Ulvoo kepu mitä ulvoo, mutta totuus on, jotta kansa vanhenee ja yhteiskunnan rakenteita ei saada muutoin pidettyä pystyssä kuin työperäisellä maahanmuutolla.
Maamme ei pelastu paskaluukusta lapioijilla, jotka maksattavat lystin vielä muilla.
Mistä kummasta kumpuaa tuo kepulin lapsellinen uho.
kyllä kokoomus tekee nyt kaikkensa jotta kepu ei ois neljäs puolue, että ihan eemeliki loihtuu julki lausumaan jotta muslimi ja neekerdalin ihminen töitä tekisi
https://www.expressen.se/ledare/anna-dahlberg/vem-hor-nodropet-fran-filipstad-/
Vaikka maahanmuuttopolitiikkaan tehtiin muutoksia on muuttovirta jatkunut. Perheiden yhdistymiset sekä joukko maahantulleita Tukholmasta ja sen ympäryskunnista on muuttanut paikkakunnalle vapaiden asuntojen perässä.
Seurauksena on sosiaalimenojen raju kasvu. Filipstadissa on eniten sosiaaliavun saajia suhteessa väestöön. Kaupungin reilusta 10000'sta asukkaasta yli 2000 on Euroopan ulkopuolella syntyneitä. Kunnanjohtajan mukaan 80 prosenttia ryhmän aikuisista on työtä vailla ja 10 procenttia työvoimapoliittisten toimenpiteiden alla.
Me emme selviä tästä taloudellisesti. Meidän on on haettava konkurssia.
Ruotsin kuntien ja maakuntien mukaan viime vuonna kolmella neljästä kunnasta oli alijäämäinen sosiaalihallinnon budjetti ja kulut ja toimeentulotuet tulevat kasvamaan tulevaisuudessa.
Filipstadin kunnanjohtaja on järkyttynyt siitä, että valtio kaataa vastuun maahanmuuttopolitiikasta jo kovan paineen alla oleville kunnille.
On kohtuutonta olettaa, että uudet tulokkaat pystyisivät hankkimaan toimeentulonsa kahden vuoden sopeutumisajan jälkeen, hän sanoo:
- Kuinka lukutaidoton ihminen voisi saada työpaikan muutamassa vuodessa? Olemme analysoineet jokaisen meille saapuneen ja monella heistä on pitkä, pitkä tie oman toimeentulonsa hankkimiseen.
Hultgren on sitä mieltä, että on myös kulttuurisia eroja, jotka vaikeuttavat sopeutumista.
Uudet tulokkaat ovat äärimmäisen köyhistä manosista ja he voivat olla iloisia siitä, että heillä on päivittäinen ruoka, kuumaa ja kylmää vettä hanassa ja katto päänsä päällä.
- Se on valtava matka eri maailmojen välillä. Kun on saanut oikeuden toimeentulotukeen ja asumistukeen, ei aina ole kannustimia tehdä työtä.