" KOIRAT KARKURIKARJAA ETSIMÄSSÄ.
Yksi varma kesän merkki on, kun lehdissä ja paikallisuutisissa tiedotetaan karanneista kotieläimistä. Niiden kiinni ja kotiin saamisessa koirilla on työsarkaa.
Juvalla on jäljestävänä koirana käytetty joskus vanhaa karhukoiraa, joka oli hyvä etsimään karanneita sonneja. Karhukoiran haukku olisi saattanut hätistää sonnit pois. Mukana ollut bordercollie piti sonnia paikallaan.
Sonnin kiinniottamisessa nukutuskivääri on usein välttämätön apuväline.
toivoo, että pelko eläinten karkaamisessa ei johtaisi siihen, että laiduntamista vähennettäisiin. Hän on valmis tulemaan paimenkoirineen apuun tarpeen mukaan.
Paimenkoirayhdistys järjesti kesällä 2008 Ruotsinpyhtäällä kurssin nautaeläimen jäljittämisestä. Kurssille osallistui kymmenkunta koiraa.
Paluuta entiseen tuskin on. Lehmät eivät tule kotiin emännän karjankutsuhuudon kuultuaan. Karjamäärät kasvavat. Karkureissuja ei voi välttää. Toivottavaa kuitenkin on, että tuontantoeläimet pääsevät nauttimaan kesäisistä laitumista. Koiraihmiset varmasti mielellään tarttuvat haasteeseen ja ryhtyvät kouluttamaan koiria nautojen hakuun kuten on jo tehty Juvalla. Koulutuksessa pitää ehdottomasti olla mukana karja-alan ammattilaisia, jotka hallitsevan eläinten lajinomaisen käyttäytymisen ja niiden oikean, turvallisen käsittelyn."
Kennelliiton lehti. Heinäkuu 2009
Kysymys kuuluukin missä ne mainostetut ja koulutetut paimenkoirat nyt ovat ja ovatko ne olleet siellä Keminmaassa, ja jos ovat olleet niin millä menestyksellä ?