Fortum ja Vattenfall eivät halua ylläpitää sähköverkkoa. Täällä takapajulan persreiässä on viimeisen 20 vuoden aikana pisin katko ollut kaks tuntia ja se johtuu pelkästään siitä, että kunnan omistama pieni sähkölaitos pitää huolen verkkonsa toimivuudesta. Linjat käydään kesäisin läpi ja kaikki lankoihin yltävät puut poistetaan. Perusverkkoa uusiessa linjat tuodaan tienvarsiin ja lähes joka muuntamoa voidaan syöttää vähintään kahta kautta.
Tästä osakkeenomistajien rahantuhlauksesta huolimatta sähkön hinta on valtakunnan halvimmassa neljänneksessä, samoin siirtohinnat. Kunta on saanut oy:stä tuloa joka vuosi, voitto ei tosin ole ollut fortumin prosenttiluvuilla.
Tärkeintä on aina rahanteko
Sähköverkkoa ylläpidetään siirtomaksulla, joka on lakisääteinen ja josta on tietty osa käytettävä verkon kunnossapitoon, muuten sen joutuu palauttamaan.
Itse epäilen enempi sitä, että Ruotsissa näitä verkon lujuusvaatimuksia kevennettiin kahdeksankymmentäluvulla, ehkä Vattenfall käyttää enempi ruotsalaista lujuuslaskentaa kuin suomalaista ja rakentaa verkkoja senmukaan, ehkä myös huoltaa näillä määreillä, jokatapauksessa Ruotsissa verkon kestävyyden kanssa on ollut paljon pitempään ongelmia kuin Suomessa, myrskytuhoja on joka vuosi paljon enempi kuin Suomessa.
Nythän ne sitten vetelee maakaapeleita niin paljon kuin ehtii, ennenkuin koko verkko romahtaa täysin ...