Ihmettelin keväällä kun etelässä oli rähinä vasta "harjoittelu" asteella, niin kaveri kertoi ajatuksia miten edetään. Pankista lainaa kiinteällä korolla 3,2% sis. Marginaalin 5 vuoden maksuajalla. Apulannat kilpailutukseen. Tästä kuukausi eteenpäin ja rekkaralli alkoi. Sanoi että nykyisellä pinta-alalla lähes 5-vuoden lannoitteet kaikissa rakennuksissa missä katto pitää vettä.
Pankkia myöden monet naureskeli herralle, mutta nyt on osat kääntyneet. Ostohinnat oli keskimäärin 450€/t.
Päätyökseen toimii treidaajana eräässä pankkiiriliikkeessä ja sekmenttinä raaka-aine markkinat... Taisi ekonomilla olla vähän kauaskantoisemmat ajatukset kun pikku kaljassa puhui että kohta on ostajan markkinat peltomaan hankinnassa. Kun tämä solmu ei aukea vuodessa tai kahdessa.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Näin jälkikäteen helppo sanoa eikä kukaan välttämättä usko mut itse mietin silloin samaa. Mut kun satuin olemaan luomussa niin en jaksanut alkaa joka tarkistuksessa selittämään miks mulla on lannoitteita joka paikassa varastossa. Kai siihen taitaa jonkin tasoinen kieltokin olla ettei kiellettyjä tuotantopanoksia saa olla. Olisi pitänyt vuokrata jokin teollisuushalli jostain. Tai rakentaa ihan kokonaan uusi, sekin olisi tullut maksuun jo aikaisemmalla hinnannousulla, saati sit nyt kun hinta ylittää euron kilolta.
Mutta jäi siis toteuttamatta kun omaa käyttöä ei ole ja 2-3 vanhojen lantojen myynti ei välttämättä ole ongelmatonta, saattaa vaikka jokunen säkki olla kovettunuttakin. Onhan tuossa lähellä yksi tila jolla on näyttänyt lannoitekasat vain kasvaneet mut kyl siihen lisäystäkin taisi tulla..