Katkotaan nyt sitten heti luuloilta siivet, kiitos muuten asiallisista vastauksista.
En tosiaan ilmaiseksi tässä ollut mitään ottamassa ja lähinnä kiinnosti onko tosiaan näin ettei ole laillista asemaa kutsua keskustelemaan siinä vaiheessa kun tila siirtyy.
Selkeästi vaikkapa asunnonvuokralaisen asema on parempi, asunnon myynnissä on tarjootava ensin
Välit on hyvät kaikin puolin ja näinhän aikoinaan asiaa oli puhuttu.
Minusta olis vaan ollut parempi että edes jotakin keskustelua olisi ollut. Vaikka kyse ei ole isosta paikasta, esim. mettä minua olis sikäli kiinnostanut yhden tilakokonaisuuden ulkopuolella olevan lapun verran - siis ostaa, ei saada.
Itselle tuo on kuitenkin kotipaikka ja sen viljelyn haluan jatkuvan joten pilkkominen vaikka mulle ei tuntunut oikealta. Nyt homma sikäli kunnossa eli touhu jatkuu vaikkakin tuotantosuunta karsiintunut.
Perinnöistä itte oon sitä mieltä etten semmoisia halua/toivo, mitä tuossa on muutamia tapauksia nähny, on aika hupaa omaisuutta ja rahaa, alle viidessä vuodessa kaikki hukattu ja velkaa enempi kuin ennen perintöä