Ilman tukia Suomessa on ollut paljon tai ainakin ihan kohtuullisesti lypsylehmiä ja sikoja ja viljapeltoja ja kanoja ja lampaita. Ja nykyään on paljon aika vähällä tuella olevia broilereita ja kasvihuoneita siihen päälle.
Sen sijaan emolehmiä tänne on tullut ihan marginaalista tilamyyntiä suurempia määriä vain tukipolitiikan kautta. Eli on aika loogista ajetella, että emojen pitäminen perustuu tukipolitiikkaan eikä oikeasti pysy kuitenkaan pystyssä ilman niitä tukia.
Tarkennetaas tätä vähän? Emolehmiä täällä on ollut pitkään. Paljon ennen EU-aikaa. Niitä oli kohtalaisen isoilla etelän tiloilla. Pohjoisessa ei ollut emolehmiä oikeastaan lainkaan. Mutta kun tuli EU ja C-tuet niin tilanne muuttui aika radikaalisti. Tilastoja ei näköjään LUKEsta ole enää saatavissa (miksiköhän ei?) mutta muistelisin että asia on ollut mielestäni täällä esillä kyllä. En nyt onnistu löytämään ja LUKEsta tosiaan vesiperä. Mutta jos oikein muistan niin AB-emolehmien määrä on pienentynyt ja C-emolehmien määrä on kasvanut. Paljon...
Ensimmäiset tulivat hoitamaan merenrantaa vuonna 1957 ab rotua. Etelän kartanot harrastivat niitä 70 ja 80luvuilla, ehkä oli joutavaa rakennuskantaa, saatiin nurmea kiertoon, erityisesti nurmen siemenviljelyn katsottiin tarjoavan erityisen hyvän synergiaedun. Emolehmäpalkkio tuli joskus 80 luvulla. Palkkion sai enimmillään 30 kantavalle lehmälle, suuruus oli 1500mk/eläin.
Liharodun lehmät olivat vielä 80 luvulla aivan tajuttoman hintaisia kantakirjattu lehmä saattoi maksaa 15-20 tuhatta markkaa.