esoon baarin ramppas taas illansuussa väkeä lähes samaan tahtiin kuin väyrysen puoluetilaisuuteen, suuri lottopotti oli saanut huonon kannattavuuden ja kireän markkinaympäristön kanssa kamppailevat maidontuottajat lliikkeelle yrittämään lottopotista ratkaisua huonoon kannattavuuteen. sattumalta tuli puheeksi tämä muka maataloden mtk.n myötävaikutuksella pohjoiseen siirtyminen, monet silmäparit todisti jotta peltoa ei ole etelä-suomessa jouten, vaan hinnat on poskettomia kun väki on siirtynyt paremman kannattavuuskertoimen antavaan viljan viljelyyn. porukalla siinä alettiin miettiä syytä etelän eläintilojen harvenemiseen, syyksi saatiin pähkäiltyä vanhojen aikojen maataloustupot, tuolloinhan etelän viljanviljelijä pääsi johtavan lääkärin palkkoihin jo 50 hehtaarin pinta-aloilla, 9 kuukautta jäi yritteliäälle miehelle vielä hankkia roimat lisätulot esimerkiksi taksia ajamalla peltokauppoihin, ei ihme jotta peltokaupoihin muodostui kupla ja ylikuumeneminen joka pakotti eläintiloja luopumaan laajennus ja kehityshankkeista ja jopa hakeutumaan keskiseen suomeen ja pohojanmaalle edullisemman kustannustason perässä, kasvavaan työmatkaruuhkaliikenteeseenkään ei ollut enää helppo kurvata ford 6600.sella 8 kuutio pytty haisevaa lietettä perässä. suuren yksimielisyyden valitessa etelän eläintalouden tuhon syystä katosi kultakatriinakupposet ja possumnkit parempiin suihin, kahvikin maistui taas kun tiskillä oli tuottajien pyynnöstä taas valiolaista kermaa, siitä aihe siirtyikin helposti veetieemelin ja sepeteuksen tuleviin vanhainkotipäiviin, luultavasti luutusta ottaa voemakolmikko tiheään iskuja vasten naamaa kun maitomerkistä alahuli väpättää kuin pikkulapsella karkkikaupassa.... hoitajilta löytyy kyllä pakkopaidat ja tuttipullot millä maito saahaan alas merkistä riippumatta ja atrian nurmoon tehtaan lauantaimakkara alkaa maistumaan