Tässä muuten yksi Pekan kolttosista mitä "jonnet ei muista".
"Kun Suomen valtioneuvosto päätti 1998 Naturaan liitettävistä alueista, oli suuri osa tietolomakkeista täyttämättä. Kaikkia suojeltavien eläin- ja kasvilajien sekä luontotyyppien arviointeja ei kireän aikataulun vuoksi ollut ehditty tehdä.
Ympäristöministeri Pekka Haavisto päätti silloin, että valintojen perusteena olevia tietoja ei vielä tarvitakaan, ja että ne voidaan lisätä papereihin myöhemmin.
Näppärä ratkaisu, joka merkitsi tosiasiassa sitä, että ensin tehtiin päätös ja vasta sen jälkeen sille perustelut."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/04/26/natura-anastus-kasikirjoitus
"Kun syylliset tiedetään, rikoskin löytyy." En enää yhtään ihmettele miksi Pekka toimi terroristiakkojenkin kanssa kuten toimi.
Tämähän on vielä aika lähihistoriaa. 1990-luvun puolivälistä tuota Natura-ohjelmaa tehtiin Lounais-Suomen rannikkopitäjissä ja Uudenmaan alueella laajastikin. Natura-järjestelmän perusajatuksena lienee ollut yksityisen maaomaisuuden varaaminen luonnonsuojelukäyttöön, käyttämättä valtion varoja, se oli sellaista nerokkaan välillistä sosialisointia, koska sitten kun esimerkiksi täysiä luonnonsuojelualueita alettiin lunastaa, oli Natura2000-rasite jo valmiiksi kiinteistön päällä, ota-tai-jätä.
Jos näin on, että Haavisto on todellakin käskenyt virkamiestensä oikaista Natura2000 - systeemissä, onhan se aika surullista, luonnonsuojelukiihko on tehnyt vallan väärinkäyttäjän, ehkä tarkoitus pyhitti keinot. Vihreä ideologia on tietyllä tavalla ihmisvihainen.
-SS-