Jos lomituksen tekee naapurin viljatilan isäntä ja lähettää laskun, niin kelpaako se lomittaja yrittäjä korvauksen saantiin? Vai pitääkö olla rekisteröitynyt johonkin tai muuten lomatoimiston hyväksymä. On meinaan iso ero palkatun ja yrittäjälomittajan korvauksessa.
Laista voisi ehkä päätellä, että kaupparekisteriin olisi oltava merkittynä yhdeksi toimialaksi lomituspalvelut, mutta asialla ei ole mitään merkitystä, koska kyseessä ei ole luvanvarainen elinkeino. Kukaan ei voi puuttua asiaan, vaikka toimialamerkintä olisi ihan toinen. Y-tunnus ja eläke- ja tapaturma- ja/tai sairauskuluvakuutukset parempi olla kunnossa. Jos tekee y-tunnuksella kunnalle, Keva syynää pistokokein (koska yel-vakuutusyhtiöön menevät eläkevakuutusmaksut ovat pois Kevalta). Anna palaa.
Vielä lakiteksti
Itse hankitut lomittajat
Maatalousyrittäjän itse hankkimana lomittajana voi toimia lomituspalveluja tuottavan yrityksen tai yhteisön palveluksessa oleva henkilö tai itsenäinen ammatinharjoittaja. Vuosiloma- ja sijaisapulomitusta varten maatalousyrittäjä voi myös ottaa lomittajan työsopimussuhteeseen, ei kuitenkaan henkilöä, joka vuosilomaan oikeutettuna työskentelee hänen kanssaan samalla tilalla.