Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Sanna Marinin takinkääntö  (Luettu 770 kertaa)

Pode

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 331
Sanna Marinin takinkääntö
Moi.

Ohessa Marinin tekstiä pahasta kapitalistisesta lääketeollisuudesta. Nyt hän on jostain syystä poistanut kirjoituksensa netistä. Eipä ihme, kun itse oli sitten pääministerinä syöttämässä koronarokotteilla kuka tietää monellako sadalla miljoonalla suomalaisten veronmaksajien rahaa lääkefirmojen kassoihin hyödyttömillä rokotteilla.

------

"Räväkkä kirjoitus
Maanantaina Marin vuonna 2010 kirjoittama blogiteksti oli jälleen luettavissa sivustolla. Kirjoituksen julkaistessaan Marin oli nuorisopoliitikko, eduskuntaan hän nousi vasta selvästi myöhemmin, vuonna 2015.

Kirjoitus on joka tapauksessa räväkkä kannanotto. Se henkii SDP:tä edustavan nuorisopolitiikon vahvaa antipatiaa lääketeollisuutta ja kapitalismia kohtaan.

– Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?

–  Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta.

– Lääketeollisuus on yksi vaikutusvaltaisimmista nykypäivän poliittisista viiteryhmistä ja se toimii samalla paperisella polttoaineella kuin mikä tahansa kapitalistinen instituutio – rahalla, Marin kirjoitti."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ee931c53-d674-4205-80df-ac8095cd1474

Pode

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 331
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Marin voisi julkaista kirjoituksensa uudestaan, vaihtamalla sikainfluenssa- sanan koronainfluenssaksi.

 Ja pyytää samalla anteeksi.

 Mutta sitähän ei narsisti tee.

Apilas Jr.

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2353
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Podea vaivaa pitkälle kehittynyt marinoosi, joka on yleinen vaiva oikeistolaisten setämiesten keskuudessa.
Laitan tähän kuvan naisestamme maailmalla, kun kuitenkin kiinnostaa...  ;D

"How dare you godless bastards step on my land?
How dare you touch my daughters and sons?
This will be your last steps, unless you turn
Put your two-headed eagle in your arse and run!"

                                          -Ignea-

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9794
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Ei jaksa lukea, mutta Pode taitaa luottaa foliohattuun ja maakellariin.

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7623
  • Never Trust a Hippy
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Podea vaivaa pitkälle kehittynyt marinoosi, joka on yleinen vaiva oikeistolaisten setämiesten keskuudessa.
Laitan tähän kuvan naisestamme maailmalla, kun kuitenkin kiinnostaa...  ;D


Mutta semmoinen kuva olisi vielä hauskempi, jossa Marin hymyilisi sen oranssin apinan vierellä. Trumpin. Sellainen kuva herättäisi hämmennystä, kumpa sellainen otettaisiin🙏🙏
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

Pode

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 331
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Podea vaivaa pitkälle kehittynyt marinoosi, joka on yleinen vaiva oikeistolaisten setämiesten keskuudessa.
Laitan tähän kuvan naisestamme maailmalla, kun kuitenkin kiinnostaa...  ;D



Moi. Ei mua se mitenkään vaivaa.: )

Mua alkaa vaivata enemmänkin se, että Marinkritiikkiin ei vastata asialla, vaan pinnallisia latteuksilla ja asian vierestä. Ei uskalleta eikä osata vastata asiaan asialla.

Tiedän, että vastauksesi aloitus viestiini olisi tyystin erilainen, jos kohteena olisi joku kepulainen,persulainen tai marsulainen  : )

Pode

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 331
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Ei jaksa lukea, mutta Pode taitaa luottaa foliohattuun ja maakellariin.

Moi lypsyukkeli.

 Et jaksa lukea mutta silti sinä jaksat vastata...ja kannattaako vastata, kun ei tiedä mitä asia koskee? No. Tyypillistä somemaailmassa.

Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2344
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Podea vaivaa pitkälle kehittynyt marinoosi, joka on yleinen vaiva oikeistolaisten setämiesten keskuudessa.
Laitan tähän kuvan naisestamme maailmalla, kun kuitenkin kiinnostaa...  ;D



Ei Marin edusta maailmalla Suomea vaan ihan itseään, tuo narsistista persoonallisuushäiriötä sairastava, lastaan laiminlyövä egoisti.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26143
  • vastustan
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Podea vaivaa pitkälle kehittynyt marinoosi, joka on yleinen vaiva oikeistolaisten setämiesten keskuudessa.
Laitan tähän kuvan naisestamme maailmalla, kun kuitenkin kiinnostaa...  ;D



Ei Marin edusta maailmalla Suomea vaan ihan itseään, tuo narsistista persoonallisuushäiriötä sairastava, lastaan laiminlyövä egoisti.
selvennäkkö tuota oikeiston linjaa, kaikkonen ei kelpaa eemelille kun se haluaa edes sillointällöin olla lasten kanssa  :-\ :-\ :-\ :-\

saakom poliitikolla tai reissutyötä tekevällä ihmisellä olla lapsia ollenkaan, esimerkiksi lentoemännällä. eikös persut kaikella lailla leikkaa juurikin pienten lasten vanhemmilta  :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19973
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Pfizer ei todellakaan ollut mikään enkeli tässä. Afrikan mantereella  noin joka toinen ei vieläkään ole saanut ensimmäistäkään rokotetta, koska etenkin Pfizer edellytti kassakaappisopimuksissa, ettei vanhentumisuhan alla olevia rokotteita lähetetä kehitysmaihin, vaan tuhotaan.

Hyvin todennäköisesti juuri Pfizerin aloitteesta mediaan ujutettu Astra-Zenecan verihyytymä - mustamaalaaminen kamppasi lähes ensimmäisenä tehokkaan koronarokotteen markkinoille saattaneen firman voittokulun. Nyt tiedämme, että vastaava verihyytymä- ja sydänvaltimotulehdusriski on näillä toisillakin, mutta niistä puhuminen onkin foliohattuilua. AZ:n rokotehan oli ainoa ns. omakustannushintaan jaettava rokote. No, Afrikassa on vielä markkinoita, ja AZ näyttää olevan siellä tällä hetkellä ainoita koronarokotetoimijoita. Toisaalta, jostakin syystä väestössä näyttää olevan vasta-ainekattavuutta jo lähes kaikilla. Eikä väestönkasvu ole juurikaan notkahtanut.

-SS-

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4741
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Podea vaivaa pitkälle kehittynyt marinoosi, joka on yleinen vaiva oikeistolaisten setämiesten keskuudessa.
Laitan tähän kuvan naisestamme maailmalla, kun kuitenkin kiinnostaa...  ;D



Taitaa olla niin, että Obamasta kuten jostain Messistäkin otetaan satakunta yhteiskuvaa päivässä,  joten eipä tuokaan kuva mitään kerro kuin pölhöimmolle faneille .

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4741
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Podea vaivaa pitkälle kehittynyt marinoosi, joka on yleinen vaiva oikeistolaisten setämiesten keskuudessa.
Laitan tähän kuvan naisestamme maailmalla, kun kuitenkin kiinnostaa...  ;D



Ei Marin edusta maailmalla Suomea vaan ihan itseään, tuo narsistista persoonallisuushäiriötä sairastava, lastaan laiminlyövä egoisti.
selvennäkkö tuota oikeiston linjaa, kaikkonen ei kelpaa eemelille kun se haluaa edes sillointällöin olla lasten kanssa  :-\ :-\ :-\ :-\

saakom poliitikolla tai reissutyötä tekevällä ihmisellä olla lapsia ollenkaan, esimerkiksi lentoemännällä. eikös persut kaikella lailla leikkaa juurikin pienten lasten vanhemmilta  :o :o :o :o

Kerropa esimerkit, miten hallitus,( joka ei muodostu pelkästään persuista, )haluaa kohdistaa säästöt juuri lapsiperheisiin versus lapsettomat perheet

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3587
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
Kaupan kassa on arvostettu työntekijä.
https://yle.fi/a/74-20085101
Moni viljelijä tienasi paremmin kaupan kassana. Ei tarvitsi niin paljon kantaa katkeruuttaan kaupalle ja kuluttajalle.
https://yle.fi/a/74-20084890

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12137
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
– Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?
Minä en ottanut sikainfluenssarokotetta. Koronapiikitys jäi kahteen kertaan. Jaan SS:n näkemyksen. Näkyvillä paikoilla olevat koronarokotekriitikot saivat potkut monessa maassa, näistä moni lääkäreitä.

Viimeksi muokattu: 24.04.24 - klo:08:42 kirjoittanut pig24

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65492
Vs: Sanna Marinin takinkääntö
vieläkö koronarokotteita on jaeltu?   itelle ei moisesta tarvetta mutta eipä ole ollut metiassakaan melua tuosta..      saa nähtä jatkossa kuin paljon lääketeollisuus petrasi talouttaa moisilla rokotteilla.   ja kuin paljon tuosta potkua muihin uusien lääkkeitten kehitykseen..