Yleistä maa- ja metsätaloudesta / Vs: Yhteenliittymä
: 16.04.12 - klo:10:19
Omissa visioissani ajan myötä tilasta olisi tultava jokseenkin kaikkea mitä maatila voi olla, eli ainakin energiantuotanto tulisi mukaan jossain vaiheessa. Tarkoittaa mm. biokaasua, hakelaitosta, biodieseliä/etanolia, ehkä pyrolyysiäkin.
Energia-asiat kyllä ovat mullakin olleet kiinnostuksen kohteena pitkän aikaa. Pitäisi vaivautua tutkimaan, saisko maatilan energiaomavaraisuutta vietyä kuinka pitkälle ja järkevästi. Energiaa on toki mahdollista myydäkin, pitäis perustaa paikalliset markkinat biokaasulle..
Energiakuvioita mietittäessä pitää olla energian käyttöä lähellä, lämpöä tahtoo tulla runsaasti eikä tankkauspaikkakaan voi missään syrjässä olla. Kotieläintuotantoa ja biokaasulaitoksia helposti työnnetään kauas kaikesta.
Luomutuotantokin toimii parhaalla tavalla vms1 -malliin, kun rehuntuotannon kanssa samassa kierrossa on ruokakasveja: leipäviljaa ja vihanneksia, energiaroipetta tahtoo myös tulla sivutuotteena.
Valtatien varrella tankkausasema vois olla paikallaan, suht lähellä kaupunkia. Korpeen sitä ei tosiaan kannata työntää.
Kyllä tämäntyyppinen maatila tulee järjestää sen verran fiksun oloiseksi paikaksi, että sen kehtaa ja saa sijoittaa lähemmäs asutusta. Jos asiaa lähtee oikein suunnittelemaan, niin tietysti tästä konseptista tulisi pitää hyvissä ajoin jonkinmoinen seminaari mm. alueen asukkaille, yrityksille ja kuntapäättäjille. Voisi teettää kunnon kasan jaettavaksi jotain lehtisiä, missä olisi kuvin ja tekstein, moderneja trendejä kosiskellen mainostettuna mistä on kyse. Tehden siis selväksi ettei tässä mitään paskaista rumiluskompleksia olla suunnittelemassa, vaan ajanmukaista ja siistiä laitosta.
Samalla tulee mainostettua vielä ennen mihinkään rakentamiseen ryhtymistä potentiaalisille osakkaille ja kumppaneille, jolloin saa niistä valita parhaat päältä eri toimintoja toteuttamaan.
Tämmöiseen projektiin voisi kai saada jotain EU, T&K sun muita rahojakin...