Muukalaislegioonaan haikaillut Seppo on näköjään aivan ulalla maataloutta koskeneista laeista.
Maanhankintalaki oli Suomessa vuonna 1945 säädetty laki, jonka perusteella muodostettiin niin sanottuja maanhankintatiloja eli asutustiloja rintamamiehille, kaatuneiden omaisille ja luovutettujen alueiden siirtoväelle. Maanhankintalain avulla toteutettu maaomistuksen uusjako on Suomen historian suurin maareformi.[1]
Kuntien maatalouslautakunnat eivät tuosta päättäneet.
Siinä Sepen isä-Vihtorikin pääsi kolhoosista eroon.
Sepen tarkoittama laki oli siis "Laki oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata" , 391/1978 , ei kannattaisi yrittää ihan tarkoituksella olla täysi arsehole, koska se näyttää onnistuvan yrittämättäkin. "Maanhankintalaiksi" kyseistä lakia 391/1978 kutsuttiin jopa eduskuntakeskusteluissa, eli maanhankintalaista puhuminen ei ole suuri virhe, jos haluaa ymmärtää keskustelun pointin, venkoilematta aivan muita aikakausia sekoittamaan asiaa.
Sota-ajan kriisin jälkeen tietenkin omaisuuden suojasta jouduttiin luopumaan, Bolsevikkisosialisti kun oli "rakennemuuttanut", eli vienyt ison viipaleen Suomesta. Ymmärrän kyllä tarpeen, mutta kyllä lähes joka kylässä tiedetään suhmuroinnin pesiytyneen myös näihin sota-ajan jälkeisiin maanjakoihin. Jostakin syystä esimerkiksi ruotsinkielisten ei tarvinnut samassa suhteessa uhrautua. Olikohan sekin suhmurointia.
1978 olikin jo aivan erilainen sisäinen keskustasosialismi kyseessä, siinä paikallinen sosialisoija alkoi pitää kylän maita itselleen kuuluvina, ja muille järjestettiin ostokiellot. Tai kyllä ulkopuolinen ostaa sai, mutta ei saanut lainhuutoa, ja paikallinen sosisaliratti laittoi kaupan purkuun ja pellot lunastettiin, sillä hinnalla, mitä samainen maataloushallinto hyvänä piti. Aika yleinen väärinkäsitys oli, että valtio lunasti samaan hintaan, mitä paras tarjous oli ollut. Näin ei aina ollut, vaikka saattoikin jossakin paikoin olla. Samaan aikaan nimittäin oli päivitetty laki 29.7.1977/603, "Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta": "
Mikäli käypä hinta ei vastaa luovuttajan täyttä menetystä, arvioiminen on perustettava omaisuuden tuottoon". Eli tuottoarvolla mentiin, ja kuten useimmat voivat itse havainnoida, maatalousmaan tuottoarvot nykyiselläänkään eivät ole lähelläkään vapaitten markkinoiden maanhintaa. Useimmiten ei ylitetty maatilalainahinnastoa.
Siihen aikaan kun maatilalainoitettava lisämaanhinta oli siinä 15000-17000 mk , kovanrahan lisämaakaupoista tarjottiin neljääkymppiäkin. Aika harva kuitenkin pääsi maatalouslautakunnan tiukan seulan läpi.
Poikkeushan tuohon maanhankintalakiin olivat pakkohuutokaupat, joissa osuuspankki olisi menettänyt sen saman rahan, jonka eläkeläiset käytännössä menettivät näissä säännellyissä kaupoissa. Sitähän ei voitu hyväksyä, että pankin omaisuutta noin tuhottaisiin. Pankin omaisuudensuoja oli ehdoton, ja se tunnustettiin. Todellisille rahamiehille, teollisuuskonsernien pohatoille, proviisoreille, eläin- ja ihmislääkäreille, liikennelentäjille, tämä oli reitti talolle, ei tavan tallaajalle.
-SS-