kyllä oikein yllätyin miten sujuvasti, johdonmukaisesti ja selkeästi lipponen puhui ykkösaamun haastattelussa, ennen puhe oli hidasta, töksähtelevää mutta toki määrätietoista. mutta nyt paavo puhui siihen malliin että vaikka yliopistoon laittaisi luentoja pitämään niin ablodit oli raikuvat.
lipponen myös muistutti että on sosialidemokraattien ansiota että myös eteläsuomeen maksetaan hulppeita maataloustukia, tais kokoomuslaiset olla tyhjän panttina jo tuolloin, näin sen rivien välistä kuulin ja äänenpainotuksista päättelin.
todellinen eurooppamieshän paavo on, hän kun ottaa kantaa nykyiseen tilanteeseen ja luo kuvaa tulevaisuuteen niin aivan punastuttaa kuinka näköalatonta ja tietämätöntä, kuinka lapsen kengissä on orpon kokoomuksen eurooppa-politiikka. johtajuus puuttuu.
semmmoinen kuva jäi että ei eemeli aivan väärässä ole rinnettä ihannoidessa , käykäähän kuuntelemassa haastattelu yle areenassa.