Toisaalta jos joku maalaa talonsa seinään kirkkoveneitä tai vaikka hakaristejä natsien tapaan,
Miksiköhän natsimerkit aiheuttavat kiellot ja älämölön, mutta toisen, monenkertaisesti tuhoisamman diktatuurin eli kommunismin tunnusten esilläolo ei?
Joillekin se joulupukkikin on punainen vaate. Tai jos Jeesuksia alkaa tulemaan seiniin kuin sieniä sateella. Tai sitten se islamikaveri, jota ei saa piirtää mihinkään.
Jos nyt on selvää, että esim. rakennus valmistuessaan on piirustusten mukainen ja sen rakentamiselle ei ole mitään yhteiskunnallista merkitystä, rakennuksen fyysinen kokonaisuus ei muutu, vaikka rakentamisen lupaa olisi evätty mielensäpahoituksen tai varpaille hyppimisen syystä. Tai vaikka lupaa olisi kierrätetty hallinto-oikeuksissa. Se rakennus ei tule koskaan kyseenalaistamaan oikeuttaan seistä ja pönöttää paikallaan.
Kunnissa pitäisi olla valkoisen kohinan tuomari. Se olisi sellainen, joka imee kaiken itseensä ja puhaltaa pelejä poikki kun näkee liikaa byrokratiaan takertumista. Se myöskin vastaisi kaikista mahdollisista tulevista epäkohdista, joita mahdolliset asioiden oikaisut saattaisivat aiheuttaa. Virkamiesten tunnekuohureaktiot ja virkamiesten henkilökohtaiset ideologiat ajettaisiin aina syvälle valkoiseen kohinaan.
Lautakuntakäsittely, valiokuntakäsittely, komiteakäsittely, eduskuntakäsittely jne. Siinä on paikkoja, joissa kenenkään ei tarvitse ottaa vastuuta, koska asiat päätetään demokraattisesti. Vedystä voidaan tehdä heliumi tai litiumi pelkällä käden nostolla. Todellisuudessa heliumin tekeminen vedystä on paljon haastavampaa. Siksi olen aina vihannut politiikkaa ja sen kumppania byrokratiaa.