Mutta itse asiaan: ihan puhtaasti luonnonolojen kannalta jonkinlaista kompensaatiota on hyvä olla, mutta tällä hetkellä ilmeisesti ylikompensoidaan.
Se, että etelän rintamailla pellon hinta on karannut pilviin, kertoo kuitenkin siitä, että ainakin osalla porukasta menee ihan hyvin. Se pohjoisen halpa pelto saattaa kertoa bisneksen keskimääräisistä edellytyksistä jotain?
Henkilökohtaisesti minulle sopisi hyvinkin malli, jossa tuki olisi sama eteläisempien alueiden kanssa, kunhan aiemmat etuoikeudet poistuisivat, eli kiintiöt ja aiempaan viljelyyn sidotut peltomaan "tukikelpoisuudet".
Petri