Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Suuri Ajattelija - 09.09.15 - klo:21:39
-
VnA 44/2015 sanoo pohjoisesta tuesta mm. seuraavaa: "Pohjoista tukea voidaan myöntää maidon määrän perusteella yhteensä enintään 166,1 miljoonaa euroa. Jos tukeen oikeutetun maitomäärän perusteella laskettava tuen määrä ylittää mainitun enimmäismäärän, yksikkötukea alennetaan."
Nyt taitaa käydä niin, että tulevana talvena pohjoisen maidontuotanto supistuu ja käypi niin, että rahaa jää tähteeksi. Juttuhan voisi toimia toisinpäin. Jos laskettavan tuen määrä alittaa enimmäismäärän, yksikkötukea korotetaan. Tämähän mahdollistaisi sen, että pyhinä tuotetulle maidolle maksetaan korotettua pohjoista tukea palkansaajien tapaan. Lisäksi mainittua enimmäismäärää tulee korottaa.
-
Jospa luovuttas koko tuesta, niin saatas korjattua välit muihin viljelijöihin.

Se varmaanki auttais :( Meillä olis siltikin viä kirkkaampi aurinko ja sinisempi taivas 8)
-
Jospa luovuttas koko tuesta, niin saatas korjattua välit muihin viljelijöihin.
Viljan hintaa pitäisi edelleen pudottaa ja Veeti suuttuisi...

Tai sehän putoaisi kuin itsestään, kun maidontuotanto vähenisi edelleen ja rehunostokin vähenisi..joten mihin sitä ylijäämä viljaa sitten dumpattaisiin..ei mihinkään, joten ylitarjonta niistäisi hinnan..ja Veeti huutaisi, ei olisi hyvä sekään.. ???

Mut mihin ylijäämämaito laitettaisiin jos viljamiehet kuolisivat köyhyyteen ??? Viljatiloilla juodaan vain maitoa, se tekisi ison loven maitotiliin ???

Voi perskeles..tuota en ottanut huomioon.. Paljonkos Bäkkärillä kuluu vuorokaudessa.. Veetin määrä tiedetään, viisilitraa rasvatonta piimää, muuten se tuskin olisi noin hapan, eikä rasvaa tippaakaan sujuvuutta lisäämään.. ;D
-
166 miljoonaa on sairaan iso raha vedelle.👴

Parempi tuo maidolle kuin Kreikalle. ;D
-
Pohjoisen maidontuottajille maksetaan nykyään pyhäkorvausta joka päivälle, arkipäivillekin.
-
166 miljoonaa on sairaan iso raha vedelle.👴
Parempi tuo
maidolle kuin Kreikalle. ;D
Kreikkaan ei ole mennyt kuin suuria lupauksia. :D
-
Mitenkähän kävisi jos Suomi ilmoitaisi ettei maksa Kreikan takuita? Taitas menää Suomen valtion velka heti lunastukseen.
-
suottahan sitten on niitäkään velkoja otettu joilla maksettu jotain, muka! hitto. kyllä nyt meni usko YLEN tiedonvälitykseen! sekö se on se paljon mainostettu sontaluukku, sepe?
-
Mitenkähän kävisi jos Suomi ilmoitaisi ettei maksa Kreikan takuita? Taitas menää Suomen valtion velka heti lunastukseen.
Ei Suomi ole maksanut mitään takuita, eikä tissinkoittajien tukia kohtakymmeneen vuoteen. Kaikki velkana lapsiemme maksettavina. :D

Suomi on lainannut markkinoilta rahat tähän JUTAN vakuudet saaneeseen rahoitussopimukseen. Suomi lainasi rahat markkinoilta. alunperin Suomen osuus olisi ollut 1,8 miljardia. Suomi halusi vakuudet ja sai ne, jolloin Suomen osuus nousi 2,6 miljardiin! Suomi maksoi itse saamansa vakuudet jotka saa aikaisintaan 30 vuoden päästä. Alkuperäinen osuus olisi pitänyt maksaa vasta vuoden 2015 loppuun mennessä, mutta kun Suomi halusi vakuudet, niin Suomi maksoi osuutensa heti! Tämä rahasto lainoitti sitten Kreikkaa näillä rahoilla. ELI SE ON SOSSUJEN VALE ETTEI SUOMI OLE JUTAN AIKAAN MAKSANUT KREIKAN RAHOITUKSESTA!

Ja suomi palauttaa takaisin kreikkaan kreikan maksamat korot avustupaketti ykkösestä.

Suomi on velkarahalla pitänyt maataloutta pystyssä 10 vuotta. 30 miljardia syömävelkaa lapsiemme maksettavaksi. :D

Mitäs meillä ole ennen velkarahaa?
-
Jospa luovuttas koko tuesta, niin saatas korjattua välit muihin viljelijöihin.
Viljan hintaa pitäisi edelleen pudottaa ja Veeti suuttuisi...
Tai sehän putoaisi kuin itsestään, kun maidontuotanto vähenisi edelleen ja rehunostokin vähenisi..joten mihin sitä ylijäämä viljaa sitten dumpattaisiin..ei mihinkään, joten ylitarjonta niistäisi hinnan..ja Veeti huutaisi, ei olisi hyvä sekään.. ???
Mut mihin ylijäämämaito laitettaisiin jos viljamiehet kuolisivat köyhyyteen ??? Viljatiloilla juodaan vain maitoa, se tekisi ison loven maitotiliin ???
Voi perskeles..tuota en ottanut huomioon.. Paljonkos Bäkkärillä kuluu vuorokaudessa.. Veetin määrä tiedetään, viisilitraa rasvatonta piimää, muuten se tuskin olisi noin hapan, eikä rasvaa tippaakaan sujuvuutta lisäämään.. ;D
Ehkä 3 litraa + juustot.
Valmistaja vaihtelee puolueettomasti

Susta pitäisi kyllä tehdä maidon puolueeton mainoskasvo tuolla määrällä.. :-*
-
Mitenkähän kävisi jos Suomi ilmoitaisi ettei maksa Kreikan takuita? Taitas menää Suomen valtion velka heti lunastukseen.
Ei Suomi ole maksanut mitään takuita, eikä tissinkoittajien tukia kohtakymmeneen vuoteen. Kaikki velkana lapsiemme maksettavina. :D
Tällä kertaa julkinenkin sektori pyörii niin että omat rahat siihen palkanmaksuun riittää lokakuun loppuun.
Marras- ja joulukuun palkat maksetaan velkarahalla... :'(
-
Otan vielä uudeelleen ja korjaan näkemystäni harkittuani tuota pohjoista tukea. Suomalaisessa maaseudussa oli juttu pienestä luomumaitotilasta, juuri tuollaisilla tiloilla se vastaa tarkoitustaan, ei mulla muuta.
-
Minusta maidontuotannon voisi lopettaa Suomesta. Loppuisi se jokapäiväinen poru maatalouden kriiseistä.

niin, ei se mikään välttämätön varmaan ole, joku mökkiläinen vois pitää sitten halutessaan lehmää tai kahta. Kerrostalon parvekekkin vois toimia.
-
Minusta maidontuotannon voisi lopettaa Suomesta. Loppuisi se jokapäiväinen poru maatalouden kriiseistä.
Ei sitä nyt ihan lopettaa tarvitse. Lapsille maitua. Siis jos puolitettaisiin. 🎅

Parasta, kun kiellettäisiin koko lehmien pito, niin jäisi aikaa jo viimeinkin harrastuksillekkin... ;)

Meikäläinen ei ole kieltojen ystävä. Kannattaisin sitä, että markkinatalous hoitaisi kannattavimmat tilat jatkamaan. nyt saattohoitoa annetaan tappiin asti. 🎅

Paska, silloin on riskinä, ettei nuo meitin lehmät lähde koskaan...homma ei kuse tarpeeksi kintulleen..edes täysrehua syöttämällä.. ::)

höh, valtio on antanu sulle saattohoitua jo pitkään. Jos se lopetettan niin köykäze mullat🎅

Tuossa saattohoidossa olet kyllä oikeassa..kerran melkein kuollut, mutta siitäkin selvisi..ja nyt olen kyllä virallisesti saattohoidossa.. ;D

JiiPee pääsi siis saatile...? ::)
No, tottakai..oliko tuo nyt sitten yllätys.. ;)

Ei ollu... ;)
Kuinkahan monta kahvia meni just väärään henkeen.. ;D
-
JiiPeellä meni...? ::)
Eihän toki...ei se nyt niin heikkohermonen ole.. ;)
-
Tuossa saattohoidossa olet kyllä oikeassa..kerran melkein kuollut, mutta siitäkin selvisi..ja nyt olen kyllä virallisesti saattohoidossa.. ;D
JiiPee pääsi siis saatile...? ::)
No, tottakai..oliko tuo nyt sitten yllätys.. ;)
Ei ollu... ;)
Kuinkahan monta kahvia meni just väärään henkeen.. ;D
Kahveeta ei lasketa, mutta nitrot ja astmapiiput lasketaan.

No, toivottavasti pelasti pahimmalta.. ;D

;D ;D ;D

Eikäku ne väärään henkeen menneet nitrot ja inhalaattorit just lasketaan, seurakuntauutisista, pitäis vähä varoo...

Kyllä minä olen varonut, yhtään "vahinkoa" ei ole sattunut.. ::)

Tuottamukselliset ja tahalliset "vahingot" taitaa olla asianomistaja rötöksiä, pahahan se on asiaansa edistää pökerryksissä ja puhekyvyttömänä. Ruutupaperille piirreltyjä prosessikaavioita asioiden kehityskulusta ja närkästyksen määrän lisääntymisestä alkaa ensiviikosta alkaen tipahdella postilooraan, se minkä alakulmassa on nyykkärin ajosilppurin alle piirretty dynamenttipötkö ja palava sytytyslanka, niin se on joko sorkkikselta tai ala-pertiltä...

Nyt alkaa jo pikkasen huolestuttamaan, mutta asiaahan pohjustettiin kokonainen kuukausi, ettei se nyt kenellekkään voinut yllätyksenä tulla...ja paikkakin julkaistiin monta kertaa, että eihän tämä nyt niin maata kääntävä asia ole.. Mutta näin sivuhuomautuksena, niin onko se dynamiitti meitin nyykkärin keulan alla...ajosilppuria meillä ei kuiteskaan ole, mutta paalain.... :o
-
Tuossa saattohoidossa olet kyllä oikeassa..kerran melkein kuollut, mutta siitäkin selvisi..ja nyt olen kyllä virallisesti saattohoidossa.. ;D
JiiPee pääsi siis saatile...? ::)
No, tottakai..oliko tuo nyt sitten yllätys.. ;)
Ei ollu... ;)
Kuinkahan monta kahvia meni just väärään henkeen.. ;D
Kahveeta ei lasketa, mutta nitrot ja astmapiiput lasketaan.
No, toivottavasti pelasti pahimmalta.. ;D
Eikäku ne väärään henkeen menneet nitrot ja inhalaattorit just lasketaan, seurakuntauutisista, pitäis vähä varoo...
Kyllä minä olen varonut, yhtään "vahinkoa" ei ole sattunut.. ::)
Tuottamukselliset ja tahalliset "vahingot" taitaa olla asianomistaja rötöksiä, pahahan se on asiaansa edistää pökerryksissä ja puhekyvyttömänä. Ruutupaperille piirreltyjä prosessikaavioita asioiden kehityskulusta ja närkästyksen määrän lisääntymisestä alkaa ensiviikosta alkaen tipahdella postilooraan, se minkä alakulmassa on nyykkärin ajosilppurin alle piirretty dynamenttipötkö ja palava sytytyslanka, niin se on joko sorkkikselta tai ala-pertiltä...
Nyt alkaa jo pikkasen huolestuttamaan, mutta asiaahan pohjustettiin kokonainen kuukausi, ettei se nyt kenellekkään voinut yllätyksenä tulla...ja paikkakin julkaistiin monta kertaa, että eihän tämä nyt niin maata kääntävä asia ole.. Mutta näin sivuhuomautuksena, niin onko se dynamiitti meitin nyykkärin keulan alla*1...ajosilppuria meillä ei kuiteskaan ole*2, mutta paalain.... :o
*1:Ei *2:Eikö...aha...