Kiitos! Blogin varsinainen juju oli siinä, että peltojen (ja kaskien) muokkaus tehtiin Suomessa ennen vanhaan tuollaisella sorkka-, sahra-, hankoauralla (aatralla, uatralla jne). Vasta viime vuosisadan alkupuolella Suomeen saapuivat ensimmäiset kääntöaurat Englannista ja sen myöten KYNTÖ. Siihen asti maata ei siis koskaan käännetty vaan tehtiin pintamuokkaus. Nykyiset kultivaattorit tekevät saman työn ja varsin tehokkaasti. Esimerkiksi Lupingin peltoja ei ole kynnetty (ainoastaan muokattu kultivaattorilla) ja antoivat siitä huolimatta/sen ansiosta mainion mansikkasadon! Saman kokemuksen sain 1970- ja 1980-luvulla Heinäveden hietamoreenipelloilla (58 ha). Viljely ilman kyntöä (ja ilman torjunta-aineita) onnistuu siis mainiosti, Itä- ja Pohjois-Suomen hietamailla.
MT-lehdessä yksi lukija vaahtosi pari viikkoa sitten suorakylvön puolesta ja hyvä niin (?). Pitäähän glyfosaatin kauppiaankin elää. Konsteja on tietysti monet. Itse olen pintamuokkauksen (snobisti: "sheet composting"in) ja "happilannoituksen" kannattaja. Tässä kiinnostava kokemus 1970-luvun lopulta, silloin kun kunnostin Valamon pitkäaikaisen pakettipellon uudestaan mansikkaviljelyyn:
Ilmaisu "sian tonkima" on mainio keino päästä juolavehnästä eroon. Heinävedellä perustin mansikkapellon Toivo Rautavaaran antaman ohjeen mukaisesti: avokesanto, sähköpaimen ja 20 possua (jolla oli oma koppi ja rehukaukalo). Tekivät työtä yötä päivää ja olivat syksyllä teuraskypsiä samalla kun tuleva mansikkamaa (entinen pakettipelto) oli puhdas. Olen Rautavaaralle vieläkin kiitollinen hyvästä vinkistä!