Kun täällä vaan hyssytellään luottamushenkilöistä pelkästään valtapoliittisena kuviona, niin laitetaanpa tähän vähän sytykettä mitä siellä hallinnossa oikein pitäisi osata:
Hallitusten kokoonpanojen monipuolistaminen on välttämätöntä.
1. Ensinnäkin kandidaattijoukon pitää kasvaa. Tämä tarkoittaa sitä, että hallitustyöskentelyyn kykenevien ihmisten määrä kasvaa hallitustyöskentelykoulutusten, osaamisen kehittämisen ja ihmisten henkilökohtaisen kasvun kautta. On oltava itse aktiivinen ja kehitettävä omia valmiuksiaan jo ennen kokemusta, jotta voi tulla valituksi.
2. Toiseksi omistajien ymmärrys arvoa luovan hallitustyöskentelyn merkityksestä pitää kasvaa. Hallitus ei ole kaverikerho, passiivinen hallintoelin tai yrityksen/tj:n ylistyskuoro. Hallituksen tehtävä on tuoda lisäarvoa yrityksen toimintaan. Tästä syystä yrityksen intohimona tulisi olla haalia hallitukseen parhaat mahdolliset osaajat. Hallitus on ennen kaikkea kokonaisuus, joten jotta hallituksen osien summa on mahdollisimman suuri, on hallituksen kokoonpanon oltava monipuolinen. Lisäksi henkilöiden välisessä vuorovaikutuksessa syntyy parhaimmillaan oppimista, innovaatioita ja arvoa.
3. Kolmanneksi tarvitaan kokemuksen kasvattamista pk-yrityksissä. Harva hyppää suoraan pörssiyhtiön puikkoihin, joten harjoittelu "alemmalla sarjatasolla" on usein arvokasta. Tällöin henkilö kerryttää ennen kaikea kokemusta. Useat tilanteet todennäköisesti toistuvat, kokoluokka vain on eri, joten perusasioiden rutiininomainen osaaminen ja aito hallitustyökokemus auttavat varmasti sekä siinä tilanteessa että jatkossa..
Viimeksi muokattu: 26.09.11 - klo:20:32 kirjoittanut UCD
Losers always whine about their best. Winners go home and f*ck the prom queen ....