Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Talojussi - 31.01.09 - klo:09:33
-
EU-liittymisneuvottelujemme aikainen maatalouskomissaari Franz Fischler on mailannut vastauksen kysymykseen koskien Suomen liittymisneuvotteluja.
Fischlerin mukaan aluerajajako samoin kuin tukirahajako tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä Suomen viranomaisten kanssa , Suomen viranomaisten antamien tietojen perusteella!!!!...voi tulkita jopa niin, että Suomen viranomaistan tahdosta!!!
Nykyiset alue- ja tukivääristymät ovat siis aivan kotikutoisia, Ahon hallituksen neuvottelijoitten aikaansaannosta.
-
y
-
TJ kävi EU-liittymisneuvottelujen aikoihin parin isännän kanssa Espan varreella sijainneessa EU-lähetystössä juttelemassa lähetystön kakkosmiehen Wouter Wiltonin kanssa: hänen mukaansa EU ei vaatinut Suomelta muita rajoja kuin että 15% pinta-alasta piti jättää ilman LFA-tukea ("vehnänviljelyalue"), se sääntö oli voimassa koko EU:n alueella.
Kaikki muut rajat ovat olleet suomalaisneuvottelijoitten itsensä kehittämiä.
Tuo LFA-tueton alue (A ) pystyttiin hoitamaan korkeammalla ympillä.
-
TJ kävi EU-liittymisneuvottelujen aikoihin parin isännän kanssa Espan varreella sijainneessa EU-lähetystössä juttelemassa lähetystön kakkosmiehen Wouter Wiltonin kanssa: hänen mukaansa EU ei vaatinut Suomelta muita rajoja kuin että 15% pinta-alasta piti jättää ilman LFA-tukea ("vehnänviljelyalue"), se sääntö oli voimassa koko EU:n alueella.
Kaikki muut rajat ovat olleet suomalaisneuvottelijoitten itsensä kehittämiä.
Tuo LFA-tueton alue pystyttiin hoitamaan korkeammalla ympillä.
Minä muistelen täältä lukeneeni että se oli talojussin niin ylistämän ja jalustalle nostaman K Hemilän aikaansaanoksia ............voi olla että muistan väärin

Väärin muistat. Vastuussa ovat tuho-Ahon hallituksen kepulaiset.

näötät sotkenneen kaekki asijat ;D
ilimankos ei voe muutaku valittaa
-
EU-liittymisneuvottelujemme aikainen maatalouskomissaari Franz Fischler
Höpöhöpö.
Liittymisneuvotteluiden aikainen maatalouskomissaari oli Rene Steichen.
Koita nyt tarkistaa nämä nimet aikajanalta hieman huolellisemmin. Toki kun puppua syytää tuohon tahtiin , niin alkaahan se käydä aikapulan päälle papallakin.
;D ;D ;D ;D ;D
-
näköjään pappatunturi savuttaa
eihän se ollu talotussun ensimmäenen vale :D
eikä viimenen

Näkyy pakoputkikin hapantunneen sylinterin juuresta reijille. Sen verran pehmoisia taas puhuu että on impannut päivän pakokaasuja.
Toinen vaihtoehto voi olla omista maltaista tehty kilju nuppi menee sekaisin pahemmin kuin normaali keppanalla.
-
näköjään pappatunturi savuttaa
;D ;D :D :) ::) :P ;D
-
y - miten talotussu kommentoi, oliko näin että Wouter Wilton oli siellä vaan siivoojan vakanssilla ;D ;D ;D ;D

käöny siellä tieten wwouterille kaverina luutuva puristelleen ;D
-
TJ kävi EU-liittymisneuvottelujen aikoihin parin isännän kanssa Espan varreella sijainneessa EU-lähetystössä juttelemassa lähetystön kakkosmiehen Wouter Wiltonin kanssa: hänen mukaansa EU ei vaatinut Suomelta muita rajoja kuin että 15% pinta-alasta piti jättää ilman LFA-tukea ("vehnänviljelyalue"), se sääntö oli voimassa koko EU:n alueella.
Kaikki muut rajat ovat olleet suomalaisneuvottelijoitten itsensä kehittämiä.
Tuo LFA-tueton alue pystyttiin hoitamaan korkeammalla ympillä.
Minä muistelen täältä lukeneeni että se oli talojussin niin ylistämän ja jalustalle nostaman K Hemilän aikaansaanoksia ............voi olla että muistan väärin
Väärin muistat. Vastuussa ovat tuho-Ahon hallituksen kepulaiset.
laita kuule tj vain se hame päälle ja itke äiteelles, ketään muuta ei sun jutut kiinnosta
-
Oottako huomannu, että kun TJ on väärässä jossain asiassa niin on kuin kusi sukassa ja samoin kaksoisolento Eemeli.

Talojussi ja Eemeli juoksee lahjakuivurin taakse itkemään, kun muut kiusaa ja ei hyväksy heidän polittisia näkökantoja.
Nytkin Talojussi soitaa Itälän Villelle että pahat pojat kiusaa.

TJ on kiltisti rehtorskan kanssa ihan jossain muualla, mutta kyllä se yhentoista jälkeen tulee takas.
-
Eikös Itälä voisi korjata C-alueen rajaa etelämmäs näin vaalien alla

ei se käy talotollo suuttuis itälälle kun se pitää c-alueen puolia ??? ::) :P
-
Eikös Itälä voisi korjata C-alueen rajaa etelämmäs näin vaalien alla
laettas koko Suomen c aluveeseen
paetsi talotollo ja eemelli,
muutenhan niiltä tekeminen loppuu

Kannatetaan. ;D
-
no perkele ei kait siinä mittää ;D
-
EU-liittymisneuvottelujemme aikainen maatalouskomissaari Franz Fischler
Höpöhöpö.
Liittymisneuvotteluiden aikainen maatalouskomissaari oli Rene Steichen.
Koita nyt tarkistaa nämä nimet aikajanalta hieman huolellisemmin. Toki kun puppua syytää tuohon tahtiin , niin alkaahan se käydä aikapulan päälle papallakin.
;D ;D ;D ;D ;D
Täysosuma ;D ;D ;D ;D ;D ;D
-
Viitteessä mainittuun viestiketjuun kirjoittamastasi viestistä on poistettu nimimerkin Talojussi haistatteluviestin lainaus. Kyseinen viesti on näet poistettu käyttöehtojen vastaisena. Agronetin keskustelukanavan käyttöehdot edellyttävät keskustelijoilta hyvien tapojen noudattamista ja asiallista kielenkäyttöä.
;D ;D ;D ;D ;D ;D
-
Viitteessä mainittuun viestiketjuun kirjoittamastasi viestistä on poistettu nimimerkin Talojussi haistatteluviestin lainaus. Kyseinen viesti on näet poistettu käyttöehtojen vastaisena. Agronetin keskustelukanavan käyttöehdot edellyttävät keskustelijoilta hyvien tapojen noudattamista ja asiallista kielenkäyttöä. ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Isolta osalta SuoKustan sekulisakista pitäs ottaa koko tunnari pois ::) :P

Hyvää tekis tekis Kakolaisillekkin. :)

Mahdollisesti ;D :D :) ::) :P