Vuosikymmeniä oli asetelma, jossa kepu roikkui hallituksissa demarien apupuolueena ja nuoli vielä tikkarinkin.
Kokoomus ei ollut edes vaihtoehto kepulle.
Turha sitä on haikailla miksi silloin ei äänestetty niin vaan äänestettiin näin.
Sitä vois vielä hiukan jossitella, miksi kokoomuslaiset äänesti Halosen aikoinaan presidentiksi.
Siksi, koska CityKokoomuksessa oli varsinkin tuolloin kova kepu- ja maaseutuviha päällä. Toki sitä on vieläkin, mutta osin se on laantunut Kepun kuihduttua pois päävastustajan mittakoosta.
Sitten on tietty muutama aivovammaEemelikin, jonka kepuviha perustuu pakkomielteeseen.