Tikitaalista sähköviat johtuvat monesti. Väylät ovat luotu labraan, mutta ei todellisuuteen. Kaikissa paskoissa pitäisi digipotentiaaliero nostaa yli kymmenen volttia, jotta tasoerot olisi mahdollista koodata vähän hapettuneillakin liittimillä. Samalla virtaa voisi nostaa hiukan.
Tämä tuo uusia ongelmia, mutta ei mitään sellaista, etteikö maatalouskoneita saisi toimimaan. Haittana olisi aivan liian turhan nopeat prosessorit tai ohjaimet, jotka olisivat herkkiä.
Kylmästi lisää raakaa logiikkaa ja järjettömät kisakireät nykyhössötykset pois. Kaikki toimisivat paljon paremmin ja luotettavammin.
Tikitaalin lisäksi luetaan jotain 0,5 voltin analogitasoja joita siirretään johtonipuissa kohtuuttomia etäisyyksiä.
Kuvassa yhden härpäkkeen ratkaisu siitä miten yhtä piuhaa pitkin luetaan 7 eri reed-kytkimen tila. Eli kytkimet ovat vastushässäkässä niin että saadaan aikaan liuta erilaisia jännitetasoja joita sitten ilmeisesti A/D-muunnin tulkitsee jossain bittiboksissa.
Tulee vaan mieleen että tuolla kun vähän matkalla tulee jossain liittimessä ylimenovastusta niin mitähän se toisen pään purkki päättelee saamastaan 0,4 V vääristyneestä jännitteestä? Kulkeeko kone eteen vai taakse vaiko vaihtaa jatkuvasti ylös tai alas?
Ratkaisu olisi minusta ihan OK jos se muunnin olisi samalla printillä kuin nuo kytkimetkin, mutta taitaa olla metrien päässä ja useamman liittimen takana.
Aikanaan (lanka)puhelintekniikassa optimoitiin käytetyt jännitteet ja virrat niin että laitteet kestivät parhaiten ja linjan aiheuttamat häiriöt jäivät mahdollisimman vähäisiksi. Esim releiden, kytkinten ja koskettimien virta oli niille mahdollisimman sopiva. Riittävä jännite ja virta selvisi läpi pienistä oksidoitumisista ja hapettumista, aiheuttamatta kuitenkaan kärkien kulumista kipinöinnin ja hitsautumisen muodoissa. Kosketinpintojen materiaalit oli tietenkin valittu noihin käyttöolosuhteisiin juuri sopiviksi.