- Niissä hommissa ei kauaa mee. Minnoon suunnitellu kaeken valamiiksi. Kaekki on äkkiä tehty... Vaen meinaa se emäntä alakaa sooloeleen. Sen minä sanon kuitenki, että jos sille linijalle lähetään niin minä laetan uuven mopon, pakasta vejetyn. Jos sitä on vara röystäillä niin pannaan kaekki menemään, perkuuti!
 
 - Tässä sooloellu, vaen kun näöttää ettet saa asijassa mittää aekaan.
 
 - Niin ne on minu perinteet aena ollu: kaekki on syöty mitä on tienattu. Eekä piisaakkaa akkaen tarppeissiin! Antaa jukolavita männä! Eekö tehä kestotillaus niistä muovikippoesta yhen tien? -kele!
 
 - Sinäki oot ny semmosella päällä, ettei jären sana tehene pessää. Turhaa on käövä tätä keskustelua. Kunpa Gaaprieli tulisi pian kotona käömään, laettaisi se sinut uskommaan minun asiaani. Veisi sitä etteenpäin, kun ukko on tuommonen halavatun kuhuvelo.

 -Nii on poeka akkamaenen ku olla vaan voe! Millon höpöttää mistäkin turhanaekasesta hömpötyksestä. Tukkaansakki värijää, onko se mikkää mies ennää sellanen?

 - Ei oo nykyajan nuoret ennää mittää mehtäpöhölöjä niin ku meijjän aekkaan. Asijoesta paremmin perillä ovat jo nuoresta.

- Vaan naesten päälle ymmärtäneekö tuo, sitä kovasti eppäelen. Ei oo tojistetusti lähestyny naesimmeistä inttiimissä mielessä.

 - Voe sinnuu torvelloo! Ka sullekko niistä asijoesta tullee ensimäeseki kertommaa. Älä sinnäi veikkonen luule!

  Kiivaaksi yltynyt sanailu loppui nopeasti, kun Elli ja Jaska kuulivat askeleita ulko-ovelta. Pian pirtin ovi nykäistiin auki ja Paavo kähni oviaukosta tuvan puolelle.

-Päivää taas taloon!

-Päivää!

-Keitäpä Elli kahvit, niin me Paavon kanssa istutaan jo tuonne jutustammaan, sanoi Jaska ja veti tuolia esiin.

 Elli muuttui hetkessä hymyileväksi kodin hengettäreksi, jonka mieluisin tehtävä näytti olevan miehensä tahdon toteuttaminen.

 - Tarvitteisin appuus, Jaska. Sinä oot aina ollu ystävä häässä. Et oo jättäny pullaan, Paavo alotti.

  Jaska aavisteli jo pahinta, mihin joutuisi lusikkansa pistämään. Tuollaisen alkupuheen jälkeen olisi lisäksi tosi vaikea kieltää apuaan. Jaskaa ei huvittanut uhrautua toisen avuksi, kun omatkin hommat kusi kintuille jatkuvasti.
Paavo puristeli käsissään lippalakkia, jonka oli ottanut päästään. Hän haki seuraavia sanojaan tarkkaan harkiten.


Mikäs hätä Patella?

 - Tuota, voetasiinko me mennä kattomaan tuota minun mopua. Siinon jottae hämärrää. Sinnot ikäsi saekannu niijen kansa, niin voesit tietää sen sielunelämästä.

 - Tiijä minunkaa taetoesta, vaen aenahan nuo on tarvittaessa pelittäny....Elli me kävästään tuolla pihalla ja tullaan sitte kahaville.

 - Toevotaan että tuosta meijän ukosta on jottae apuva Paavolle. Vaekka pikkusen eppäelen. Meillä seon se vessa-asijaki vielä tuulen heiluteltavissa, ja taetaa pysyäkki,
Elli selosti, ulos lähteville miehille.

 - Jukoliste että mulla sapettaa tuo akka. Se vetäsee joka asijaan sen vessasa. Mistä ihimeestähän se on sen päähäsä saanu? Jaska sanoi.

 - Eipä ne naiset palijo kipinää tarvitte. Minä se luulen että niissä tupperi-illossa ne yhessä suunnittellee mikä hullutus seoraavaksi otetaan ohojelmaan. Vähä seorasin kun ne naesimmeiset meillä kokkousti.

 - Vaen sieltä se alakaa kaekki jonninjoutava. Vaen siinäpähän. Sulloli asijaaki?

 - Joo minnoon tässä kovissa omantunnon tuskissa. Katoppa kun kävin kirkolla eilettäen ja palatessa erehyn käömmään Tonttisen mökillä. Seos kyllä joutanu jäähä käymättä...Paavo sanoi ja rapsutti sepaluksen tienoota.

 - No voi pirulaota. Puhuko ne minusta?

 - Heh! Taesihan se Reeta jossae kohen maenita.

 - -kele vieköön koko Tonttisen sakin. Juottivat ensin puolivalamista pontikkaa. Ihimekkö tuo jos maha meni sekasi ja päähänki pessiyty riettaeta ajatuksija.

 - Sekö on sitte totta?

 - Jaa, mikä?

 - No sepä että köyrit Reetan kansa?

 - Lähellähän se oli, vaen ei saanu kärkijä kastaa kun se Jallun hyväkäs heräsi kusikierrolle.

 - Voe hyvä veli, minä sitä sorrun ihan siihen itteesä. Kato kun Jallu oli lähteny kaopunkiin ja Reeta oli yksin kotona. Täötyy tunnustaa että oon sortunu ennenki, joskus nuorempana, Reeta kun on aena ollu aottavaenen naenen. Mikäs siinä, sehän oli nuorena nätti tyttö, vaen nyt on ku noeta-akka.

 - Hehhee, vae oot sinäki kokkeillu mettän ruusua. Ei kae se Jallu oo välittäny vaekka oesi silimäenalla pannu. Jallu eijoo mustankipijä. Eipähän tartte ite vaevaotua niin tihijään.

 - Totta puhut. Jallu joskus ihan yllytti että käö sukasemassa tuota Reetaa, seon niin vihurissaan. Ja minähän kävin, ei siinä mittää. Vaen nyt kun on ollu vuoskymmeniä  väliä
niin tarijosi yllätyksen. Sinä vissiin selevisit tuurilla?

 - Mistä? Oesin minä kiksauttanu, vaen se Jallu saakeli kaato kirnuuksen.
Pate ollu joron jälillä

 - No, satijaesista. Saatura kun polttelee mahan pohojaa ja pallit on kuin tulessa. Miten näestä pääsee erroon?

 - Satijaesia? Elä helevetissä! Kylläpä lykästi kun en sieltä pehkonpuolelta ees meinannu. Olipa, olipa se tuurit matkassa. Tuota ootahan kun mietin. Hävittää ne täötyy ennenku syövät koko miehen.

 - Elä hyvä kaveri pelottele, muutenki tuntua paenaa.

 - Joo nyt keksin Raittihan seon joka tappaa kaekki ötökät. Lähetään kahaville ja sitte mennään tuonne navetalle, siellä on uusi Raitti tölökki. Pannaan pirrinpurijat päeviltä.

Jaska oli tavallaan hyvin helpottunut, kun Paavon asia oli osoittautunut siksi mikä oli. Tovin Jaska oli jo otaksunut asian koskevan nimen laittamista takaajan kohtaan tai muuta sellaista. Satiaiset olivat hänen kannaltaan aivan harmiton juttu. Pihan yli kävellessään hän kouraisi nivusiaan, mutta mitään ylimääräistä elämää alakerrassa ei tuntunut olevan. Hänen oli käännettävä päänsä sivulle kätkeäkseen Paavolta naamalla käväisevän hymyn.

- Mokomakin nuhteettoman isännänmallia kantava Paavo että pitikin sattua!Hm.

Elli oli jo kattanut kahvipöydän. Oikein oli ottanut Myrna-kaluston esiin. Kukkiakin oli laittanut vaasiin, alkukesän kulleroita. Punaposkisena Elli touhusi keltakukallinen esiliina heilahdellen.

-Paavo on hyvä ja ottaa vehnästä. Kertulta saadulla resetillä tein. Taekinnaan en laettanu munaa kuten ylleensä.
Pojilla tarkat ajat

   Jaska katseli sivusta, kun Elli tarjosi leipomuksiaan Paavolle kuin piispalle pappilassa, vaan mitäköhän tuo oeisi tuumannu jos tietäs, että Paavopa se laetteli hyvinki hanakasti munnaa, ny vaen oli menny paenammaan vikakolloon.

-Oottako sitä kuullu, että opettaja Kärhämäiselle on tullu morsian Vennäältä? Paavo sanoi.

-Ooh, oikeinko on löytänyt rakkauden niin ettäältä? Elli haltioitui.

-Rakkautta tosijjaan. Maatuska äkkäs tilaisuutesa koittanneen. Kärhämäisellä on kelepo eläke, lateli Jaska arkisesti.

-Se Kärhämäisen sisko, Aune, olikin käöny opettajjaa varottelemasa, vaen niin oli tuo ollu onnesa huumasa, ettei ollu jären sana perille menny, Paavo selitti.

- Siinä näjet, järkikotka se Aune. Oli jo kouluaikana. Ei heilauttanu mikkää höperyyvet Aunea, nyökytteli Jaska.

-Te tuomitetta asian jo ennakolta! suuttui Elli ja jatkoi tuohtuneena: -Eikö Paavokaan näje romantiikkaa tässä asijassa? Opettaja on kauan kaevannu kumppanija. Miksei kukkaan onneja hälle soesi? Ja mikä erikoenen se Aonekkaa on, vanahanapiikana on tiesä kulukenu. Kärttysä ja katteellinen se on!

- No, ka aekapa tuon näöttännee. Perutaan me nämä puhheet, jos venakko täällä yhä ens suvena pottumaata Kärhämäiselle kuokkii.

-Ka, tehhään niin. Turhaanpa noita ennustaan alakaa, toesten asioita.

Kahvittelun jälkeen miehet siirtyivät sanaakaan sanomatta ulos. Elli seurasi katseellaan vaivihkaa miesten touhuamista ja tuli epäileväiseksi. Hänestä vaikutti hyvin oudolta miesten eleet ja käytös.

  Paavokin oli jotenkin erilainen. Tavallisesti hän oli oikein seurallinen ja juuttui pitkiin keskusteluihin, mutta tänään hän oli hätäisen oloinen eikä ollut aloillaan pysyä edes kahvinjuonnin aikana.

Patella kutissee...

   Ikkunasta Elli näki miesten liikkuvan pihan poikki rivakoin askelin kohti navettaa. Jaska avasi navettakeittiön oven ja ohjasi Paavon sisälle katsoen vielä sivuilleen kuin tarkistaen, ettei kukaan sivullinen heidän kulkujaan olisi nähnyt. Tämä sai Ellin yhä
epäileväisemmäksi, että jotain hämärää oli tekeillä hänen selkänsä takana. Ettei vain olisi salaa häneltä myymässä heidän korkeatuottoisinta lehmäänsä, Ruiskaunokkia. Jaskasta ei koskaan tiennyt.

Mitä enemmän Elli asiaa pohti, sitä vakuuttuneemmaksi hän tuli siitä, että jotakin miehet puuhailivat salaa häneltä.
-Ja siitä minun on otettava selevää! huudahti Elli ääneen ja lähti
kannat kopisten kohti eteistä.

-E-eehän se aene kirpase? Liekkö tuosta muuta haettavaekutusta? kyseli Paavo ääni epävarmuudesta väristen.

- Omakohtasta kokemustahan mulla ei oo, voan kärpäset kuoleentuu nätisti. Ja kun nuo ovat palio pienempää lajia, niin hengenlähtö niillä on satarosenttinen. Muuta haettavaekutusta tuskin liennee ku paekallinen punotus,  Jaska sanoi rohkaisevasti irrottaen jo oranssinkeltaista suojakorkkia aerosolipullon päästä.

Paavo irrotti housuja pitelevän vyön ja antoi niiden valahtaa alas. Jaska ryhtyi tiirailemaan kaverinsa alivuokralaisia, koskapa ei tiennyt, ovatko ne paljaalla silmällä havaittavia.

-Suihkaseppa jo, että saan nostaa housut. Tämä on kiusallista, Paavo häpeli.

Jaska oli polvillaan Paavon edessä ja tiiraili läheltä Paavon karvastua jopa kädellä silitti että näkyykö kiusankappaleita.

-Ovat ilimeisen pienikasvustasakkia, kun en nää mittää otökkää mulukkus kimpusa. Vaen hampaanjäläkiä ovat vissiin nuo punaset pilikut.
Rysän päältä?

Samassa ovi tempaistiin auki.

 Ukot jähmetty kuin suolapatsaaksi. Jaska oli Paavon edessä polvillaan ja Paavolla housut kintussa. Elli porhalsi navettaan mutta pysähty henkeään haukkoen. Mutta Ellin hämmästys ei kestänyt kauan.

 - Sus siunatkoon! Tämmöstä peliäkö täällä pietään. Thyi! Että tämäki vielä piti nähä. Ollaan muka olevinnaan niin heteroja, vaen täällä homopelijä pijetään.

 - Elähän nyt Elli...

 - Elänhän minä...ja nosta sinäki muuan pervo, ne housusi ylös, ei tuommosta tartte peilata ja saakutti, eiköhän siinä kiima haihu kun vähä viilennettään.

  Elli sieppasi vesiletkun käteensä avasi hanan ja ruutasi kylmää vettä miesten niskaan, sääliä tuntematta. Jaskakin sai viimein voimaa jalkoihinsa ja nousi ylös, ja yritti paeta vesisuihkua, mutta Elli oli armoton.

 - Rakas Elli, anna kun minä selitän.

- Vai selität! Sinun selityksiä oon kuunnellu hyväuskosesti kohta kaksikymmentä vuotta. Vain nyt tuli loppu. Ja Paavo, sinua oon kunnioittanut viisaana ja kunnollisena isäntänä, vaen tämä mulukkuaan muilla imettää. Vieläki thyi! Ja siinä on vilivotusta alapaahän, Elli sanoi ja suuntasi suihkun suoraan Paavon avonaisiin housuihin.

 - Minä rukkoelen armua. Ei asija oo niinpaha kuin näöttää...

 - Rupiatko siinä vielä vinkumaan. Joko himot viilennee, häh? Elli jatkoi miesten suihkuttamista.

Kuka hillittee raivostuneen naisen?

 - Persana akka, nyt tämä leikki loppu tähän, Jaska karjaisi ja juoksi hanalle ja sulki sen. - Pitää jumaliste olla kumma muija, tuomittee ennen kuin on asiasta edes tietonen, Jaska sanoi.
 
 - Niin justiin, kyllä minäkin ihmettelen emännän kiivastumista. Asia pitää ensin tutkia ja jos aihetta, sitten hutkia, Paavo sanoi, alkaen tointua järkytyksestä.

 - Kyllä kai minä omia silmiä uskon. Näin selevästi kun tuo meijän ukko silitteli ja liekkö imenykki sinun kalua?

 - No, tämä on pikkusen arkaluontonen asia, ei oekein kehtaa punastumatta naiselle kertua, Paavo jarrutteli.

 - Se pittää punastua sitte, vaen selityksen vaajin olokoon vaekka kuinka hirvijä, Elli oli armoton.

 - Ootahan nyt Paavo, minä tiijän akkani, niin anna kun minä selitän. Sille pittää kertua tarkasti ja yksityskohtasesti asiat, että ne mennee perille, Jaska selitti.

 - Minä en satuja usko, että aevan turha on alakaa sepittään valleita. No antaa kuulua!

 - Sinähän Elli tiijät että se miehen kalu on pikkusen erilaenen kuin naesen vastaava. Se kun saattaa älijähtää kovaksi omija aekojjaan, niin näen ollen Paavolle oli iskeny päälle kesto seisokin. Oli illalla nakannu pari Vijakraa niin eihän se naemalla asettunu. Paavo kun tietää että minä ossaan nuihin asijoehin vähä enempi, niin tuli minulta apua hakemaan.

Vaekija on asja

tätähän on mukava seurata katotaan miten käy

 - Elä sinä ukko valehtele. Ihan lerppu oli Paavolla mulukku kun tulin, ei etes sinun imeskelyt ollu aottanu.

 - Oli tietenki, kun hoetoloetsut oli jo lujettu. Jaska ossaa nämä hommat.

 - Miten on Paavo, oliko näin asiat?

 - Näenhän se oli ja kylymä kylypy teki viimmestelyn. Ei nosta ennää päätään, vaekka vintturilla yrittäs nostaa.

 - Kyllä jukoliste teotta semmosia neropäitä ettei oikein tiijä mitä teille tekisin

-Minä vakkuutan, että Jaska puhhuu täöttä asijjaa, nyökkäili Paavo kiinnittäessään housujaan.

-Ei uppua tuo selitys minnuun, ilmoitti Elli kylmästi ja jatkoi: - Hoitoloetsuja... ehän minä nuin halapaan mee. Ei niitä loetsuilla seisomaan saaha eikä liioin veltostummaan. Koettakeepas nyt sannua asijan oikia laita, taikka minä lähen Kertun juttusille tästä.

Miehet katsoivat neuvottomina toisiaan. Molemmat tiesivät sanomattakin, ettei totuuden hetki toisi mitään hyvää tullessaan, vaan heidän oli keksittävä mitä pikimmin uskottava selitys. Lievä paniikki kouristeli kumpaisenkin vatsan pohjassa, ja aivot löivät tyhjää hetkellä, jona niiden olisi pitänyt tuottaa Elliin menevä selitys.

-Kaepa minun on sittenki puhuttava asijat halaki, poekki ja pinnoon. Eihän tässä muukaan aota... alotti Jaska pitkältä tuntuneen tauon jälkeen. Paavo vilkaisi Jaskaan säikähtyneenä; nytkö mies paljastaisi hänen epäonnisen syrjähyppynsä. Ei veisi montaakaan minuuttia, niin asia olisi Kertun tiedossa ja alkaisi julma sovitustyö.

- Noloahan tämä tämmönen on, vaen jos alotettaan siitä, että ...

- Alahan nyt mies vastaamaan siitä eläkä kiertele eläkä kaartele siinä! hoputti Elli.

Mitäpä Jaska säveltää?

Paavo odotti myös malttamattomana, mitä Jaskalla mahtoi olla mielessä.

- Niin kun teillä naisilla on naisten juttunne, suattaa olla luontevvoo, että meillä miehillä on omat juttumme, aloitti Jaska opettavaisesti.

- Mee asiaan, eläkä höpise joutavia! komensi Elli jälleen.

-Akka pirulaota, minä koetan asijata seleventää ja sinä siinä keskeytät ylenaekaa. Meillä tämän Paavon kanssa on menossa jonkullaennen lääketietteellinen tutkimus, raotti Jaska salaisuuden verhoa.

- Mitä sä pökiset?!

- Oekeinpa on jo lääkkeen vaekutusta sovellettu käötäntöön. Katottiin tuossa Paavon kanssa yhessä, näkkyykö tulosta tulleen. Lääke hyövyttää loppuviimeksi teitä naesia, joten otahan Elli sinäki kiitollisempi asenne eläkä elämöi siinä, ohjeisti Jaska toruvaan sävyyn.

Elli oli ymmällä. Oliko miehillä sittenkin tarjota jokin järjellinen vastaus omituiseen touhuiluunsa.

- Katohan Elli, harva meistä on raotaa, niin moni taepuva saa. Nyt ompi ruvennu Paavon tatussympooli oekkuilemmaan. Eikä se Kerttu, verevä naesimmeinen, kauan ala kahtelemmaan huonova peliä. Korrenvahaviketta ollaan tässä miehisä kokkeiltu. Sen tuloksija ootellaan. Muijjain nähen ei aleta laporatooriokokkeita paliastammaan. Ensin tutkitaan, onko aenet
vahavonu tarpeeksi.

 Elli katsoi vuorotellen kumpaakin miestä. Jaskasta tuntui että nyt oli aika iskeä viimeinen niitti.


Uskooko Elli

 - Etkö sinä ite oo huomannu viime aekoena että piisaa kovvuutta ja kestua? Jos on kerta pakko tunnustaa niin pillerirasijasta seon voema on ollu peräsin. Paavon kanssa kimpassa tilattiin netistä. Hommahan oli ihan epäitsekästä. Vaemojen hyvvää aateltiin. Ja tosijaanki Paavo oli nakannu pari pilleriä illalla, niin tuli kesto seisokki. Ne ohojeet kun sattu olemaan jollaki mongerruskielellä. Niin Paavon kansa tuumittiin että tilanteen mukkaan lissäellään panosta. Ja ny Paavolla oli illalla sattunu menneen Kertun kansa vähä sukset ristiin, niin Paavo oli nakannu tuplat! Kyllä se kova kalu saa äkäsenki vaemon leppymmään.

- Ettäkö se Paavo niinku Kertun takia? Voe voe, nyt ihan hävettää kun semmosen messun kanssa tulin. Jos oesin tienny, hyvilläni oesin ollu.

 - No, ei tässä niin kaohijoeta sattunu. On vaen nämä intiimit asijat semmosija ettei niitä oekein kehtaa vaemon kanssa suunnitella. Vaen hyvä kaveri on toesta.

 - Tokihan minä tajuan että tuommoset intiimit asijat pittää hoetaa miesten kesken. Jos teillä testit jäe kesken niin jatkakaa vaen. Tulukaa sitte kahaville kun on asijat on reilassa.

 - Joo, ei meillä mittää kesken, vaen vetästään tässä savut, kun meinas säekäöttää se Ellin sissääntulo. Olihan se tilanne melekomoenen, Paavokin sanoi.

 - Sitä kun kaekissa asijoessa on se huonompiki puoli, niin säekähin että aevanko teotta miesparissa alakanneet rassautua.

Tehonneeko Raid satijaisiin?

 - Me ollaan vankkoja heteroeta, eikä mittää peräluukkumiehiä. Sen saat uskua, Jaska vielä vakuutti.

 - Voe lempo kun meinasi tuo Elli säekäöttää. Tuntu tosijaan että maalima älijähtää mustaksi. Minä jo meinasin aevan oekijan tunnustuksen häjissäni puhaltaa, Paavo kertoi.

 - Totiset oli paekat, täötyy myöntää. Kuitenki jos oes alakanu tottuuven sannaa vilijeleen, seos ollu tuhon tie. Aatteleppa, Paavo, mitä se Kerttu oesi kommunikoenu kun oesi saanu tietää että pikkupaavo on uiskennellu vieraessa vesissä ja kenties tuonu Kerullekki tulijaesta?

 - Kamalaa ajatellakki.

 - Et kae sinnoo rassautunu Kertun kanssa, sen Tonttisen reisun jäläkeen?
 
 - No, miten tässä kun haaraperijä polttaa kun riivattu. Eikö jatketa hommija? Pääsee niistä lemmoesta erroon. Nythän nuo on rietaotunu aevan helekutisti, sen kylymän suihkun jäläkeen, Paavo sanoi, alkaen aukomaan vyötä.

 Jaska otti Raid- purkin käteensä. Poisti siitä suojuksen, suhauttaen kokeeksi myrkkyä ilmaan.

 - Lempo! onko se nuin pahanhajusta?

 - Satijaenen on niin sitkijä elukka että siihen pittää olla tosi vahavat aeneet. No, joko se alakaa olla valamista? Raid tappaa kotona ja puutarhassa ja Paavon pöheikössä, Jaska julisti ja painoi nappia.

Paavo nosteli levottomana jalkojaan Jaskan suhautellessa hyönteismyrkkyä
hänen jalkoväliinsä.

Kosteilla sitä hommat hoijellaan

-Vo-voesitkohan toki jo lopettaa. Polttelloo kuin vihulainen tuo aenet!
aneli Paavo.

-Maltahan kuule, tarkotus onki ne tappaa eikä vaen saaha taennoksiin,
selvensi Jaska jatkaen operaatiota kuin olisi tehnyt sitä ennenkin.

-Helekutti kun munia polttaa, minä en kestä enempätä!

-Anna aatosten askaroija muissa asijoissa.

-Sula mahottomuus! parahti Paavo ja lähti kulkemaan housut kintuissa
ovelle päin.

-Elä mee poes kesken toemituksen!

Paavo ei välittänyt Jaskan komennoista, vaan tuskissaan käveli
vesisaavin luo ja kouraisi vettä sukukalleuksilleen.

-Pentelettäkö meet huuhtomaan aeneet poes. Hukkaan joutuvat kalliit
myrkyt, eikä liene kuollu vielä satijaisetkaa!

-Vaen minen pystyny ennää. Polte oli kova kuin munat valakiassa. Tiijä
vaekka jättää pysyvän vian elimmeen.

- Tiijäkkö mihinkä tätä pitäs ensmäesenä suhhauttoo? arvuutteli Jaska
Raid -pulloa helistellen.

- No sinnepä sinne, mistä minäkii sen vaevan saen: Reetta Tonttisen
tupsua kohen.

-Niinpä niin. Vaen antaisko tuo sinne aerosolipullon antimia
suhhaotella, mitä arvelet?

Eijoo heleppua Puavolla

-Tokkopa tuota kannattannee kysellä. Ei muuta kuin miehissä kiinni, jalat
aoki ja kelepo pohhaotus pimpulaan. Sinne kuolisivattii satiaisten
sukukunta henkiään haukkoen, eikä askeltakkaan nuo ruojat ennää ottaesi.
Lakkaesivat kiusaamasta kertalaakista meitä ihimispolosija maan piällä,
jotka ankeuteensa joskus vähän huvitusta hajemme.

- Vuan pittääkö meiän nyt kostoretki unohtaa ja mennä juomaan ne Ellin
kahaveet. Se kun oli tuota juustuakin paistanut, jospa suatassiin
maestaa!

-Jaa juustua! Mennäänpä toki, innostui Paavo housujaan napittaen.

 - Antakaa hyvät miehet anteeksi. En arvanna yhtää että oli tojellinen tilanne kysseesä.
Hyvä jos tuo meijän ukko sae annettua etes vähästä apua. Seon kamala vaeva se implentti, vaen mikä seon? Sitä sitte pittää lääkitä kemijantuotteilla. Minä, Paavo, tosissaan pyyvän anteeksi kun olin niin törkijän kiivas.

 - Mitä sitä Elli tyhyjää! Ei ollu yhtää ihime jos tejit väärijä johtopäätöksijä.

 - Joo, ei me kaonaa kanneta. Hyvä vaen kun näöttää hoeto tepsivän. Vaen liika on liikaa. Muistappa Paavo se! Elä ota tuplija vaekka Kerttu pikkusen kurinpallaotusta sulle jakelee, Jaskakin yhtyi puheeseen.

 - Mutta hyvät miehet! Unohettaan koko juttu. Hoetakaa te asijanna intiimisti. Jospa me naiset saamme nauttia sitten tulokset. Mutta sitähän minun piti Paavolta kysyä. Oletko sinä mitä mieltä opettaja Kärhämäisestä? Kun tuo meijän isäntä sanoe sitä liian naesmaeseksi.

 - No en minä nyt tiijä. Kaoniita runojahan se siellä Tupperissa luki.

   Elli tolokun muija.

 - No niin Jaska! Mitä minä sanoen? On niitä muitakin miehija kuin opettaja Kärhämäinen jotka ymmärtää kulttuuria.

 - Minnoo kulttuuria moettinu. Sannoen vaen että se Kärhämäenen on naesmaenen mies. Luulempa ettei Paavokaa pane siihen vastalauseita?
 
 - Tuota, seon varsin kiusallinen kysymys vastata. Toesaalta tekisi mieli sanua, että Jaska on oekijassa. Mutta kun tarkemmin ajattellee niin kyllä Kärhämäenen on kuin koko pitäjän aorinko. Eiköhän Jaska oteta semmonen asenne asijjaan, että hyväksyttään Kärhämäisen pikkusen hienosteleva käytös ja lähetään vaikka kuuntelemmaan koululle sen runotulukintaa?

 - Oho! Paavohan on solahtanu naesten leiriin. Enpä oesi uskonu. Vaen runohöpötyksijä kuuntelemmaan. Pane kuule Paavo sinäki jo hame päälle, Jaska kiivastu.

 - Jaska! Kyllä kaekkinaenen kulttuuri on ihimisijä varten kehitetty ja aekaansaatu. Seon miehelläki se kaoneuvvenkaepuu tuolla syvällä rinnassa. Voe veli hyvä sinun pittää panneotua asijaan aevan tojentevolla. On suuri tappijo ihimiselle jos se ei älyvä ruokkia sieluvaan kaoniilla asijoella.

 - Hyvin tuota on pärijätty ja päevästä toeseen menty iliman runohöpinöetä. Leipää kitusiin ja unta kelloympärystä, siinä neon ihimisen kaoniit arvot.

 - Joojoo! Vaen isossa kirijassa sanotaan: "Ei aenuvastaan leivästä......" Elliki puuttu puhheeseen.

 - Ei siellä aenakaa Kärhämöesen höpinöestä puhuta. Sen verran oon perillä.

 - Tuommonen seon tuo ukko! Alakaa heti rienaamaan jos minä puhun syvällisiä. On se ihana asija kun Paavo kuitenki on löytäny elämään kaoneotta ja arvoja. Semmoselle miehelle minä nostan kyllä olematonta hattua.


Jaska ei kuvia kumarra.