Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Saisiko sillä yksityistalouden lainat anteeksi jos väittäisi rääkkäävänsä kissaa olohuoneessa, ja sitten lupaisi lopettaa?
Mut on kyl taas semmoinen idea puolueella, että realismi ei liene tuttu sana tai elämänasenne muutenkaan
"Kaupan pitää tehdä parannus. On aivan päivänselvä asia, että kauppa on aivan ylivertainen toimija elintarvikeketjussa, ja tämä ylivertaisuus on kasvanut viime vuosien aikana. Siksi hallitus on tehnyt kokonaan uuden lainsäädännön, elintarvikemarkkinalain, ja eilen on laitettu auki paikka elintarvikemarkkinavaltuutetulle. Ensimmäistä kertaa me saamme nyt tähän maahan riippumattoman, puolueettoman tahon, joka pääsee näkemään nuo sopimukset, joita elintarvikeketjun sisällä tehdään. Tällaiselle on ehdottomasti ollut tarvetta. Tällä kaikella me haluamme tasapainoa elintarvikeketjuun, uutta kasvua ja uutta luottamusta ketjun sisään, jolla kasvu on mahdollista. Puhtaalle, suomalaiselle, turvalliselle, jäljitettävälle ruualle on kysyntää niin kotimaassa kuin vientimarkkinoillakin, mutta siihen tarvitaan se tasapaino.... "
Vika löytyi taas muista
Saas nähdä täytyykö Lappiin maksaa nyt jotain korvauksia tämän takia kun se lumi on taas väärässä paikassa
kepulainen joka lentelee omalla lentokoneellaan köyhien asiaa.
Joulupukki, joka lentelee omalla porollaan, 10000 kertaa todennäköisempi satuolento.
Zippi voisi lentää nälkäisiä ruokajonoihin ettei valtiovaratonministeri joutuisi ajamaan autolla niin pitkiä taipaleita nälkämailta soppajonoihin
Noinko tulkitset maamme tilanteen.
Kannataa käydä kyselemässä ruokajonoista ja velkaantuneilta, jospa kisunpojan silmäsi avautuisivat.
Miks meillä on niin paska valtiovarainministeri, et se ajaa ihmiset ruokajonoihin?
Huh... omalla autollaanko vai tolla Teslalla 😨
Helvetinmoisilla tuilla pitää yrittää tuottaa tavaraa, mitä saa halvalla ulkomailtakin. Ja sokeri on myös epäterveellistä, joten ei sen tuottamiseen tarvi käyttää veronmaksajien rahoja.
Tässä on siis se, että EU pakotti Suomen puolittamaan sokerikiintiönsä jotta tietyt toiset tuotantoalat saisivat lisää.
Mut sanantavan mukaan ei kuitenkaan aina 😂😂
Maatalous loppuu ennen Suomesta kuin polttoöljyt
Se riittää että hinnaksi tulee 3€/litra
Polttomoottorit rypsiöljylle, kuivurit hakkeelle.
Joo.... rypsiöljyä tulee keskimäärin 1000 kg/ka. Ja rypsiä voi viljellä samalla pellolla kerran neljässä vuodessa. Hyvä tila pysyy siis omavaraisena öljynsä suhteen, mut tämä tieto ei auta mitenkään "tunrdalla"
1 000 000 ha hevosheinälle kuten oli ennen traktoriaikaa
Häkäpöntöllä.
Isoja ongelmia tulee tietty niissä kohteissa joissa tarvitaan yli 30 hevosvoimaa kerrallaan.
Pitäisi kehittää semmoinen häkäpönttö joka toimisi viljalla. Tuurilla oma viljantuotanto riittäisi sen häkämäärän tuotantoon jotta viljely jatkuisi ikiliikkujana aiheuttamatta hiilipäästöjä enemmän kuin mitä sitä sitoutuu
kytkimen jonka kytkentänastat kuluivat loppuun.
Onkohan tuo diagnoosi varmasti oikea. Eikö se voisi olla vastusvikakin?
Jaa,a oletan että diagnoosi on oikea koska aukaisin tuon alkuperäisen katkaisimen.Ei kytkenyt enää kaikille nopeuksille.Vastuksessa ei voinut olla vikaa koska pyörii tuolla uudella katkaisimella kaikilla nopeuksilla, vissiin jo 2000 tuntia ollut paikallaan.Että se siitä ja sun diagnoosistasi.
Eli vastustat tuota ajatusta vastusviasta
Tässä on nää sekin muuttuja, että miten paljon lehmillä on etupäässä tilaa. Jos mittaat sen parrun takapäästä oikealle kohdalle, niin se voi silti mennä persiilleen jos lehmät eivät uskalle muutenkaan mennä parsiin tarpeeksi pitkälle.
eiköhän se niskaputkkin ole pakotuskonsti siinä kuin tuo niskaputkikin. ja tuolla saisi niskaputken pidemmälle ja korkeammalle jolloin se haittaa vähemmän lehmää. Ja jokin ohjearvo kuitenkin olisi kiva olla että tietää mistä sitä aloittaaa kokeilut.
No kato miten makaa se parhaassa paikassa makaava lehmä ja laita se puu siihen paikkaan. Se on oikea vastaus.