Niin kuin maastullin eilinen kuva jossa kaikilla käsi pystyssä kysymykseen pitäisikö jotain tehdä maatalouden kriisin ratkaisemiseksi.
Kai vielä mylvivät bhää bhää bhää.
Naurattaa.
Kukahan jotain tekisi SAK;ko.
Voi hyvää päivää.
Ei tarvitse ihmetellä, miksi maanviljelijöitä viedään kuin laskiämpäriä.
Vieläkö mtk;kin kyselee, tarvitsisiko jotain tehdä.
Olikohan tuo kuva kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden takaa.
Voi hyvä päivää.
Jos mtk ei saanut erotettua edes leppää valehtelusta, niin mitä sitten saa aikaan, ei yhtikäs mitään.
Eikö noita mtkloisia koskaan hävetä jotka ovat ajamassa yhteisiä asioita, kun eivät saa kerran mitään aikaan.
Tarttisko tehdä jotain, muutakin kuin olla mukavaa naista /miestä.
Pysyisivät edes kotona, taitaisi olla vähemmän haittaa.
Niin mtk, olisko tarvinnut tehdä jotain, jo kauan sitten.
Nyt taivastellaan että jää peltoja kylvämättä, vaikka kustannusten nousu koskee vasta vain osittain.
Lannoitteet olleet alkukautta siedettäviä, osa töistä onnistuu polttoaineella, johon sota ei vaikuttanut, joilla pitkät
sopimukset sähköstä, eivätkä "kikkailleet", kustannusten nousu näkyy vasta myohemmin ja jo nyt merkittävä
osa viljelijöistä polvillaan.
Niin mtk, olisiko jotain jo pitänyt tehdä.
Viimeksi muokattu: 12.03.22 - klo:06:38 kirjoittanut Eemeli