Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Poropoliisi Hurskainen - 13.11.22 - klo:07:49
-
Kepu.
Kepu.
Kepu.
Kepu.
Siinähän se sitten menikin.
-
Eemelille isänpäiväkin on kepupäivä.
On se mielisairas. On se.
-
Joulupyhien ohjelmakin lienee Eemelin pirtissä selvä:
Kepu.
Kepu.
Kepu.
"Puoliso, lapset ja lapsenlapset onnittelevat ja kiittävät menneistä vuosista. Isä oli aina läsnä."
-
Ja kun käy kusella, jostain kumman syystä.
Kommunistiakin pahempi.
Kommunistille kaikki on yhteistä, kepuideologiaan kuuluu, ettei toisellakaan saa olla.
-
Ja kun käy kusella, jostain kumman syystä.
Omaa mulkkuaankin se nyt luulee kepun agentiksi?
Sellaiset isänpäivät siellä. Myötätuntoa vain jälkikasvulle jos käyvät isäänsä onnittelemassa. Sitä tarvitaan.
-
Käyvät käyvät.
Niitä ei ole raahattu vesaisiin putkikassissa ja ovat oivaltaneet yhteiskunnan vihollisen numero yksi.
-
... ja kaikki nyt kommunisteja, ( kopiokommunisteja ) ja oha se nyt pelko että eemeli kusella käytessä kääntää niskat nurin omalta kepultaan... mutta olipa hauska kuunnella orpoa ykkösaamussa..
-
poronpapanan purijalla näemmä päivä alkanut kehnosti.
-
Ei me välitetä siitä.
Ei kepuloisuus ole puolue vaan uskonto.
Vaikka kuinka kusta ja paskaa lentäisi silmille, itsekritiikki puuttuu.
-
Ei maatalouden heikon tilanteen vika ole EU;n , ei lopulta poliitikkojen , ei jalostavan teollisuuden,vaan viljelijöiden oma vika.
Talousosaaminen puuttuu täydellisesti, vieläkin, ikäänkuin kilpailtaisiin kuka halvimmalla tuottaa.
Suurin syyllinen mtk.
Ei ajanut maatalouden etua.
Kunhan valio sai potkittua kauppiasta vesirajaan kaikki oli hyvin.
Ei tässä yhdessä yössä tai vuodessa ole mitään eriskummallista tapahtunut, kaikki kivet loksahtivat vain väärään asentoon yhtäaikaa.
-
Ei me välitetä siitä.
Ei kepuloisuus ole puolue vaan uskonto.
Vaikka kuinka kusta ja paskaa lentäisi silmille, itsekritiikki puuttuu.
Kepuja kyllä nyt närästää kovin. heti aamusta mahoton urputus ja ihan tyhjänpäiväsistä asioista. Mut sitähän se on kun sieltä sontaluukusta päivät pitkät tiirailevat. Muuten ammoniakki pehmentää aivoja ja aikaa vihamielisyyttä. Siinä varmaan syy noiden palstan kepulaisten ärtyneisyyteen.
-
Totta turiset veli, mutta sen verran ajatuksesi vaatii selvennystä, jotta perustele miten ammoniakki voi pehmentää sitä mitä ei ole.
-
Veljekset Evp ja Eemeli vauhdissa. ;D ;D
(https://media.tenor.com/qtdYeSQbSoUAAAAC/trick-tell.gif)
-
Totta turiset veli, mutta sen verran ajatuksesi vaatii selvennystä, jotta perustele miten ammoniakki voi pehmentää sitä mitä ei ole.
No onhan se kyllä näinkin että lähes mahdoton yhtälö, olen elänyt kyllä siinä käsityksessä että joillain voisi vielä olla, eikä kaikki ole niistämällä tullut ulos.Ehkä he joilla jotain on, osaavat sivistyneesti vain ihmetellä aatetoveriensa ulostuksia.
-
Ei me välitetä siitä.
Ei kepuloisuus ole puolue vaan uskonto.
Vaikka kuinka kusta ja paskaa lentäisi silmille, itsekritiikki puuttuu.
Ei siinä vaadita kepulaista mielenlaatua, että näkee Eemelin mielisairauden.
Ihan näin persunakin voin eemelistä sanoa, että jopa on siinä syntymässään säikähtänyt mielipuoli.
Pakkomielteinen pölhökustaa.
-
Totta turiset veli, mutta sen verran ajatuksesi vaatii selvennystä, jotta perustele miten ammoniakki voi pehmentää sitä mitä ei ole.
No onhan se kyllä näinkin että lähes mahdoton yhtälö, olen elänyt kyllä siinä käsityksessä että joillain voisi vielä olla, eikä kaikki ole niistämällä tullut ulos.Ehkä he joilla jotain on, osaavat sivistyneesti vain ihmetellä aatetoveriensa ulostuksia.
Eemeli + Evp = porvariston hillitty charmi 😄😄😄
-
🤣🤣🤣
Toinen näkee kepuja omissa mulkun syylissäänkin ja toinen noista tiirailee poikamiesisäntiä puskien piilosta julu kourassa🤣🤣🤣
-
ja kiva kun arlakin maksaa huonompaa hintaa ja vaatii hitosti kaikkee.. mut eemeli tuntoo vain valion.. sehän tuo vain rahaa suomeen..
-
Hauska lueskella näitä kepulaisten ulostuksia.
-
en nyt niiin tiijä. jotenki ykstoikkosia.
-
Eemeli vauhdissa. ;D ;D
(https://media.tenor.com/qtdYeSQbSoUAAAAC/trick-tell.gif)
Tää on yliveto !
-
Eemeli ei muuten nimittele ketään, kertoilee vain totuuksia kepusta ja sen toilailuista. Mut nää palstan keput ja poronpapananpureskelijat alkaa nimittelemään milloin miksikin, ja tekstin kopiointi on eräillä aivan päähommana.
-
kepuloinen koettaa mennä henkilöllisyyksiin, kun asialla ei pysty vastaamaan asiaan, siis heti.
Mutta milläpä kepuloinen voisikaan puolustautua.
-
Eemeli ei muuten nimittele ketään kertoilee vain totuuksia kepusta ja sen toilailuista. Mut nää palstan keput ja poronpapananpureskelijat alkaa nimittelemään milloin miksikin, ja tekstin kopiointi on eräillä aivan päähommana.
https://uusi.keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?action=search2;params=eJwtzUsOwyAMBNC7dNONN-4n6QW66iEQgZFCRQDxSVWJw9dU2XnejGRtdx0MbD937qfeCnJJMBKf2OCd2JJHeyGmG13pQTPxRBPxnZiJZ1mUNX6UiVvyqJDtoLa8YaqKwX8PibnKleHxf3mQsi4LWxQzBDqbVfILqfnoAsIPNDM7Yw..;start=0
-
Käyvät käyvät.
Niitä ei ole raahattu vesaisiin putkikassissa ja ovat oivaltaneet yhteiskunnan vihollisen numero yksi.
kokoomuslaiseen markkinatalouteen kasvatetut polvenkorkuuset lastenlapset saapuu vierailullu eemeli-paapan luo:
-kuulehan pappa , tämä viinimarjamehutarhoilu ja marie-keksit ei enää vetele. mikäli seuraavalla kerralla ei ole tarjolla karamellejä, limonadia, lakritsijäätelöä ja sipsuja riittävästi ja riittävän monipuolisella valikoimalla alkaa agronettiin ilmestyä kepulaIaisten luettavaksi sinulle sattuneita kommelluksia ja kämmejä maatalouskoneiden kanssa...
-myös lähikaupungin pikaruokapaikkoihin suuntautuvilla vierailuilla voi olla suotuisia vaikutuksia edellämainittujen tapahtumien muistamattomuuteen , mitäs tuumaat pappa....lyödäänkö kättä päälle ;) :D ;D 8)
-
Nyt kyllä taisi käydä silleen että palstan kepulaisilla oli ikävä päivä, ainakin kommentit olivat sen laatuisia.
-
nyt on keput vauhdissa, mihinkä lie johtaakaan, näkeevät omissa mulkuissaankin syyliä.
kyllä on kepulaisten taso alle kaiken arvostelun. kaikenlaisia putinin kannattajia hapankaalin mussuttajia. ei ole enää kepu entisensä.
-
Hauska lueskella näitä kepulaisten ulostuksia.
Kokkareista ei voi sanoa samaa,joku 15vuotta saman toistoa vaikuttaen siltä ettei elämässä ole tärkeämpää.
-
Kepu.
Kepu.
Kepu.
Kepu.
Siinähän se sitten menikin.
No eetiveemeloisela joka päivä on KePu-päivä... 🎅
-
ei päivää ilman kepua, auringonlaskun puolue.
-
ei päivää ilman evp tä auringonlaskun variksenpelätti Ryssän pelottelluun itä rajalle ;) ;) ;) ;)

Mooseksesta on tullut papukaija. ;D
Eräänä yönä murtovaras murtautui taloon. Hän katseli taskulampun valossa ympärilleen etsien arvoesineitä. Juuri kun hän oli nostamassa CD soitinta säkkiinsä, kaikui pimeydestä outo ääni sanoen "Jeesus katselee Sinua".
Murtovaras sai melkein sydänkohtauksen, sammutti taskulamppunsa ja jähmettyi paikalleen. Kun hetkeen ei kuulunut mitään, jatkoi hän etsimistään. Juuri kun hän oli irrottamassa stereon johtoja, kuului pimeydestä kirkas ääni: "Jeesus katselee Sinua".
Täysin sekopäisenä pelosta, murtovaras alkoi katsella taskulampun valossa ympärilleen etsien äänen alkuperää. Lopulta taskulampun valokeila osui huoneen nurkassa olevaan papukaijanhäkkiin.
"Sinäkö puhuit äsken?", murtovaras kysyi papukaijalta. "Minä se
olin", papukaija tunnusti, "Yritän vain varoittaa sinua".
Murtovaras rentoutui, "Varoittaa minua?? Kuka sinä oikein luulet olevasi."
"Mooses", vastasi papukaija.
"Mooses", murtovaras nauroi, "Minkälaiset ihmiset antavat papukaijalleen nimeksi Mooses?"
"Sellaiset, jotka antavat Dobermannilleen nimeksi Jeesus", vastasi
papukaija.

En usko jotta mooses olisi papukaija.
Papukaijakin pystyy omaksumaan uutta ja sitä toistamaan.
mooses se vinkuu vain vanhoja virsiään.

tää oli kyllä hyvä, moosu alkoi sönköttään ja ihan typerää.
-
En usko jotta mooses olisi papukaija.
Papukaijakin pystyy omaksumaan uutta ja sitä toistamaan.
mooses se vinkuu vain vanhoja virsiään.
Tää oli kyllä hyvä. Eemeli haukkuu toisen kirjoittajan vanhojen virsien toistamisesta ja siitä ettei pysty omaksumaan mitään uutta. ;D ;D ;D
-
Kinnulan mookseksen paatista meni taas potkurin sokkatappi poikki. :D

Eemeliä rasittaa tyypit, jotka päivästä toiseen vinkuvat yhtä ja samaa asiaa🤣🤣
-
En usko jotta mooses olisi papukaija.
Papukaijakin pystyy omaksumaan uutta ja sitä toistamaan.
mooses se vinkuu vain vanhoja virsiään.
Tää oli kyllä hyvä. Eemeli haukkuu toisen kirjoittajan vanhojen virsien toistamisesta ja siitä ettei pysty omaksumaan mitään uutta. ;D ;D ;D
Mulla ajatus perustuu useimmiten johonkin mistä linkki.
kepuloiset kirjoittavat täällä päiväkotitasoista paskaa ja laittavat vielä sanoja toisten suuhun ja jollei muu auta, nähdään märkiä iltapäiväunia, jotta joku ihan varmaan tekee niin tai näin.

Nyt kyl täytyy sanoa jotta Eemeli-paralla ote lipsuu. Pahasti lipsuukin.
https://uusi.keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?action=search2;params=eJwtzUsOwjAMBNC7sGHjjfm0XIBzRPmMlKK0qZwUhJTj9iA4qDvPm5Fsw9suHqGdG7dT2wqkrPAan5iRJjUnvb0Q042u9KCReKCB-E7MxKMuSswf4_O8JlTottPmXvDV5CV9D8lS9RIk_F8eZMIkygHFd4EVHzW7uO8_18Q52w..
Kannattaisi joskus katsoa taakseen vaikka aikuisten päiväkodissa asuukin? ??? ::)
-
Kinnulan mookseksen paatista meni taas potkurin sokkatappi poikki. :D
Näkykö kinnulassa mooseksen venettä tae edes ryssää Sano mitäsanot Naotrattaa ;) ;) ;) ;)
-
Ei näy kun poloisella ei ole edes ruuhta rannalla. Kuitenkin ruikuttaa kaiken aikaa. Eiedes naarata tuollanen moosu. Papukaijaksihan pojjat moosua nimittelee, naorattaa. moosu sirkuspelle.
-
Ei näy kun evp poloisella ei ole edes ruuhta rannalla. Kuitenkin evp ruikuttaa kaiken aikaa. Eiedes naarata tuollanen moosu. Papukaijaksihan pojjat evptä nimittelee, naorattaa. evp mooseksen sirkuspelle.
-
Ei näy kun moose poloisella ei ole edes ruuhta rannalla. Kuitenkin moosu ruikuttaa kaiken aikaa. Eiedes naarata tuollanen moosu. Papukaijaksihan pojjat moosua nimittelee, naorattaa. moosu,, sirkuspelle.
-
voi moosu moosu suotta papukaijana kaikuna pelehdit, ei tuollane toimi pojjat sulle nauraa.
-
mut eemelin linkit perustuu just tuohon päivänlinkki hommaan ja siitä ku iltalehet jotain... mut katse himppa kauenpaan ei enää vokusoitu.. ja pelkkää kepupaskaa. miten lie nuiten isompien päättävien puolueitten?? noooo, kepu nyt on on vaan eemelin elimentapa. helevetin hyä kun kokomustat ei sano/kirjuuta mitään paskaa vain asiaa..... paitti et heistäkii löytyy se väyrynen!

nyt on herra Oksakin sitten lopulta tajunnut että kokoomuksesta löytyy pelkästään asiaa, ei tuollasia poronpapanan hurskasia ja moosespellejä. Vaan jämäkkä Eemeli joka ei hätkähdä pikku jutuista ja joka on palstan sinivalkoinen ääni.

Evp vittuilee Eemelille ihan kunnolla.😄😄😄
Vai "palstan sinivalkoinen ääni" Putinin kätyri Eemeli on. Eemeli toimii täysin Putinin pelikirjan mukaan ja lietsoo kansallista epäsopua. Mehän muistamme myös hyvin keväällä, kun Eemeli haukkui kuukausikaupalla Naton kannattajia takinkääntäjiksi. Suomen Nato-jäsenyys on Eemelille katkera pala.
Myös Trumppia Eemeli haikailee valtaan, jotta Trump vetäisi Yhdysvallat pois Natosta ja pakottaisi Ukrainan Venäjän hegemonian alle. Aseidenviennin Ukrainaan Trump lopettaisi heti, jos hän olisi yhä presidenttinä.
Eemeli ja Mooses eivät tosiasiassa eroa mitenkään toisistaan. Veljekset.
-
Just, eemelin kirjoitukset ja linkit saa monen ohimosuonet pullistelemaan, toivottavasti ei ole kellään ratkenneet. Harmin paikka kun ne ovat sellasia että ei voi vastaankaan väittää, muuta kuin sitten ilkkumalla ja uhoomalla paikkakunnasta mitä hyvään.Tosiasiat ei kuitenkaan muutu miksikään vaikka kuinka nilvii, ja eemeli on niin moness padassa keitetty ettei ole moksiskaan vaikka kuinka yrittäsittä mollata.
-
Ilmeisesti Markulla on nytkin isänpäivä menossa. Ihan vaan keputtelusta päättelen. ;D
-
Just, eemelin kirjoitukset ja linkit saa monen ohimosuonet pullistelemaan, toivottavasti ei ole kellään ratkenneet. Harmin paikka kun ne ovat sellasia että ei voi vastaankaan väittää, muuta kuin sitten ilkkumalla ja uhoomalla paikkakunnasta mitä hyvään.Tosiasiat ei kuitenkaan muutu miksikään vaikka kuinka nilvii, ja eemeli on niin moness padassa keitetty ettei ole moksiskaan vaikka kuinka yrittäsittä mollata.
Noinhan se menee. Siksi monasti linkitys, jossa sanotaan kepun olevan perseestä.
Ja asiathan täällä, ei ihmiset.
Huvitaa vain tuo kepuloisten vimmattu syyllisten etsiminen, muualta.
Ja luulen ma, ovet ja sähköpostit paukkuu niin kepun puoluetoimistossa kuin mtk;ssa, suurin murhe ei ole maatalouden tilanne vaan kepun vallan kirpoaminen.
-
mut haitannooko mittään?
-
Taisi viikko sitten olla vain harjoitukset. Tosi "isänpäivä juhlinta" ollut näköjään tänään. :o