Täällä olisi tavoittena että viimeisen päälle lehmäpalatsi kahdella robotilla tuottaisi aika lailla itsestään valkoista kultaa 2012 lopulla.
Ajatuksena olisi että appeella mentäisiin tästä syksystä alkaen kun nuorkarjan kestokuivikekylmäpihatto otetaan käyttöön (ja ostetaan täyteen), ja kai sen appeen saa avantin levittimellä siirtymään myös 32-paikkaiseen parsinavettaan.
Ja nyt kiinnostaisi että saako siltä Keenanilta oikeasti käyttökelpoista apua homman aloittamiseen? Ei meinaan ole kovin vahvaa pohjaa aiheesta, ja saattaa sitä olla muutakin tekemistä kuin appeen kanssa tappelu koko talven. Rehu tulee lähes kokonaan laakasiilosta nyt ja tulevaisuudessa, mutta voisi sinne pari paaliakin silloin tällöin löytyä.