Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Syyskylvöt 2022  (Luettu 78991 kertaa)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19991
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 2022
Kyllä on uhkarohkeaa. Mutta kevätkesien kuivuus on jo niin systemaattista, että useimmat haluavat tehdä asialle jotain. Lähin vesistö on pohja näkyvissä savipuurona kesäkuun alkuun mennessä, eli kastelua ei ainakaan joka vuosi pysty laittamaan. Kastelualtaan rakentamista olen miettinyt. Olisi käytettävissä vähäisen laskun pitkähkö valtaoja tontin keskellä. Mihinpä sen parituhatta kuutiota siniharmaata plinisavea piilottaisi.

Toisaalta, mikä myös on tällaisen syyskylvömanian takana:  se on olennaisesti syys(kyntö)muokkaus, jossa talven viherkasvin (TOS) siemenen maksaa  tukijärjestelmä aidon kasvipeitteen muodossa.

Sänget olivat tänä keväänä erinomaisen vaikeat saada hyväksi, pohjasavi yllättävän pinnassa vaivautuvaa ja pinta halkeilevan rutikuivaa. Syksyllä muokatuille palstoille pääsi aikaisemmin, eikä kylvösyvyyteen muodostunut kovaa savitiilikoppuraa. Näkyi monella kylvetyllä sänkipellolla myös melko karkea lajite, itäminen saattoi jäädä vaillinaiseksi, kun oli vain teräviä  auringonpaahtamia savikokkareita siementä vastassa.

Muutamat suorakylväjät - vaikka kylvivät vasta lähes kesäkuulla, avasivat sänkiä kuivumaan, ehkä tuon epätasaiaen kuivumisen takia.

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19991
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 2022
Pintakylvetty vehnä on vielä pieniä paikallisia kellastumia lukuun ottamatta elossa. Kuun vaihteessa raskaalla takapyöräkoneella kylvetyt ovat vielä tiukasti maan sisässä, vesilätäköitten keskellä.


Kuva: Aspekt - syysvehnä


Kuva: ajo-opastimen (silmän) virhe, pintalevittimen hauki selvästi näkyvissä. Ceylon - syysvehnä.


Kuva: pahnaäestettyyn levitetty Ceylon 29-30.09 , selvästi liettynyt heti perään tulleissa sateissa.

-SS-

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4754
Vs: Syyskylvöt 2022
Hyvän näköinen tuo pintalevitetty. Ammattitaitoa !👍

Filosofi

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 995
Vs: Syyskylvöt 2022
Aika laikukkailta näyttävät nuo omat syysvehnät. Märkää on ollut, eikä tuo ajanpuutteessa hyvältä tuntunut kevytmuokkaus tunnu enää yhtään niin hyvältä. Pellon poikki kulkeva notko on selvästi kuollut, kun näyttää kaukaa katsottuna ihan mustalta maalta. Paikoin on ihan ok:lta näyttävää vihertävää kasvustoa. Sitten on ihan ruskeita kohtia, kylvörivit näkyvät hyvin, värisävy muistuttaa sitä, mikä täällä etelässä on usein maaliskuun lopulla juuri ennen kasvuunlähtöä. Sanokaahan viisaammat, kauemmin syysviljaa viljelleet, onko tuosta ruskeasta syytä odottaa mitään puitavaa, vai voinko jo lähteä varailemaan hömppäsiemeniä?

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19991
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 2022
Vetisyys on ongelma. Lätäköissä ei vilja idä, eikä toivu, koska puuro ei ala enää kasvamaan. Siksi väistelen alavat kohdat jo kylväessä. Ei mitään toivoakaan.Näyttää siltä, että takapyöräkoneen painuma on merkittävämpi ongelman tuoja kuin kevytmuokkaus. Ruskeus on pakkasvauriota, syysvehnä on arka aivan pienenä, kannattaa varmistaa, ettei kyseessä ole jäännösvilja.


Kuva: Ceylon syysvehnä, 30.09 kylv. ; kuva otettu  24.10.2023  kevytkultivointi + pintalevitys + äestys

Hidasta tuntuu oraitten nousu olevan, ja kuun vaihteessa hernemaihin kylvetyt ovat ehkä jääneet kokkareiseksi, ja jyvät eivät vain ole alkaneet kunnolla itämään kylmässä. Kasvukausi pysähtyi 7. - 10.10 ja 16.10. alkaen kokonaan.

-SS-

Filosofi

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 995
Vs: Syyskylvöt 2022
No kuten tuossa totesinkin, värisävy muistuttaa keväisten pakkasvaurioiden sävyä. Rusehtavat kohdat olivat aikaisemmin kellertäviä, mutta nyt kylmenemisen jälkeen muuttuivat rusehtaviksi. Olisiko niin, että märkyyden kituuttamat kohdat olisivat jääneet pienemmiksi (ja heikommiksi) ja olisivat ottaneet nyt pakkasestakin herkemmin nokkiinsa? Kylvö ei ollut ihan myöhäisemmästä päästä, mutta tuntuu, että syysviljojen kehitys on ollut tänä syksynä ylipäätään varsin hidasta. Liekö sitten ollut märkyys kylmyyden ohella siinäkin syynä?

Takapyörät ovat ongelma märjemmissä olosuhteissa. Siksi ammattitaitoisimmat eturiviläiset ovat siirtyneet takaisin sivupyöräkoneisiin syyskylvössä. Kevytmuokkauksen miinuksena ajattelin nyt sitä, että kynnetty maa olisi varmasti kestänyt paremmin nämä kylvön jälkeiset sateet. Notkokohdat ovat tietysti pahimpia, mutta itse ajattelen, että nekin kannattaa kylvää, kun siinä on kuitenkin 50 %:n todennäköisyys, että selviävät ;D. Ja sittenkin, kevätvehnää niihin on turha keväällä laittaa, kun siten saa terrorisoitua vain koko lohkon varustelun seutaaville syyskylvöille.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19991
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 2022
Syksyllä kultivoitu tai lautasmuokattu sänki ovat useana vuonna saaneet aikaan vain tyydyttäviä kasvustoja seuravana kesänä. Myös suorakylvö näyttää jäävän huippuvuosina taka-alalle. On ehkä keväällä hitaampi toipumaan talven koettelemuksista.

Kyntömaahan laitettu vehnä on ollut se viimeinen tuhoutunut, mutta tämä on vain oman tarkkailun tuoma mielipide. Muilla on saattanut sujua päin vastoin. Jos ensi kesänä noihin suoraan kynnökselle levitettyihin jää jokin kasvusto, kyllä aion jatkaa kokeilua. Pitää hihnat laittaa Elhoon uudet, kitisevät niin ikävästi. Samoin ruostumattomasta pellistä tehdyt läpät ovat jotkut vähän saaneet siipeensä, pitää taivutella samanlaiseksi. Mutta levityksen tasaisuudessa ei mielestäni näy ongelmia. Hidas ajonopeus viskoo puomeja vähemmän, puomien pitäminen korkealla levittää myös ehkä paremmin, jos ei tuule. Ajonopeutena käytin 5 km/h, 12 m leveydellä joutuu silti aika nopeasti, 5 ha tunnissa. 600 kg siemensäkki menee  helposti. Jos laittaisi vanerista lisäreunoja, niin voisi mennä 800 kg tai jopa 1200 kg kerralla.

Kyntövehkeet pitää ottaa esille jo ennen puintia, ja yökasteen tultua ja aamuvarhaisella lähtee kääntämään puitua peltoa tuoreeltaan. Kyllä jos päisteitä ei ala hieromaan, joutuu 4-siipisellä melko hyvin alaa jo muutamassa tunnissa. Päisteiden kylvö muutenkin on syysviljalla ongelmallista, ovat heikompia kasvustoja muuhun verrattuna.

-SS-

Mikkiss

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 137
Vs: Syyskylvöt 2022
Ihmeen epävakaista tuntuu olevan ja paikat pysyy märkänä. Tuntuu kylväminen vaikealta ajatukselta. Huomenna melkein täytyisi vetäistä joku lohko auki odottelemaan kuivamista. Suoraan sanottuna ei oikein innosta tällä hetkellä.  :(

Ite tein nyt sellaset koeruudut syysvehnäl, että 5 ha huiskalla kylvöä ja multaus äkeellä ja 5 ha normi kylvöä.  Olosuhteet on ollut itämisel otolliset ja hyvin on huiskitut orastuneet, mutta tars opetalla ajaan paremmin ku päisteis varmaan 1000 kpl/m2 ja muual sais olla vähän reilummin.

Jollei nyt talvi tapa kaikkii, niin voi sitten ens syksynä vertailla miten tekee jatkossa. Varman vesisateen toi huiska vaatii päälle, kun jyvät sijoittuu 0-4 cm välille sekaisin.

Aluksi näytti normi kylvö kultivoituun parhaalta, mutta nyt värin perusteella selkeä ykkönen on kynnetty ja huiskalla kylvetty. Tuo vm:n vannas jättää peittopyörän vuoksi kylvörivit hiukan kupille. Huiskittu ja äkeellä mullattu jää vähän harjanteille.

Agronautti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1579
Vs: Syyskylvöt 2022
Kyllä jos päisteitä ei ala hieromaan, joutuu 4-siipisellä melko hyvin alaa jo muutamassa tunnissa. Päisteiden kylvö muutenkin on syysviljalla ongelmallista, ovat heikompia kasvustoja muuhun verrattuna.

-SS-

Itsekkin  jätin viimeiseksi kylvetyllä sv lohkolla päisteet ja "pienen poukaman" kyntämättä, ihan turha alkaa hieromaan kun tiedän että niissä on savi tosi tiukassa ja tallautuu lisää.

Noihin päisteisiin kylläkin tyhjäsin pneuman säiliöstä loput, oliskohan jotain 500-600kg/ha mennyt  :P  Nyt on päisteissä tosi tiheä oras. Keväällä pitänee päisteisiin vetää vielä apila+hs noihin ja ehkä viherkesantona ilmoittaa tukihakuun..

Joozeppi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2011
Vs: Syyskylvöt 2022
Huonoon suuntaan menneet viikon aikana kevyemmin muokattuun tehdyt vehnät. Ilma loppu. Kynnetyt rehottaa ihan satkuina.

Mikkiss

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 137
Vs: Syyskylvöt 2022
Huonoon suuntaan menneet viikon aikana kevyemmin muokattuun tehdyt vehnät. Ilma loppu. Kynnetyt rehottaa ihan satkuina.

Juurikin näin, hiukankin painannetta tai tiiviimpää niin ruskeaa väriä tulee. Kultivoiduista huiskal kylvetty on parempi kuin takapyöräkoneel kylvetty, mut selvästi paras on kynnettyyn huiskittu. Äestys ennen/jälkeen huiskan.

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12231
  • Virolaista kiitos!
Vs: Syyskylvöt 2022
Kieltämättä kaikki muu kuin kyntämällä perustettu ottaa nyt siipeensä. Maat on olleet koko syksyn jotenkin ihmeellisiä, vesi jää vaan pintaan litkumaan, mutta toisaalta salaojat vetää hyvin. Sitten taas kaivinkoneella löytää melko kuivakastakin paikkaa. Jotenkin erikoiset olosuhteet, en tiedä mikä tämän selittäisi. Seuraavaksi näyttää tulevan aika mukavaa pakkasjaksoa. Nyt päässee vihdoista viimein ajamaan kaivuumaita pellon piiriojista pois. Tästä jos oikeasti lähtisi talvelle jäämään, tulisi melko pitkä talvi.

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8391
Vs: Syyskylvöt 2022
Aika paljon näyttää vetäneen ruskeaksi kevytmuokatut. Omat kynnettiin kaikki. Vihreältä näyttää. Kahteen vuoroon kynnettiin, eikä kauheasti hevonen välillä yöllä huilannut.  ::)
Mystinen kesälaatumies

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19991
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 2022
Kun nyt tarkkailee oraita, ei kyntökään ole täysin auttanut, jos kylvö tehtiin juuri  ennen lokakuun kylmää sateista jaksoa.

Ne, jotka tekivät kylvöt lähes väkisin syyskuun puoliväliin, saivat pellot vihertämään. Elokuun kylvöissä kävivät kiusaamassa sekä etanat että kahukärpäset, jolloin keltaisia läiskiä ilmaantui. Silloin tulivat hieman tursuilevat ruiskutusjäljet niihin peltoihin.

Sateinen syksy näkyy kevään kasvussa. Maa kovettuu, ja Ruotsin tapaan oraita ehkä kannattaisi avittaa kuorettuman poistolla, jollakin ilmastusrullaäkeellä. Satotaso kuulemma paranee, kun liettyneen kuoren saa rikki. Tämä ilmiö on havaittavissa paripyörän jäljissä kevään lannoitusajojen jälkeen, kasvaa merkittävästi tummempana koko kevätkesän.

Onkohan näitä Suomessa ?



Yksin kun tekee, ei ehkä ehdi sekä kyntää että kylvää normaalisti, on puinteja ja on mahdollinen ansiotyö. Nyt näyttää siltä, että kynnöstä on mahdollista laajentaa puintien lomassa puolentoista kuukauden ajan, ja sitten hyökkää pintalevittämään siemenet, kylvö ja multaus on nopea homma, kun äkeenpiikit voi pitää muutaman sentin syvyydessä. Että kyntö saattaa olla jopa olennaisempi välttämättömyys verrattuna rivikylvöön ?

-SS-

Viimeksi muokattu: 25.10.23 - klo:22:16 kirjoittanut -SS-

Filosofi

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 995
Vs: Syyskylvöt 2022
Ruskea sävy on metka. Mestari -SS- sanoi pakkasvaurioksi ja tänään kun aamukohmeella sain itseni pellon päisteeseen, niin siltä todellakin näyttää. Märkyyden kituuttamat kohdat, jotka aiemmin olivat haaleita tai kellertäviä, ja jotkut hitaasti itäneet rinteet ovat menneet ruskeiksi. Oras on näillä kohdin todella pientä, toinen lehti kiertyneenä, ja koko oraksella pituutta vain pari kolme senttiä. Ihmekös tuo, jos kylmä vähään kituuttaa, kun on noin pientä. Aika piukassa on kyllä maassa ja juuria kohtuu syvällä. Mutta tosiaan, aika omituista on syysviljojen kehitys nyt ollut. Verkaista varsinkin. Olisiko kynnetyssä kasvanut paremmin ja isommaksi ja siten olisi kestänyt paremmin nyt tämän kylmänkin?