Kannattaisi kysyä minkä takia ei ole varattu loppuvuodeksi rahaa.Onko kenties asia jäänyt jopa huomaamatta.
Ei se huomaamatta jäänyt. Tiedettiin viime kevään tukikoulutuksessa, mutta en pitänyt mahdollisena, en siis uskonut puhalluksen olevan totta.
MTK:n linja on selvä, sieltä et apua saa, sillä onhan MTK:n asiantuntija Juha Lappalainen julkisesti todistanut, ettei mitään puhallusta ole tapahtunut. Tosiasia on se, ettei 01.07.2014-31.12.2014 väliseltä ajalta laskettu eikä maksettu tukea.
Asetus 15/2014 määrittää sonnien laskenta-ajan ja sen liite 1 sanoo:
Emolehmät, emolehmähiehot, lypsylehmät, sonnit, härät ja hiehot Nautarekisteristä saatu keskimääräinen eläinmäärä ajanjaksolta 1.7.2013—30.6.2014 mainitut päivät mukaan lukien.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20140015En löytänyt vastaavaa asetusta vuodelle 2015, mutta yleinen tieto on, että laskenta-aika on kalenterivuosi 01.01.2015-31.12.2015. Puoli vuotta siis jäi väliin.
Jarkon kannattaisi tulla julkisuuteen. Maaseudun Tulevaisuus tuskin tekee juttua, mutta Hesari saattaisi olla kiinnostunut.