Miksi turvesuolla käytetään paripyöriä, eikä leveitä ykköspyöriä? Aika normi on kaksi 650 tai kaksi vähän reilu 20 tuumaista korkeaprofiilista rengasta. Toki eri olosuhteet, mutta kuitenkin paripyörät. Myös ojien putsauksessa ja äärioloissa kolmospyörät ja niilläkin ajetaan tiellä.
Minusta leveillä paripyörillä miellyttävä ajaa pellolla ja kylvöalusta aivan eri tasoa välipyöräjyrästöllä höystettynä.
Kun äestetään hyväkuntoista pehmeää, multavaa ja kynnettyä lohkoa paripyörättömällä traktorilla ja leveällä äkeellä(6-9m), ei minun kokemusten mukaan onnistu omien äestysjälkienkään tasaaminen ellei grossboardin edessä yritä kuljetta vähintään dumpperillista ruokamultaa. Tämä suoritus voidaan tehdä aivan toisella lailla paripyörillä varustetulla traktorilla ja 3,5-4,5 cm äestyssyvyydellä. Myös ylämäet aiheuttavat vedätystä ja momenttia maata kohden aivan eri lailla ykköspyörillä.
Paripyörien puute korreloi tarvetta, eihän niitä tarvi kun maat tiukkaan poljettua savikkoa joka kuin betonia
Ei tuu pyöränjälkiä jota äkeellä pitäisi peitellä.
Mulla oli aiemmin mammuttirenkaat keveässä äestraktorissa, ja kyllä paripyörällinen hakkaa mennen tullen. Ei tartte omia jälkiään peitellä läheskään samoin vaikka veturi pari tonnia raskaampi.