Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) puheet arvonlisäverosta kummastuttavat asiantuntijaa.
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen puolusti lauantaina TV1:n Ykkösaamussa kokoomuksen ajamia tuloveron kevennyksiä.
Hänen mukaansa esimerkiksi arvonlisänveron periminen on järkevämpää, koska tuolloin verorasitus kohdistuu myös ulkomaille.
- Arvonlisäveroa peritään suomalaisten palvelujen ja tuotteiden lisäksi myös tuontituotteista eli japanilaisista moottoriveneistä ja moottoripyöristä ja Niken lenkkitossuista. Jos pitää valita, että nostetaanko rahaa saadaksemme eläkkeensaajan ja palkansaajan tuloveroa vai sellaista veroa, joka peritään myös ulkomaalaisten työstä, niin kokoomus valitsee tämän jälkimmäisen eli korotetaan sellaista veroa, jolla saamme rahaa myös ulkomaalaisten taskuista, hän totesi haastattelussa.
Veronmaksajien Keskusliiton lakiasiain johtaja Vesa Korpela pitää puheita outoina.
- Eihän siinä ulkomaalaisten taskuilla käydä, suomalainen kuluttaja sen arvonlisäveron maksaa, hän ihmettelee.
Edellisen kerran Kataisen puheita arvonlisänverosta ihmeteltiin helmikuun alussa, kun hän väitti veroa käytännössä progressiiviseksi.
Hän perusteli väitettään sillä, että ruoan alhainen arvonlisävero suosii pienituloisia, koska he käyttävät tuloistaan suuremman osan esimerkiksi ruokaan, lääkkeisiin ja joukkoliikenteeseen joiden verokantaa on alennettu.