Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe peruskunnostus  (Luettu 17227 kertaa)

cosmic_cowboy

  • Vieras
Red alert!! Sorkkis ja ALV
onko nykyisillä korjaamotaksoilla mitään järkeä kunnostuttaa vanhoja koneita? Minulla on pihassa kulunut mutta ehjä jf 1050 silppuri, ja oli tarkoitus että tehdään siitä vielä kone kun on hyvä varaosa-aihio olemassa. Nyt kuitenkin muutamalta pajalta on kysytty tarjousta hommasta, ja lopputulos on sellainen että joko myy raatona pois tai kunnostus on tehtävä itse. Taitaa kallistua jälkimmäiseen, sillä kone on kuitenkin omaan käyttöön käyttöarvoltaan hyvä. Miten on mahdollista että suomessa pienikin peruskunnostus on niin kallis että kannattaa ostaa uusi tuote? Esimerkiksi saksassa ja briteissä peruskunnostavat täyttä häkää 100 000kpl ajettuja pyöröpaalaimia.
Olen totakin harkinnut yhdeksi toimalaksi . Suomessa vakuutukset, alvi ja vuokrat nostaa työnhintaa helvetisti .

Kun asiakkaana on ALV:llinen yrittäjä, ei ALV-kannalla ole lopulta mitään väliä. Vaikka olisi 80%, niin lopputulos olisi sama. Vain silloin kun maksaja on yksityinen kuluttaja, ALV jää kärsittäväksi. Ei sillä, että Sorkkis tätä koskaan tajuaisi, mutta jos vaikka joku, jossain.

no meillä on suurin osa osista omasta takaa varaosakoneesta, loput ostan virosta järkevään hintaan. Olen vain ihmetellyt että milloin tämä kertakäyttöyhteiskunta muuttuu? Jos tuolle työlle löytyisi tekijä järkevällä hinnalla antaisin heti homman tehtäväksi.

Luonnonvarojen huvetessa olisi pakko ruveta korjaamisen kiinnostamaan. Verotusta pitää siirtää työnteosta fossiilisten energioiden ja kaivostuotteiden käyttämiseen. Nuukemmin pitäisi elellä.

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: peruskunnostus
Mun mielestä olis kiva jos ostojen alv olis 80%

Sit sais tosi paljon enemmän verotonta tuhlausrahaa. Alvinpalautushan on verotonta.

Nam.

 :)
Kui mää ain olen paras?

Red Bull

  • Vieras
Vs: peruskunnostus
On se vaan sekin tullut opittua, että rauta väsyy. Rakenteiden lujuus heikkenee eikä se näy päälle, mutta remontista ei tuu loppua tietyn pisteen jälkeen.

Erityisen tuttu ominaisuus yli 30 vuotta vanhassa leikkuupuimurissa  :P

Ei toki päde kaikkiin koneisiin. Ja jos käyttö on pientä, niin ei välttämättä tuo vaihe tule vastaan.

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8713
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: peruskunnostus
Kannattaa siis ennakkohuoltaa koneet ja laitteet ajoissa. Tässäkin pätee se, että terveyden hoito tulee aina halvemmaksi, kuin sairauden hoito.  ;D
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52022
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: peruskunnostus
Mun mielestä olis kiva jos ostojen alv olis 80%

Sit sais tosi paljon enemmän verotonta tuhlausrahaa. Alvinpalautushan on verotonta.

Nam.

 :)

Aatteles ku pykäis 2000000eken karjakeitaan. Siitä pamahtais 80 rosenttia alveina takas. Jummalauta, olis S ja E-mesenaatteja kolmen kilsan jono Veholle ja Valtralle.................... Matkatoimiston linjat tukkeutuis Thaimaan matkojen tilaajista............ ;D ;D
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: peruskunnostus
aiheesta keskustelin just tänään korjaamoyrittäjän kanssa. Tunnettu tosiasiahan on, että korjaamon työtunneista saadaan laskutettua ehkä puolet tai vähän yli. Siksi työtunnin kustannus on kerrottava kahdella, jotta tulee laskutushinta. Mut näissä peruskunnostushommissa ei tarvitse laskea noin, kun työ sovitaan etukäteen. Kyllä esimerkiks ton vanhan ajosilppurin kannatti peruskunnostaa aikanaan juuri noin ennalta sopimalla. Siihen oli ja on osat edullisia, eikä työn osuus ollut kovin suuri, ehkä 80h kaikenkaikkiaan.

Wejjo puhui materiaalin väsymisestä, mutta oikeinmitoitetusta materiaalista tehdyllä kalustolla käyttöikä on useita vuosikymmeniä. Läkkipeltivirityksiä ei kannata peruskunnostaa.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Red alert!! Sorkkis ja ALV
onko nykyisillä korjaamotaksoilla mitään järkeä kunnostuttaa vanhoja koneita? Minulla on pihassa kulunut mutta ehjä jf 1050 silppuri, ja oli tarkoitus että tehdään siitä vielä kone kun on hyvä varaosa-aihio olemassa. Nyt kuitenkin muutamalta pajalta on kysytty tarjousta hommasta, ja lopputulos on sellainen että joko myy raatona pois tai kunnostus on tehtävä itse. Taitaa kallistua jälkimmäiseen, sillä kone on kuitenkin omaan käyttöön käyttöarvoltaan hyvä. Miten on mahdollista että suomessa pienikin peruskunnostus on niin kallis että kannattaa ostaa uusi tuote? Esimerkiksi saksassa ja briteissä peruskunnostavat täyttä häkää 100 000kpl ajettuja pyöröpaalaimia.
Olen totakin harkinnut yhdeksi toimalaksi . Suomessa vakuutukset, alvi ja vuokrat nostaa työnhintaa helvetisti .

Kun asiakkaana on ALV:llinen yrittäjä, ei ALV-kannalla ole lopulta mitään väliä. Vaikka olisi 80%, niin lopputulos olisi sama. Vain silloin kun maksaja on yksityinen kuluttaja, ALV jää kärsittäväksi. Ei sillä, että Sorkkis tätä koskaan tajuaisi, mutta jos vaikka joku, jossain.

no meillä on suurin osa osista omasta takaa varaosakoneesta, loput ostan virosta järkevään hintaan. Olen vain ihmetellyt että milloin tämä kertakäyttöyhteiskunta muuttuu? Jos tuolle työlle löytyisi tekijä järkevällä hinnalla antaisin heti homman tehtäväksi.

Luonnonvarojen huvetessa olisi pakko ruveta korjaamisen kiinnostamaan. Verotusta pitää siirtää työnteosta fossiilisten energioiden ja kaivostuotteiden käyttämiseen. Nuukemmin pitäisi elellä.
On laskun saajalla alvi poistokelpoista tai ei alvin osuus laskussa vaikuttaa .

Ne ketkä ei saa lasku poistettua alvi tai tulo verotuksessa maksaa mielellään käteisellä jolloin ............
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52022
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: peruskunnostus
aiheesta keskustelin just tänään korjaamoyrittäjän kanssa. Tunnettu tosiasiahan on, että korjaamon työtunneista saadaan laskutettua ehkä puolet tai vähän yli. Siksi työtunnin kustannus on kerrottava kahdella, jotta tulee laskutushinta. Mut näissä peruskunnostushommissa ei tarvitse laskea noin, kun työ sovitaan etukäteen. Kyllä esimerkiks ton vanhan ajosilppurin kannatti peruskunnostaa aikanaan juuri noin ennalta sopimalla. Siihen oli ja on osat edullisia, eikä työn osuus ollut kovin suuri, ehkä 80h kaikenkaikkiaan.

Wejjo puhui materiaalin väsymisestä, mutta oikeinmitoitetusta materiaalista tehdyllä kalustolla käyttöikä on useita vuosikymmeniä. Läkkipeltivirityksiä ei kannata peruskunnostaa.
Skännän kottero oli tänään paikallisessa peltoautopajassa jarrulevyjen vaihdossa. Kun skännä haki peltoautonsa reeraamolta, tuli skännälle iiiiso kakka tiskillä leviksiin. Piti oikeen kaivaa kakkulat povitaskusta ja luupata tuntihinta useempaan kertaan. Jumalauta! 80ekee/tunti. :o
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

jusu

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1858
  • tukka ja järki ei pysy samas pääs..
Vs: peruskunnostus
oon ittelle kunnostanu 2 jf 900, 96 ja 02, toinen on varalla ja toisella ajetaan.. hankintahinnat ei päätä huimannu ja 2t osilla tekee jo palio.. urakalla en tohtisi luvata kunnostusta koska koneita piisaa joka lähtöön ja etenkin jos osia vaihdetaan toisesta koneesta, mutta tuntihinnasta voidaan neuvotella.. eli yv jos kiinnostaa..
mä mitää mistää tiä mutta... mummielestä.. tai äläs ny..

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: peruskunnostus
aiheesta keskustelin just tänään korjaamoyrittäjän kanssa. Tunnettu tosiasiahan on, että korjaamon työtunneista saadaan laskutettua ehkä puolet tai vähän yli. Siksi työtunnin kustannus on kerrottava kahdella, jotta tulee laskutushinta. Mut näissä peruskunnostushommissa ei tarvitse laskea noin, kun työ sovitaan etukäteen. Kyllä esimerkiks ton vanhan ajosilppurin kannatti peruskunnostaa aikanaan juuri noin ennalta sopimalla. Siihen oli ja on osat edullisia, eikä työn osuus ollut kovin suuri, ehkä 80h kaikenkaikkiaan.

Wejjo puhui materiaalin väsymisestä, mutta oikeinmitoitetusta materiaalista tehdyllä kalustolla käyttöikä on useita vuosikymmeniä. Läkkipeltivirityksiä ei kannata peruskunnostaa.
Skännän kottero oli tänään paikallisessa peltoautopajassa jarrulevyjen vaihdossa. Kun skännä haki peltoautonsa reeraamolta, tuli skännälle iiiiso kakka tiskillä leviksiin. Piti oikeen kaivaa kakkulat povitaskusta ja luupata tuntihinta useempaan kertaan. Jumalauta! 80ekee/tunti. :o
Eikäs vielä mikään huippuhinta . Kais huomasit siin olevan alvin joka ei mitää haitannut .  ;)
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: peruskunnostus
 :Kais huomasit siin olevan alvin joka ei mitää haitannut .  ;)
[/quote]

   ;D ;D :D

mikko9b

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1159
  • Agronet - epäsosiaalinen media?
Vs: peruskunnostus
suomessa työ on kallista pian vissiin järkyttävän kallista, siksi mitään ei kohta kannattas tehdä...  :'( :'(
anteeksi, kirotukshärötykset, oikoluku kaipaa selkeästi treeniä :-)

Red Bull

  • Vieras
Vs: peruskunnostus
aiheesta keskustelin just tänään korjaamoyrittäjän kanssa. Tunnettu tosiasiahan on, että korjaamon työtunneista saadaan laskutettua ehkä puolet tai vähän yli. Siksi työtunnin kustannus on kerrottava kahdella, jotta tulee laskutushinta. Mut näissä peruskunnostushommissa ei tarvitse laskea noin, kun työ sovitaan etukäteen. Kyllä esimerkiks ton vanhan ajosilppurin kannatti peruskunnostaa aikanaan juuri noin ennalta sopimalla. Siihen oli ja on osat edullisia, eikä työn osuus ollut kovin suuri, ehkä 80h kaikenkaikkiaan.

Wejjo puhui materiaalin väsymisestä, mutta oikeinmitoitetusta materiaalista tehdyllä kalustolla käyttöikä on useita vuosikymmeniä. Läkkipeltivirityksiä ei kannata peruskunnostaa.
Skännän kottero oli tänään paikallisessa peltoautopajassa jarrulevyjen vaihdossa. Kun skännä haki peltoautonsa reeraamolta, tuli skännälle iiiiso kakka tiskillä leviksiin. Piti oikeen kaivaa kakkulat povitaskusta ja luupata tuntihinta useempaan kertaan. Jumalauta! 80ekee/tunti. :o

Näimpä. Äskooännä tilaas joskus huvikses lypsykoneenhuoltaja pihaan niin tiedät mikä maksaa.. :P

mikko9b

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1159
  • Agronet - epäsosiaalinen media?
Vs: peruskunnostus
:Kais huomasit siin olevan alvin joka ei mitää haitannut .  ;)

   ;D ;D :D
[/quote]

sorkkiksen ei kannattas rakastua alviin, se on lainarahaa aina tulee ja menee ei siitä kannata ressata  ;D  :o ;D
anteeksi, kirotukshärötykset, oikoluku kaipaa selkeästi treeniä :-)

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: peruskunnostus
aiheesta keskustelin just tänään korjaamoyrittäjän kanssa. Tunnettu tosiasiahan on, että korjaamon työtunneista saadaan laskutettua ehkä puolet tai vähän yli. Siksi työtunnin kustannus on kerrottava kahdella, jotta tulee laskutushinta. Mut näissä peruskunnostushommissa ei tarvitse laskea noin, kun työ sovitaan etukäteen. Kyllä esimerkiks ton vanhan ajosilppurin kannatti peruskunnostaa aikanaan juuri noin ennalta sopimalla. Siihen oli ja on osat edullisia, eikä työn osuus ollut kovin suuri, ehkä 80h kaikenkaikkiaan.

Wejjo puhui materiaalin väsymisestä, mutta oikeinmitoitetusta materiaalista tehdyllä kalustolla käyttöikä on useita vuosikymmeniä. Läkkipeltivirityksiä ei kannata peruskunnostaa.
Skännän kottero oli tänään paikallisessa peltoautopajassa jarrulevyjen vaihdossa. Kun skännä haki peltoautonsa reeraamolta, tuli skännälle iiiiso kakka tiskillä leviksiin. Piti oikeen kaivaa kakkulat povitaskusta ja luupata tuntihinta useempaan kertaan. Jumalauta! 80ekee/tunti. :o

Näimpä. Äskooännä tilaas joskus huvikses lypsykoneenhuoltaja pihaan niin tiedät mikä maksaa.. :P
Totta .