Nyt kun pää on avattu, onkin mielenkiintoista nähdä millaista pelleilyä tästä vielä tulee. Sitähän se on. Pelleilyä. Tällä hetkellä "kattokaa toi löi mua" -buumi on vallassa. Eli kaikesta tehdään someilmiöitä. Ja kaikki tykkää.
Näissä kasarikomedioissa on ivailtu monien eri ihmisten kustannuksella. Vaikkakin nunnukat ja mustalaisukot ovatkin niitä muistetuimpia. Jokainen voi itse pähkäillä, onko noissa stereotypioissa perää.
Niinkuin hyvien herrojen nokikeppi. Paukku joutuu nousemaan haudasta pyytelemään anteeksi. Vai olikos sittenkin niin, että nokikepillä oli sen verran hyvä itsetunto ja ymmärrys, ettei välittänyt paskaakaan tästä leimasta. Ja se pekka ja pätkä. Voi kauhistus.
Jollekin komediaviittuilu voi olla silmienkin avaus. Jos huomaa, että oma käyttäytyminen on juuri tuollaista, kuin sketsissä kuvaillaan, niin miettiä asiaa tarkemmin. Jos tuntee, että tuollainen minä olen, niin olisi sitten ylpeä siitä mitä on. Jos tuntee, että ei haluaisi olla tuollainen, niin pitäisikö muuttaa omia toimintatapoja.
Kyseessä on mielensäpahoittajien valitusvyöry, joka tänä päivänä on niin helppoa julkaista maailmalle. Tällainen joka asiasta poraaminen on niin vitu tyhmää ja lapsellista.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.