Joo Hankkijalta tuli vastaus, enkä siis todellakaan ollut ainoa, joka oli jäänyt epätietoiseksi, miten rehutehtaiden viljanostoprosessin oli tarkoitus toimia.
Seinäjoella on kuulemma ollut lukuisia kyselyjä toimintaohjeista, kun siellä on ollut vain tapana ajaa traktorilla viljat tehtaan suppiloon, niin kuin aina ennenkin.
Eli siellä viljakauppiaan koneella kauppasopimusta tehtäessä klikataan kai rahdinkuljettaja kolmesta vaihtoehdosta, Moveren järjestämä, ulkopuolisen rahtiliikkeen järjestämä tai viljelijän itse tuoma. Kahdesta viimeisestä pitää rahdinkuljettajan tai viljelijän itsensä erikseen soittaa logistiikkajärjestelyyn, aluevastaavien nimet on mainittu tiedotteessa. . Ensimmäisessä tapauksessa Moveren ajojärjestely ottanee viljelijään yhteyttä ja aikatauluttaa ajot. Tämä on yksi riskipiste, kun esimerkiksi lastauspaikan maksimikorkeus, pituus ym., niitä tietoja pitäisi pystyä päivittämään viljelijän taholta jonnekin järjestelmään. Ettei tule kuivurin eteen ihmettelemään sitä 34- metristä moduulirekkaa ja ylikorkeata ilmanohjainta hytin katolla. Toinen asia, jossa Moveren ja viljelijän kommunikointi olisi enemmän tarpeen, on lastausaikataulu, esimerkiksi omalla kohdalla iltaisin tai 04-06 välillä, tai viikonloppuisin. Mahtaakohan palkkakuski taipua sellaiseen, yrittäjäautoilijat kyllä mielellään lastaavat työajan ulkopuolella.
Prosessi siis näyttää pääsääntöisesti keskittyvän rehutehtaan tasaiseen tavaravirtaan, viljelijöiden eri tarpeita varastotilanteineen ei tuohon systeemiin oikein mahdu. Kiinnityskauppasopimuksessa oli paikka toiveelle toimitusajasta. Ja nämä palvellaan ensin, käteiskauppavilja voi joutua odottamaan jopa seuraavan satovuoden alkuun asti ?
Puhuttiin Hankkija appista, se pitäisi ainakin ladata, sieltä voisi jossakin vaiheessa ehkä saada tietoa ainakin tehdyistä sopimuksista. Ettei tarvitsisi koko ajan koputella omamyyjän sähköpostia, et onko kauppasopinus jo systeemissä, ja mahdollisesti muuta tietoa.
-SS-