Sikafarmari B.L oli kovin ärtynyt,mutta varma asiastaan.Suomen maatalous viranomaisia hän ei kiitellyt,mutta kertoi saaneensa RuÅtsin maatalousministeriltä/ministeriöstä aina kuuntelijan,ymmärtäjän ja täyden tuen näkemyksilleen-mikäs sen mukavampaa!
Ohjelmassa haastateltiin myös RKP:n kansanedustajaa joka ei ollut sikafarmari B.L:n aktiivisuudesta ollenkaan ihastunut,muistaakseni hän piti sitä sopimattomana.
Jotain hyvin tuttua sikafarmari B.L:n toiminnassa on: parempaa tietoa,suhteita merkittäviin henkilöihin,järjestelmällinen salaliitto joka hyödyttää toisen tukialueen tuottajia,ym...
Paras löytyi OBS:in sivuilta,ohjelmaosuuden kuvaus oli Suomeksi "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa",Ruåtsiksi sama oli "österbottniska bönder kackar i eget bo".Loistava käännös!
Mitä opimme tästä:hurrihuumori saattaa aiheuttaa suomipojalle ahdistusta ja sydämentykytstä.
*******
(Kirjoituksessa mainittu B. L. on sikäläinen tunnettu kepuvaikuttaja
************************************************************************************
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/cgi-bin/weblehti.exe...
(Syksy 2003)
Keskustassako erimielisyyksiä ?
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalla on koko kesän aikana ollut kova työ yrittäessään vakuuttaa EU:n maatalouskomissaaria siitä että Suomi saisi jatkossakin maksaa maataloudelle tukea ns. artiklan 141 mukaan.
On ilmennyt, että jotkut keskustan ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet ovat kirjoittaneet komissaari Fischlerille kirjeen, jossa he ilmoittavat mielipiteekseen että artikla 141 on Suomessa tarpeeton. Heidän mielestään komission käsitys, miten tukia on jaettava on se oikea ( ja siten Suomen hallituksen linja on väärä). Eduskuntavaalien edellä eräällä keskustan suomenkielisellä kansanedustajalla oli ruotsinkielisten sanomalehtien palstoilla samanlaisia mielipiteitä. Siitä voi saada sen käsityksen, että keskustan maatalouspolitiikka on erilainen rannikkoseudulla kuin muualla maassa.
Ministeri Korkeaoja ja hänen sihteerinsä ovat vakuuttaneet, että keskustan kanta maataloustukien jaosta on sama kuin koko hallituksen. Keskustan puoluesihteeri on ollut haluton kommentoimaan koko asiaa.
Onko keskustan kenttäväki tietoinen tästä kampanjasta - jota jotkut sen ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet käyvät omaa ministeriään vastaan ?
Stefan Manns n
Olav Nordberg
Närpiö
BL:llä oli väärää tietoa. Oma lähteeni todistaa että Sirkka-Liisa Antitila lakkautti kaikki A- ja B-alueen tuet jo vuonna 1996 (en nyt muista, missä virassa hän oli silloin, mutta Eemeli tietää, joten mitään suurempia vehnän tukia, ympäristötukia tai investointitukia ei ole eikä ollut vuonna 2003.
Oli vain 141 ja hyvähän se on, että Korkeaoja puolusti sitä; eikö vain? Toivottavasti nykyinenkin maatalousministeri asettuu sen takuumieheksi, vaikka paineita lopettamiseen löytyy varmaan hänenkin puolueestaan.
-
Eemeli tunnustaa jo nyt että Koskinen munaa AB-alueen tuet ja vaatii samoja leikkauksia C-alueelle.
Salolainen ja Koskinen on samaa tasoa maatalousasioissa. Korkeaojakin alkaa näyttää huippumieheltä Koskiseen verrattuna.
Ottamatta poliittisesti mitään kantaa, mulla aivan sama ennuste. Puolueuskossaan voi kuvitella kaiken paremmaksi, mutta enemmän näyttää siltä että uskojan pääkopassa olisi enemmän tutkittavaa kuten aloittajan kirjoitus hyvin tuo asian esille.
-
30.4.1987 oli Suomen epäonnen päivä. Silloin alkoi Suomen alamäki.

Tuliko Holkerista pääministeri :o
-
[
Vajaan ymmärryksen tuki""
Sattuiko TJ olemaan telkkarin ääressä perjantaina 5.9 klo 18.30? Kakkoselta tuli OBS,yksi aihe oli "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa".Sen verran kiinnosti että jäin katsomaan.Äänessä oli pohjanmaalainen (ruåtsinkielinen)sikafarmari,jonka mielestä E-Suomeen voidaan maksaa lisää tukea vasta sitten kun C-alueelle luvatut tuet on maksettu täysimääräisinä;141 oli määräaikainen siirtymäkauden tuki jonka tulisi päättyä.Hänestä C-alue oli kärsinyt vääryttä,kun etelän vehnäntuki ja ympäristötuki olivat suuremmat ja investointituki oli 6 kertainen sikäläiseen verrattuna.Sikafarmari B.L oli kovin ärtynyt,mutta varma asiastaan.Suomen maatalous viranomaisia hän ei kiitellyt,mutta kertoi saaneensa RuÅtsin maatalousministeriltä/ministeriöstä aina kuuntelijan,ymmärtäjän ja täyden tuen näkemyksilleen-mikäs sen mukavampaa!
Ohjelmassa haastateltiin myös RKP:n kansanedustajaa joka ei ollut sikafarmari B.L:n aktiivisuudesta ollenkaan ihastunut,muistaakseni hän piti sitä sopimattomana.
Jotain hyvin tuttua sikafarmari B.L:n toiminnassa on: parempaa tietoa,suhteita merkittäviin henkilöihin,järjestelmällinen salaliitto joka hyödyttää toisen tukialueen tuottajia,ym...
Paras löytyi OBS:in sivuilta,ohjelmaosuuden kuvaus oli Suomeksi "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa",Ruåtsiksi sama oli "österbottniska bönder kackar i eget bo".Loistava käännös!
Mitä opimme tästä:hurrihuumori saattaa aiheuttaa suomipojalle ahdistusta ja sydämentykytstä.
*******
(Kirjoituksessa mainittu B. L. on sikäläinen tunnettu kepuvaikuttaja
************************************************************************************
Jotain tuttua,jotain muutettua..huonon häviäjän merkki kun historiaa joutuu kirjottaan uusiks :P
-
30.4.1987 oli Suomen epäonnen päivä. Silloin alkoi Suomen alamäki.
Tuliko Holkerista pääministeri :o
Sorsan IV punamultahallitus lopetti... ;D
Tuo päivämäärä tuonut äkkiseltään muuta mainittavaa ... ::)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sorsan_IV_hallitus
-
30.4.1987 oli Suomen epäonnen päivä. Silloin alkoi Suomen alamäki.
Höpsistä, katastrofi alkoi v. 1982, kun Mauno Koivisto valittiin presidentiksi: hänen ylivahvan markan politiikkansa oli katastrofi. Koiviston aikana presidentin sana oli laki (Kekkosen jäänne), hallituksen oli pakko noudattaa koivistolaista politiikkaa.

Ai? Nyt siis Koivisto määräsi mitä kokkarret tekee, eikä kepu tai MTK.
Eikö kokoomus ole milloinkaan itse tehnyt mitään?

Ei ole, Veetin navetankin kävi Johannes Virolainen tuikkaamassa tuleen.
-
kun kerran mtk käski!
-
Organisaatiot kasvaa.