Aika vaikeaa on tuottaa vehnää 100 €/t mikä oli hintaso vielä viime vuoden keväänä.
LHP pellot loppuvat nyt, kun viljalle aletaan saada oikea hinta.
Mutta 160 euroa pitäis jo onnistua tai isännässä on vikaa.
Ja miksi viljanhinta on pyhempi kuin nauta? Sulle piti lhp viritellä, kun viljasta ei ollut bisnekseksi, mutta ymmärrystä ei löydy, kun joku muu tuotannonala on samassa jamassa. Ei kun *****ilemaan vaan, vai mitä? Itteppä ovat aiheuttaneet...... Toista se on kun MÄÄ olen vaikeuksissa..
Saanen huomauttaa tässä kohtaa, ettei AB-alueen naudanlihantuottajille juuri herunut ymmärrystä kustannuskriisissä muutama vuosi sitten.
Tarina kulki paremminkin siltä pohjalta, että "pohjoisessa on pohjoisen tuet, kun ollaan pohjoisten vaikeuksien piirissä". Ja kuitenkin oli aivan selvää, että naudanlihantuotannon kustannusrakenteessa ei ollut tukialueiden välillä mainittavia eroja, ei ainakaan C-alueen eteläisempien osien tappioksi.
Nyt kun tuotanto on siirtynyt C-alueelle, niin tukihyvä on taas pumpattu tyhjiin teollisuuden toimesta. MUTTA onhan teillä ne tuet, vaan ovatko ne pyhiä?