Arvto on huolestunut kanava-, mox-, pux- ja mitä kaikkia niitä tieteelle tuntemattomia säteilyjä nyt olikaan mutta kuinkas infra äänet ja niiden aiheuttamat oireet eikö niistäkin pitäis olla huolissaan?
Suupohjan sanomat 5.01.2016
¨Tuulivoimaloiden kaatumisissa hyvät kasvunäkymät
Torstai 31.12.2015
Ruotsissa kaatui jouluaaton kunniaksi iso tuulivoimala mallia Vestas 112. Öljyä ja glykolia levisi maastoon 2 000 litraa. Voimalan napakorkeus oli 120 metriä – nyt se on laskenut 20 metriin ja turbiinissa on ilmeinen toimintahäiriö, jos se jostain metsästä löydetään. Vastaavia Vestaksen voimaloita on myös Suomessa mm. Närpiön Svalskullassa.
Suomessakin olisi jo korkea aika kansainvälistyä tältä osin, koska voimaloiden kaatumisissa on ”tekemisen meininki”.
Maailmalla niitä on kaatunut, syttynyt palamaan, siipiä hajonnut ym. Suomessa on ainoastaan hajonnut siipiä.
Kun sitten se ensimmäinen kaatumatautinen tollovoimala maahamme ilmaantuu, niin siitä saattaa seurata sille kunnalle se todellinen lottovoitto. Kaatuneesta tuulivoimalasta kannattaa kasvattaa myyvä brändi.
Oletetaan, että se Suomen ensimmäinen tuulivoimala kaatuu esimerkiksi 9.12. Ensimmäinen tehtävä on vaatia julistettavaksi tuo päivä ”kaatuneiden tuulivoimaloiden muistopäiväksi”.
Tuo juhlava päivä aloitettaisiin seppeleen laskulla voimalan perustuksille. Valtiovallan tervehdyksen jälkeen olisi tuon onnekkaan kunnan kunnanjohtajan vuoro lausua muistosanat.
Paikallisen, vähän keikkailleen puhallinorkesterin, irrottelun jälkeen, olisi kuntalaisille järjestetty mahdollisuus ilmaiseen verenpaineen mittaukseen sekä kuulon tarkistukseen.
Kaatunut tollovoimala tulisi jättää paikoilleen muistuttamaan ihmisen kunniakkaasta kehityshistoriasta.
Sen ääreen hakeutuisivat rakastuneet parit kuvauttamaan itsensä. Kaatuneen tollon yhteyteen tulisi pystyttää fanimyymälä myymään t-paitoja, pienoismalleja, julisteita ym.
Lisäksi tatuointipaja ja keilahalli, parempien kaatojen toivossa.
Tuomo Kangas
Kaskinen¨
Viimeksi muokattu: 05.01.16 - klo:15:15 kirjoittanut bdr-529
Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.