enää ei lapset suunnittele ja rakenna koulumatkoilla monimutkaisia majoja, naapurin viljanviljelijän aurausviittojen siirtämistä reilusti ojan päälle, korjaa polkupyöriä ja mopoja ja räjäyttele naapureiden postilaatikoita ja laskeskele montako pulloa tarvitaan irtokarkkipussiin...
opettajan pukeutuminen saattaa suistaa etenki maahanmuuttotaustaisen oppilaan ajatukset vaeltelemaan ihan muissa aiheissa kuin opetuksessa
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/suomalaisten-alykkyysosamaara-on-kaantynyt-selvaan-laskuun-kertoo-tuore-tutkimus-koulutyo-on-nyt-vahemman-vaativaa/780615/
Tämä on evoluutiota jonka Laura kieltää. Mehän tiedetään, että juutalaiset kansana ovat kehittyneet älykkäiksi, koska heitä on vainottu 2000 vuotta. Vainoamalla maahanmuuttajia he kehittyvät vielä älykkäämmiksi.
Sepe kuulostaa siltä kuin edellen uskois joulupukkiinkin. Juutalaiset on melko sisäsiittoinen kansa, perintönä kulkeva häikäilemätön omaneduntavoittelu on heidän menestyksensä tärkein tekijä.
Oikeasti Israel on uskonnolissosialistinen valtio. Ei paljon Iranista eroa valtarakenteiltaan.
Israel on ainut demokraattinen valtio. Sen lisäksi se on myös suvakkivaltio. Kaikki homot, fransut, lesbot muutti 1975 Tel Aviviin Beirutista.
No saakos Palestiinalaiset muuttaa vapaasti Israeliin ja äänestää vaaleissa?
Israelissa asuu arabeja. Palestiinan kansaa ei oikeasti ole olemassa. Eri arabiryhmittymiä jotka asuivat brittien valvomalla alueella.
Israelin arabit ovat arabeja, jotka ovat Israelin kansalaisia. Israelin tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 Israelissa oli 1 658 000 arabia eli 20,7 prosenttia maan koko väestöstä
Arabeilla on Israelissa maan kansalaisina täydet kansalaisoikeudet. Heillä ei kuitenkaan ole asevelvollisuutta, kuten juutalaisilla, druuseilla ja tšerkesseillä. Vaikka nuoret arabit voivatkin käydä töissä sinä aikana, kun muut israelilaiset suorittavat pitkää asepalvelustaan, armeijan käymättömyys sulkee arabeilta myöhemmin joitain ovia työelämässä ja avustusten suhteen. Jotkut arabit käyvät armeijan vapaaehtoisina. Armeijan käymiseen suhtaudutaan maan arabiyhteisössä kuitenkin yleensä kielteisesti.
Israel on Lähi-idän ainoa maa, missä homoseksuaaleja ei vainota. Tämän seurauksena maahan on muuttanut paljon homoseksuaaleja arabeja naapurimaista
Jos asia ei ole näin, niin todista olenko väärässä.