Voiko muuten vävystä tulla koskaan isäntää, vai onko se vähän niinkuin sellainen, miten sen sanois, vähän niinku sonni joka on kuohittu?
Sanoisin että aika pitkän tien kautta. Kyllä talo on ainakin minun silmissäni aina jatkajan, oli jatkaja kumpaa sukupuolta tahansa. Ei munaminiä ole isäntään verrattavissa. Vaikka se ulkopuolelta tullut isäntä/emäntä tekisi kaikki työt ja päätökset, niin väistämättä sitä katsoo talon kuuluvan sille perimysaseman kautta siihen päätyneelle suvunjatkajaosapuolelle (ja oikeudellisesti usein näin onkin, kun avioehto on tehty).
Ja tätä asenneilmapiiriä näkee, jos munaminiänä taloon tullut päsmäröi, niin äkkiähän sitä naapurit puhuvat että kuka tuo luulee olevansa. Toisaalta nykymaailmassa olisi syytä nähdä maatalousyrittäjäpariskuntien osapuolet tasavertaisina silloin kun he yhtä isot vastuut jakavat..
Vahvistan tuon ylläkerrotun koskien munaminiää. Onko tilanne sitten eri, jos tilakaupat on tehty yhdessä? Itseä ohuesti harmittaa, etten saanut ostettua osuutta tilasta silloin, kun a) oli itsellä vielä eläkeikään matkaa ja b) emännälläkin oli velkaa aika paljon. Rahaa ei muila kyl ollu silloinkaan eikä tainnu olla myytävänäkään. Mut olishan sitä voinu jonkun toisen tilan yrittää ostaa, jos olis ymmärtäny.
Nyt on melkein kymmenen vuotta käytännössä yritetty yhdessä, emännän velka on lyhentynyt vaikka hän on uuttakin tehnyt. Minä oon käyny lisäksi ulkopuolella osa-aikatöissä, että on jotenkin pärjätty. Omaisuutta ei itsellä edelleenkään ole ja työelämää jäljellä ehkä parikytä vuotta niin vois rahoituksen saaminen olla aika haastavaa tässä vaiheessa. Ja mikäs tässä ollessa, töitä saa tehdä ihan niin paljon kuin ehtii/jaksaa.
Jatko meillä on sikäli turvattu(?), että emännällä on kuusi lasta, joista kolme vanhinta omien sanojensa mukaan v a r m a s t i jatkaa tillaa (luultavasti yhdessä, mieluiten kuitenkin kai äitinsä kanssa jatkaisivat?)
Emäntä tosin jää eläkkeelle vasta parinkymmenen vuoden päästä...
