Keskustan kansanedustaja menettää valtuustopaikkansa
Keskustan kansanedustaja Janne Seurujärvi menettää valtuustopaikkansa Inarissa. Janne Seurujärvi ei korkeimman oikeuden mukaan ollut vaalikelpoinen.
Korkeimman hallinto-oikeuden antaman ennakkoratkaisun mukaan Seurujärvi ei ollut vaalikelpoinen kunnallisvaaleissa. Seurujärvi oli toiminut Inarin kunnan omistaman yhtiön toimitusjohtajana. Yhtiön hallitus oli vapauttanut hänet tehtävästä kansanedustajakauden ajaksi. KHO:n mukaan hän oli kuitenkin yhä sidoksissa yhtiöön.