Useasti jää huomiotta se että jos traktorityötunnin kustannus on esim 50 euroa, tuntikustannuksella saa noin 500 kilowattia sähköä. Sen enempää ekoteko ei ole myöskää traktorin työtunnin vaikutus kuin sähkön kulutus, sähkössä toki on osa uusiutuvaa energiaa, traktorityötunnissa hyvin harvoin ellei käytetä omaa rypsiä ja sen tuottamisen aiheuttama hiilijalanjälki on taasen eri laskelmansa. Sähkön- ja lämmöntuotanto on lisäksi kuitenkin myös se sektori jonne uusia keksintöjä tulee vuosien kuluessa ja kenties tiloilla suunnataan sen mukaan.
Melko kallis traktori, jos noin kalliita tunteja tulee.
35€/h olis lähempänä. Sähköhintakin on taitaa olla pikkasen yli 11c/kWh siirtoinensa. Lisäksi sulakkeen suurentamiset yms + pakollinen automaattinen agrekaatti, jonka teho pitäis kuulemma olla sama kuin pääsulakkeen. Moottoreitakin kärvähtää aina silloin tällöin, milläs sitten pyörität sitä apevaunua. Appeen jakaminen on kuitenkin niin pieni osa päivästä, että en kyllä alkais sitä ketjua hankaloittamaan turhaan.