Siksihän se on leimattu. Mutta mielestäni siltikin ansaitsee Itälä hatunnoston, koska eivätpä ole muut poliitikot olleet asiasta kiinnostuneita edes vaalien alla. Surkeaa.
Mielenkiintoista taas Mariannan vastauksessa on se, että ei eu:ta kiinnosta tukiristiriidat maan sisällä. Siis täysin kotokutoinen on tämä tukierojen problematiikka. Turha on enää kenenkään juosta komission tai muun selän taa ja sieltä ruikuttaa, että ei saa, kun isot pojat eussa ei salli...
Sama huomio, myös SL Anttila kalevassa sanoi että Itälä oli väärällä foorumilla jos halusi vaikuttaa 142 tukeen. Ja myöhässä jos halusi vaikuttaa 141 tukeen. Tosin nämä 142 tarkistukset nyt oli sopivasti vaalien alla.
Yleisen mielipiteen kautta lienee ainoa keino vaikuttaa ja kuten Itälä sanoo, yksimahaisissa vallitseva tukiero aiheuttaa tuloeroa ja kilpailujen vääristymistä. Ja tuotantokustannusten olessa samat kokko maassa, tuet pitää poistaa.
Sitten pitäisi peltotuet tasata samalle tasolle ja luuletteko tosiaan että eu suostuu maksamaan cap:ia lisää se kun on 75% eu:n maksama.
LFA:ssa on eu:n osuus 50%
peltotuet, joku hikinen kymppi on syytä unohtaa. Järkevimmät on keskittynyt ydintoimintoon ja nyt tarkastellaan että mitä menee sikalan luukusta sisään ja ulos.
No siitä järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä. Seuraavan kerran kun vilja ampuu 300€/tonni alkaa hirveä parkku kun homma ei enää kannatakkaan.
Onhan se joku hikinen kymppi ja jos kerta vaaditaan tasapuolistamista tuotantotuissa niin sitten pitää myös peltotuet tasapuolistaa. Eihän siitä mitään perkele tule että c-alueelta "tasapuolisuuden nimissä" sikatuet poistetaan ja ab alueen peltotuet pysyyvät korkeampina.
ilmeisesti "sikasektorin sisäinen tahto" on ollut näin koko eu jäsenyyden ajan että eläintuet lähes samat, mutta jokunen kymppi peltotuessa voidaan unohtaa..
Ja kyllähän ministerimme itse myöntää että 142 tuki päätetään omassa sylttytehtaassa, jos itäläkin oli väärällä foorumilla 142 tuen leikkamista vaatimassa.