Suomalaisten hevostenhoitajien maine ulkomailla on hyvä. Tämä johtunee siitä, että suomalaiset tunnetaan ahkerina, luotettavina ja työtä pelkäämättöminä työmyyrinä, jotka eivät turhasta valita. Hevostenhoitajien ja maatalousalan opiskelijat suuntaavat yhä useammin ulkomaille työharjoitteluun. Tämän kautta he saavat kipinän lähteä opintojen jälkeen myös töihin paremman palkan ja haasteellisemman työn perässä. Maatalousalalla ei palkat päätä huimaa ja vastuuta ei uskalleta nuorille antaa niin paljon, kuin he sitä haluaisivat. Hevosalan työllisyys tilanne ei ole kotimaassa kehuttava, jos ei sitten omaa yritystä ole halua perustaa.

Ulkomailla monet asiat ovat hevosalalla toisin. Yleistä on, että töitä tehdään ilman minkäänlaisia työsopimuksia. Minut työttömyys ajoi hevostenhoitajan paperien kanssa nuorempana ulkomaille töihin. En itse ole tehnyt sitä suoranaisesti rahan takia, vaan halusin saada sellaista työkokemusta, jota en kotimaassani saanut. Päivät olivat pitkiä, mutta palkitsevia. Vastuu kasvatti ja sitä sai sitä mukaa lisää, miten sen oli osannut kantaa. Ylityötunneista ei maksettu koskaan mitään lisäkorvausta, mikä on tyypillistä hevosalalla myös kotimaassamme.

Valmistumisen jälkeen ulkomaille lähtemisen kynnys oli matala, koska olin ollut suorittanut muutaman harjoittelun ulkomailla. Kotimaassani en halunnut jäädä sormiani pyörittelemään tai ottamaan työtä, joka ei kehittäisi minua millään tavalla. Janosin lisää vastuuta ja haluni oppia uutta oli suuri. Viikon kuluessa löysin työpaikan ja vaihdoin maata. Paikka oli kansainvälisen kilparatsastajan kotitalli, jossa palkka oli kohtalainen ja työnkuva laaja. Työssäni sain vastuuta enemmän, kuin tohdin kuvitella ja huomasin pärjääväni kiireisessä ammattilaisen arjessa.

Harmikseni työilmapiiri oli kaikkea muuta kuin hyvä. Lisäksi ruokatunteja ei tunnettu, luvattuja vapaa päiviä ei ollut ja sovitut työajat katosivat unholaan. Viikon jälkeen sain palautetta, että olin juuri sellainen työntekijä, mitä he etsivät. Seuraavana aamuna jätin talikon seinustalle ja jätin työn. Se ei ollut sellainen työpaikka mitä minä etsin.

Hevosalalta puhutaan, että se on kutsumus ammatti. Tämä lause kummitteli mielessäni niinä aikoina ja mielessä kävi, että ehkä tämä ei olekaan se minun alani. Ehkä en vaan jaksa tätä työtä ja entä, jos en olekaan tarpeeksi tehokas ja ahkera. Jopa melko huonolla palkalla olin valmis tekemään töitä, mutta työniloa ei minulta kuulunut viedä. Tästä aion pitää kiinni tulevaisuudessa kynsin ja hampain. Enkä myöskään aio työskennellä paikassa, jossa työntekijöille ei anneta mitään arvoa, eikä osoiteta mitään kunnioitusta.

Muistan, että silloin aamuisin ensimmäinen ajatus mielessä oli, että mistä saan voimia viedä tämän työpäivän taas loppuun. Toinen suomalainen tyttö jaksoi kannustaa ja kertoi tottumisen arkeen vievän oman aikansa. Väsymyskin kuulemma väistyy ajan myötä jonnekin taka-alalle. Väsymys paistoi selvästi hänen kasvoiltaan ja työniloa hän tuskin enää tunsi. Hän oli minua paljon nuorempi ja hänen kontollaan oli suuri vastuu hevosista ja koko tallin pyörittämisestä. Lähtöni jälkeen mietin kuinka kauan tämä toinen suomalainen paikassa jaksaisi.

Ulkomaille töitä hakiessa on riittänyt maininta, että on suomalainen ja on alan tuntemusta. Moniko suomalainen nuori hevostenhoitaja on tälläkin hetkellä painamassa pitkää työpäivää ja pitämässä kotimaamme mainetta yllä? Nämä alipalkatut työmyyrät tekevät töitä varmaan kutsumus ammatissaan ja heillä on halua oppia uutta ja edetä urallaan. On hienoa, että heillä on rohkeutta ja intoa hankkia kansainvälistä työkokemusta. Uskon, että on myös niitä, jotka ovat löytäneet sen ”hyvän” työpaikan ja sitä myös syvästi toivon.


Tahtoisin tulevaisuudessa tehdä töitä ulkomailla, mutta on tullut aikoja jolloin olen miettinyt hevosalan hommista luopumista. Maatalousalalla päivät ovat yhtä pitkiä. Onnekseni olen löytänyt työpaikan, jossa antamaani työpanosta arvostetaan ja minua kunnioitetaan ihmisenä. Kaiken lisäksi saamani vastuu kasvattaa, vaikka ylityötunneista ei silti vieläkään makseta sen enempää korvausta.

Antavatko kotimaan työnantajat tarpeeksi arvoa ulkomailta niskalimassa saadusta työkokemusta? Luulisi sillä pätkätöitä saavan helpommin, mutta muuta ei taida hevostenhoitajien työllisyystilanne harmikseni sallivan. Monet tuttavani, jotka ovat ulkomailla töitä aikansa tehneet, ovat tulleet takaisin kotimaahan ja jättäneet alan kokonaan. He ovat ehkä todenneet alan vaihdon olevan parempi taloudellisesti ja myös ajallisesti. Monet kouluttautuvat toiselle alalle huonon työllisyystilanteen takia. Omalla kohdallani kävi hyvin ja pääsin opiskelemaan korkeammalle asteelle hevosalaa ja parin vuoden päästä on taas edessä valinta; lähtisikö sitä ulkomaille kokeilemaan vai jäisikö kotimaan kamaralle mitä todennäköisimmin pyörittelemään sormiaan.

Nostan hattua, niille jotka suuntaavat ulkomaille hakemaan työkokemusta ja toivon heidän löytävän työpaikan, jossa he kokevat sitä aitoa tekemisen iloa.