Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: ENTER - 01.07.12 - klo:00:14

Otsikko: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: ENTER - 01.07.12 - klo:00:14
"Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Valtionsyyttäjä Pekka Koponen ei lähtenyt syyttämään teitä, koska rikoksesta, lievä väärennys, olisi tullut Koposen mukaan vain sakkoa. Itse asiassa käsillä on ollut törkeä väärennys, petos ja luottamusaseman väärinkäyttö. Lisäksi rikos oli tehty erittäin suunnitelmallisesti suurta hyötyä tavoitellen, jossa siis yksi palkinto teille on pääministeriys. Rikostoverinne Juho Romakkaniemi on hyötynyt avullanne makoisista virkapaikoista valtion hallinnossa. Rikokset on tehnyt suuri joukko suunnitelmallisesti yhdessä eli kyseessä on järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka seuraamukset vaikuttavat edelleenkin."

kyllä suomi on kakorosvo
terroristi perseiden käsissä

on se hirvittävää terroristi rosvo sakkia

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=4236

ei rehellistä ihmistä koko paskassa

rosvojen rosvoja

Valtionsyyttäjä Pekka Koponen on myös mukavasti edennyt virkaurallaan ja on nyt korkeimman oikeuden tuomari.

Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Talojuhani - 01.07.12 - klo:00:17

Yhden tippainssinykstityisajattelua.

Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: ENTER - 01.07.12 - klo:00:19

mutta rehellisen

ei kakolaas rosvo terroristin
kuten siellä tuntuu olevan

vai mitä rosvojen pääkannattaja
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: apilas - 01.07.12 - klo:00:45

http://revisionistit.wordpress.com/ käteinen toteuttaa vain isäntiensä toiveita ja valhemedia peittelee jälkiä :o
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: ENTER - 01.07.12 - klo:16:57
olisiko muissa puolueissa mahdollista väärentäjä rikollisen olla johtajana

ja palkata vielä rikos toverinsa valtion virkoihin

kuin palkintona rikoksista
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Jorma Jaakkola - 01.07.12 - klo:17:49
"Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Valtionsyyttäjä Pekka Koponen ei lähtenyt syyttämään teitä, koska rikoksesta, lievä väärennys, olisi tullut Koposen mukaan vain sakkoa. Itse asiassa käsillä on ollut törkeä väärennys, petos ja luottamusaseman väärinkäyttö. Lisäksi rikos oli tehty erittäin suunnitelmallisesti suurta hyötyä tavoitellen, jossa siis yksi palkinto teille on pääministeriys. Rikostoverinne Juho Romakkaniemi on hyötynyt avullanne makoisista virkapaikoista valtion hallinnossa. Rikokset on tehnyt suuri joukko suunnitelmallisesti yhdessä eli kyseessä on järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka seuraamukset vaikuttavat edelleenkin."

kyllä suomi on kakorosvo
terroristi perseiden käsissä

on se hirvittävää terroristi rosvo sakkia

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=4236

ei rehellistä ihmistä koko paskassa

rosvojen rosvoja

Valtionsyyttäjä Pekka Koponen on myös mukavasti edennyt virkaurallaan ja on nyt korkeimman oikeuden tuomari.

Yhden tippainssinykstityisajattelua.

Ei ole mitään Jali Raidan yksityisajattelua.

Klikatkaa linkki
http://jyrkikatainenvalhe.blogspot.fi/2012/04/krpn-esitutkintapoytakirjat-ja-katainen.html

Oikeassa laidassa on reaaliaikainen vierailijatieto.

Esitutkintapöytäkirjat olivat pitkään netissä ennen Rovaniemen kokousta.
Pöytäkirjojen nettiin laittajasta en tiedä, mutta lienee vanhoillisarvoja omaava kokoomuslainen

Kokoomusnuoret tekivät ennen puoluekokousta työtä Kataisen syrjäyttämiseksi.
Kukaan ei kuitenkaan rohjennut ryhtyä Kataisen vastaehdokkaaksi.

Onneksi Kokoomusnuoret saivat varapuheenjohtajaksi Janne Sankelon.
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: sorkkis - 01.07.12 - klo:18:57

Taidatte olla melkoista roskasakkia .
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Ala-Pertti - 01.07.12 - klo:19:02
Löytyyköhän eduskunnasta riittävää määrää kunniallisia, rehellisiä edustajia vaatimaan kenenkään eroa.
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Jorma Jaakkola - 01.07.12 - klo:19:15

Kaikki kokoomuslaisetko ovat melkoista roskasakkia?

Jyrki Katainen juoksupoikineenko ja rikollisjengeineenkö ovat melkoista roskasakkia?

Vaiko me vanhoja arvoja kunnioittavat kokoomuslaisetko, jotka haluamme potkia Kataisen pois,  olemme melkoista roskasakkia?
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: sorkkis - 01.07.12 - klo:19:20

Olette . Teillä ei ole muutakuin huonosti palkattu työ . Moni Yritysjohtaja tekee yllätys yllätys Kepulaisten kanssa enemmän yhteistyötä kuin teidän vanhoillisten kanssa .
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: sorkkis - 01.07.12 - klo:19:21
Löytyyköhän eduskunnasta riittävää määrää kunniallisia, rehellisiä edustajia vaatimaan kenenkään eroa.
Aikas vähän . Persuissa on muutamia mutta taitavat hekin pikkuhiljaa muuttua .
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Jorma Jaakkola - 01.07.12 - klo:19:27

Olette . Teillä ei ole muutakuin huonosti palkattu työ . Moni Yritysjohtaja tekee yllätys yllätys Kepulaisten kanssa enemmän yhteistyötä kuin teidän vanhoillisten kanssa .
[/quote]

Katainen rikollisjengeineen on siis hyviä ja vanhoilliskokoomukset pahiksia.
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: sorkkis - 01.07.12 - klo:19:30

Olette . Teillä ei ole muutakuin huonosti palkattu työ . Moni Yritysjohtaja tekee yllätys yllätys Kepulaisten kanssa enemmän yhteistyötä kuin teidän vanhoillisten kanssa .

Katainen rikollisjengeineen on siis hyviä ja vanhoilliskokoomukset pahiksia.
[/quote]Suhtaudun entisenä Kokoomuslaisen teihin suurella varovaisuudella .

Oletko lukenut Ulkoministerin aikaan saanoksista yrittäjä lehdistä ?
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: emo-heikki - 01.07.12 - klo:21:10

Olette . Teillä ei ole muutakuin huonosti palkattu työ . Moni Yritysjohtaja tekee yllätys yllätys Kepulaisten kanssa enemmän yhteistyötä kuin teidän vanhoillisten kanssa .

Katainen rikollisjengeineen on siis hyviä ja vanhoilliskokoomukset pahiksia.
Suhtaudun entisenä Kokoomuslaisen teihin suurella varovaisuudella .

Oletko lukenut Ulkoministerin aikaan saanoksista yrittäjä lehdistä ?
[/quote]

Mitä luulet, onkohan puolueeton julkaisu ...
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: sorkkis - 01.07.12 - klo:21:42

Olette . Teillä ei ole muutakuin huonosti palkattu työ . Moni Yritysjohtaja tekee yllätys yllätys Kepulaisten kanssa enemmän yhteistyötä kuin teidän vanhoillisten kanssa .

Katainen rikollisjengeineen on siis hyviä ja vanhoilliskokoomukset pahiksia.
Suhtaudun entisenä Kokoomuslaisen teihin suurella varovaisuudella .

Oletko lukenut Ulkoministerin aikaan saanoksista yrittäjä lehdistä ?

Mitä luulet, onkohan puolueeton julkaisu ...
[/quote]Ei tietenkään mutta yllätyin et jotakin ministeriä ylipäätään kehuttiin , sellaista nimittäin tapahtuu harvoin . Stuppi on ilmeisesti yhteyksiä luonut hyvin . Martti Ahtisaari myönsi jotakin mitaleita aikoinaan hihhulimaiden johtajille . Sitä ihmeteltiin  että miks , selitys taitaa olla et Martti tiesi keinot miten sellaiset pehmitetään ja saadaan kauppoja aikaiseks . En yhtään Ahtisaaresta pidä mutta jotakin aikaan saanut hänkin .
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Lehtimäki - 01.07.12 - klo:22:57
Löytyyköhän eduskunnasta riittävää määrää kunniallisia, rehellisiä edustajia vaatimaan kenenkään eroa.
Aikas vähän . Persuissa on muutamia mutta taitavat hekin pikkuhiljaa muuttua .

perusut   ja  kaikki  vihreät    8)
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: iskra - 03.07.12 - klo:20:52
No nyt on brysselissä nukkunut muitakin kun Haavisto aikoinaan..
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: pokamies - 03.07.12 - klo:21:24
Jyrki väärentää siksi koska ketään ei kiinnosta kokkarinuorten kokous.  Jyrkiä ei tuomita koska ketään
ei kiinnosta. Jyrki valitaan kokkaripomoksi koska ketään muuta ei oikeesti kiinnosta. Jyrki on tehnyt
satatuhattamiljoonaa velkaa: Ei se nyt niin hirveesti kiinnosta. Miksi Jyrkin erottaminen kiinnostaisi.
Jyrki ei ole oikeesti kiinnostava.
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: iskra - 03.07.12 - klo:22:17
  Ettekö nähneet uutisissa kun poikasta moitittiin oikein ylemmältä taholta..
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Hevi - 04.07.12 - klo:07:44
On  se hyvä, että on tuo Olli Rehn siellä Barosson kabinetissa. Olli kyllä tietää mitä on so*****, jos Jyrki on vaik torkahtanu
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: iskra - 04.07.12 - klo:08:02
On  se hyvä, että on tuo Olli Rehn siellä Barosson kabinetissa. Olli kyllä tietää mitä on so*****, jos Jyrki on vaik torkahtanu

  Olis kyllä maksajankin kiva tietää miten rahoja levitellään..
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Lehtimäki - 04.07.12 - klo:10:51
On  se hyvä, että on tuo Olli Rehn siellä Barosson kabinetissa. Olli kyllä tietää mitä on so*****, jos Jyrki on vaik torkahtanu

  Olis kyllä maksajankin kiva tietää miten rahoja levitellään..

joo,,,,,jyrki  kyselee  aamulla  avustajiltaan,,,,,,hei  pojat     ,,,,  mitä  me  päätettiin  :(
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: ENTER - 05.07.12 - klo:10:59
jos se ei olisi nukkunut

tuho olisi vielä suurempi suomen kansalle
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Hevi - 05.07.12 - klo:11:41
Kyllä sinne pitäis laittaa Väyryspaavo ja Soini meitä edustamaan. vois Mario Montinkin suu mennä tukkoon.
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: emo-heikki - 05.07.12 - klo:11:48
Kyllä sinne pitäis laittaa Väyryspaavo ja Soini meitä edustamaan. vois Mario Montinkin suu mennä tukkoon.

Väyrynen pitäisi valita EU:n resitentiksi ????
Se olis niille ihan oikein ....
Otsikko: Vs: Vaatimus Jyrki Kataisen eroamisesta
Kirjoitti: Repe - 05.07.12 - klo:16:45
http://www.promerit.net/2012/07/13008/

Kaikki ne on samaa sakkia. Pellolle vain ja oikeuteen. Ensin tosin tuomarit vaihtoon.